maanantai 8. helmikuuta 2016

DIY: piskuinen koroke.

Kaikista hauskinta on tehdä jotain ihanan yksinkertaista ja nopeaa, ettei edes huomaa kuinka nopeasti tulee valmista.
Tällaisen pienen korokkeen tein! Ja kuinka vaivattomasti se valmistui ja kuinka söpö siitä tulikaan! Vastaavia näin eräässä aulassa selaamassani sisustus(?)lehdessä, jossa juhlakattauksen somistuksessa oli vastaavanlaisia pinkkejä, puisia korokkeita. Lehti tai korokkeen merkki ei jäänyt mieleen, mutta itse malli "pallojalkoineen" jäi mieleen kutemaan. (Jos hoksaat lehden tai tiedät missä on vastaavia myynnissä, huikkaathan niin saan yhdistettyä postaukseen linkin.)
Sopivaa puista alustaa ei löytynyt, mutta ylimääräisiä cd-koteloita kyllä oli! Siihen päälle kontaktia ja alle helmet!
Tee näin: Leikkaa alustaa eli pohjaa isompa pala sisustuskontaktia (tai mitä vain paperia tavallisella kirkkaalla kontaktimuovilla päällystettynä?) ja liimaa päälipuolella. Painele ilmakuplat pois ja taita reunat alapuolelle. Liimaa helmet nurkkiin ja aseta painon alle (esim. iso kirja) kuivumaan.
Tästä tuli niin kivan monikäyttöinen. Sinänsä tarpeeton pikku alusta, mutta tuo se oman pienen lisänsä, jos saa kynttilää, kasvia tai vaikka valokuvaa vähän ylemmäs. Korokettahan voi myös käyttää keittiössä ja kattauksessa.
Korokkeita vois myös vanerilevyjen ja cd-koteloiden lisäksi tehdä myös vanhoista kirjoista, vhs-koteloista, pahvipakkauksista/-koteloista..mistä vaan minkä voi päällystää tai vaikka maalata mieleiseksi.

21 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tähän käytin erikeeperiä :) Kannattaa valita materiaalien mukaan liima. Joihinkin vois pika- tai puuliima soveltua askarteluliimaa paremmin :)

      Poista
  2. Niin kiva ja kekseliäs toteutus jälleen. Tätä on pakko kokeilla. Ihanaa laskiaistiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kokeile, olisi kiva nähdä muidenkin tekemiä versioita :) Laskiaispullarikasta tiistaita!

      Poista
  3. Ompa hauska, voisin itsekin kokeilla tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kokeile! Tekeminen oli helppoa ja nopeaa :)

      Poista
  4. No mutta onpas kiva ja helposti toteutettava idea, kiitos! :)

    VastaaPoista
  5. Hauska ja näppärä! En kyllä olisi heti arvannut mitä materiaalia tähän käytit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joskus voi materiaalit yllättää katsojan ;)

      Poista
  6. Ihana! Ja tyylikäs jajaja.. tykkään kovasti. Tän isosisko vois sit olla se semmonen missä on pyörät alla. :) Mun on pitänyt pitkään kokeilla tuota dc fixiä johonkin. Se on kyl näppärää, vaikka se muovisuus kyl vähän ahdistaakin. Miten se kestää käytössä? Kai ainakin jotenkin kun ihmiset laminoi niillä jopa keittiön kaappeja. Vastasin siis itse itselleni näemmä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sisustuskontakti on kyllä hyvää, oon kokeillu sekä dc-fixiä et halvempia merkkejä esim. ihan Lidlin satunnaisesta valikoimasta (=hurjan edullista verrattuna markkinoita hallitsevaan dc-fixiin) lähtien. Monessa on aika voimakas tuoksu, mutta "liimauksen" jälkeen se on kyllä nopeasti haihtunut :) Ja kaikki merkit ovat kyllä kestäneet hyvin käytössä, oli kyse sitten kirjan, laatikon tai lipaston päällystämisestä. Huonekaluissa, kun käyttää kosteutta apuna, tulee vielä kestävämpää. Reunat voivat ajan myötä irvistää, mutta muuten kyllä kestää käyttöä. Lipaston päällä ei esimerkiksi ole tarvinnut varoa esineiden siirtämistä tai että kuuma kahvikuppi jättäisi merkkejä jälkeensä. Hyviä ovat, suosittelen! :)

      Poista
    2. Ai, että ihan Lidlissäkin. Täytyypä tutkailla. Myydäänkö niitä siis nimenomaan sisustuskontaktimuovin nimellä vai eroavatko ne ylipäätään mitenkään kirjojen päällystysmuoveista vai ovatko ihan samaa matskua? Värillisiä siis vain.

      Poista
    3. Decoration folie tai just sisustuskontakti :) ei oo siis samaa mitä käytetään kirjojen päällystämiseen. Sisustuskontakteissa paksuus ja liimapinta on erilainen. Niissä ei esim. mee pinta kupruun yhtä pahasti ja kontaktin pystyy irroittamaan ja asettamaan uudelleen :) lähes tulkoon kaikista materiaaleista se myös lähtee myöhemmin pois, kun vain irroittaa. Mut silloin sitä ei voi enää käyttää uudelleen :)

      Poista
  7. Todella kiva pieni projekti, kiitos tästä! Ja pidän muutenkin blogistasi, inspiroivia ideoita ja hyvät ohjeet. Olen jo pidempään seurannut, mutta en ole aiemmin saanut aikaiseksi kommentoida. :) t. Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi, tosi kiva kuulla :) Kommentoi rohkeasti jatkossakin! :) Hyvää ystävänpäivää!

      Poista
  8. Tosi kiva. Siis niin helppo ja näppärä, sopii super moneen menoon!

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.