sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Barbeista pystit.

Nyt tulee lajiaan kummalliset kierrätysprojektit. Ehkä yksi kummallisimpia ideoita mitä olen pitkään aikaan tehnyt!

Olin siis mukana järjestämässä teemajuhlia. Parhaiten teemaan pukeutuneille piti saada palkinnot. Tämän "Ken-barbiesta Oscar-pysti"-idean innoittamana tahdottiin juhiin jotain samanlaista. Vastaavasti Ken-nukkeja ei löytynyt, mutta saatiin lahjoituksena tilalle jotain muuta. Kolme paljon leikkejä nähnyttä nukkea. Olivat jo hiukan invalideja ja sieltä täältä raihnaisia. Ei ihan täydellistä, mutta ajateltiin, että näillä mennään, kyllä näistä "pokaalit" saadaan!
Ja tällaiset niistä tuli! (Kolmas nukke ei selvinnyt muodonmuutoksesta. Pää hajosi, kun nyhdin takkutukkaa irti.)

Pakkanen esti spraymaalaamisen, joten ratkaisin asian tutulla ja helpolla akryylillä. Tuputin vaahtomuovilla ensin valkoiseksi ja sen jälkeen kullanvärisellä maalilla. Maali oli liian helmiäinen, joten vedin vielä kerroksen kultapermanenttitussilla. Koko tussi siihen meni, mutta oli sen arvoista. Tuli aika hieno kiilto päälle!

Jalustat olisi myös ollut kiva saada, mutta.. toinen pysyi pystyssä ilmankin. Toisen yliliikkuvat nivelet  taas piti jähmettää pikaliimalla. Samalla hoksasin, että pysyyhän se pystyssä sitten vaikka polvillaan!
Näistä tuli kyllä mielenkiintoisella tavalla aika makeat! Niin kummalliset, että ovat jo hienot. Ainakin olivat hieno elementti teemajuhliemme palkintogaalaan. Ja juhlaväellä (sekä järjestäjätiimillä) oli hauskaa!

4 kommenttia:

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.