keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Pieniä apureita ompelijalle.

Pari vinkkiä ompelijoille. Millä pienillä ja helpoilla apureilla sitä voisi helpottaa pikkuisen ompelemistaan? Katsotaas:
Vinkki nro. 1: Silitysalusta

Onko sinustakin ärsyttävää ja kovin työskentelyä hidastavaa, jos pitäisi ihan jonkun pienen sauman prässäyksen takia ottaa silityslauta esiin? Minusta ainakin on. Sillon jää monesti silittämättä ja senhän sitten taas näkee tuloksessa. Paras silittää ja parasta on, jos apurina on helposti esiin otettava tai jopa kokoajan pöydällä oleva silitysalusta.

Tein silitysalustan vanhasta hyllylevystä. Pingotin päälle kuumuuden kestävää vanulevyä ja paksua puuvillaa (Annon Sato-kangasta) ja niittasin ne niittipyssyllä levyn taustapuolelle. Nurkat kannattaa taittaa nätisti niin kuin lahjapaketissa niin ei ala heti röpsöttämään. Silitysalustan tekemiseen otin ideaa ja mallia tästä tutoriaalista: A Crafty fox.
Vinkki nro. 2: Taitemitta

Ja kun taitetta pitää silittää, eikä olisikin kiva silittää tasaisesti ja systemaattisesti ilman mittanauhaan sotkeentumista ja tiellä olevia nuppineuloja? Silloin apuun tulee taitemitta! Toisin sanoen se on pala pahvia tai paksua kartonkia (kestää kyllä pikkasen silittää päältä kunhan ei vedä kuumalla eikä pidä rautaa kauaa paikallaan), jossa on mitat valmiina ja jonka voi ujuttaa taitteeseen. Siitä sitten vain silitystä päältä!
Tässä taitemitta kokonaisuudessaan. Tuommonen helppo, hitaampikin leikkaa ja merkkaa valmiiksi ihan minuuteissa.

Tuo toinen pahvinpala onkin sitten Vinkki nro. 3: Mitta-apuri osa kaksi! 

Toinen mitta on myös pahvista ja siinä on suuntaansa kaikenlaisia mittoja mitä kukin ompelussa nyt voi tarvita. Mitta toimii apuna esimerkiksi nauhan leikkaamiseen, taitteen nuppineulaamiseen tai sauman ompelemiseen.
Ja näin se toimii in action. Voi helposti vetää monta polkua suoraksi, kun ei esimerkiksi tarvitse ensin mitata ja nuppineulata reunaa, kun voi vaan kääntää reunan ommellessa ja välillä vaikka apurilla tsekata että käänne pysyy oikeassa leveydessä. Samoin voisi pitää vieressä sitä mittanauhaa, mutta eipä mene pahvinpala sotkuun ja lieruun yhtä pahasti mitä pitkä mittis. Idea täältä: ebay.com / Must Have Sewing Tools.
Vinkki nro. 4: Saumakynä

Se on seam tracker, kaksi kynää yhdessä, kuinka nerokasta! Silloin harvoin kun kopsaan kaavoja, teen ne tällä. Pistän kaksi kynää kummarilla tiukasti yhteen ja piirrän kaavaa myöten. Tulee tehtyä saumanvarat samalla ja piirretystä kaavasta näkee heti et kyllä, on se kaava leikattu saumanvaroilla. Jotkut yhdistää kynät teipillä, mutta kuminauha on parempi, koska silloin kynien teroittaminen käy helpommin. Vastaava idea esimerkiksi myös täällä ja täällä (alkuperäiset linkit mistä itse näin vinkin aikanaan).
Vinkki nro. 5: Alusta koneelle

Kun aikoinaan jäi koulupöydältä vapaaksi tuollainen kirjoituspöydän suoja-alusta, pistin sen ompelukoneen ja/tai saumurin alle. Alusta sekä suojaa pöytää, vaimentaa ompelukoneen tärinää (no minulla ainakin pitää vanhat koneet paljon ääntä) ja toimii myös liukumattoman pinnan ansiosta iukuesteenä. Nykyisin (yllä vanha kuva) olen leikannut alustaa pienemmäksi, noin ompelukoneen pohjan kokoiseksi.
Pisteeksi iin päälle uusi nuppineulatyyny tilkuista. Aika skarppi kuutio ja mätsää kivasti silityslaudan kanssa. Se on päässyt jo tositoimiin kuten nuppineulojen sekaan ehtineestä vanumössötuhruista näkee.

Oliko joukossa uusia vinkkejä? Minkälaisia diy-apureita sinä käytät? Kerrothan muillekin vinkkisi kommenttilootaan.

20 kommenttia:

  1. Tosi hyviä vinkkejä. Täytyy ainakin tehdä tuo silitysalusta. Vinkki kolmonen on jo niin hifistelyvinkki, että kestää hieman sisäistää (taidan käydä nyt vähän hitaalla:-)).
    Minullakin on kirjoitussalusta käytössä ja ero on huomattava.
    Minä olen teippaillut sentin levyisellä värillisellä teipillä koneen omien mittaviivojen viereen vielä lisää senttejä koko välikön matkalle, niin ei tarvitse kuin posottaa vaan.
    Ompelupöydän reunaan olen merkannut viivaimen kymmenen sentin välein, hyvä esim. nauhojen mittaamiseen. Voisihan sen tehdä toki tarkemmankin.
    Ja paras apuväline ompeluksien kulmien terävöittämiseen on minusta metallinen sukkapuikko, terävä, muttei liian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun tykkäsit vinkkikoosteestani :) Tuo mittojen laitto joko koneeseen tai pöytään on myös hyvä vinkki! :) Hyvä kun muistutit, voisin myös laittaa jonkun parittoman sukkapuikon ompelutarvikkeisiin. Liian monta kertaa on tullut tökättyä kulmaa jollain liian terävällä kuten saksilla ja skarpin kulman sijaan tuloksena onkin ollut iso reikä :D

      Poista
  2. Monta uutta vinkkiä sain. Taitemitta täytyy kyllä heti tehdä itsellekin, mittanauhan kanssa varsinkin pidempien käänteiden silittäminen ja neulaaminen on todella työlästä. Kiitos taas! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, huippuja vinkkejä! En ole aikoihin ommellut mitään, ja nyt kyllä alkoi heti tehdä mieli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä :) mukava kuulla, että vinkit inspiroivat! Eikun ompelemaan! ;)

      Poista
  4. Hei iso kiitos näistä vinkeistä! Erityisesti tuosta taitemitasta sekä saumakynästä! Nerokasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä :) kyllä, nuo ovat kyllä mahtavia, nerokkaita ovat olleet ne, jotka ekana keksivät :)

      Poista
  5. Kiitos hyvistä vinkeistä. Aina voi oppia uutta jopa näinkin vanha "koira". Saumakynää en ole koskaan nähnytkään.
    Isoin apu todella on silitysrauta. Tänäänkin kun lyhensin rakkaani uusien housujen puntteja niin varsinainen ompelu kävi kuin leikiten kun ensiksi lyhensin ja sitten silitin taitteet valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä :) uudet apurit ovat aina varmasti kenelle vain tervetulleita :) Silitysrauta on kyllä monesti ratkaiseva tekijä! :)

      Poista
  6. Kiitos hyvistä vinkeistä! Eipä ole tullutkaan ajatelleeksi, että todellakin tuollaisia apureita voisi hyvin käyttää.

    VastaaPoista
  7. Kiitos vinkeistä. Otan käyttöön pienen silitysalustan, sillä silitän heti auki kaikki ompelemani saumat.
    Mieheni kulmaviivottimesta olen saanut hyvän apurin leikatessani neliöitä ja suorakulmioita. Ei enää mutkaisia saumoja.
    Terveisin Mimosa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Mimosa :) kulmaviivoitin on myös hyvä vinkki! Taidankin ylimääräisen siirtää ompelutarvikkeisiin, kiitos vinkistä :)

      Poista
  8. Kiitos vinkeistä.
    Silitysalusta on hyvä vinkki, itse olen toki käyttänyt vanhaa hihalautaa tähän tarkoitukseen.
    Samoin tuo saumavaran taitemitta tulee käyttöön.
    Mitä sauman leveyden mittaamiseen tulee niin laitan maalarinteippiä koneen pintaan.
    Koneen alunen on ollut käytössä siitä asti, kun ostin uuden työpöydän. Näin ei liikuttelu raapi pöydän pintaa.
    Lyijykynien yhdistäminen on hieno idea, tulee käyttöön. Olen laiska saumavarojen lisääjä ja sitten, hups vain, sattuu vahinkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että löysit käyttäöön otettavia vinkkejä - kiitos itsellesi! :)

      Poista
  9. Hauskoja ja käytännöllisiä (käytössä jo) vinkkejä. Paljon kätevämpää kuin jatkuva mittanauhan käyttö.

    VastaaPoista
  10. Voi hitsi, mahtavia vinkkejä! Yksinkertaisia ja toimivia, miksen ole "ite aiemmin älynny" :(. Näitä käyttämällä säästää monta työvaihetta ja aikaa, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit! :) Joskus sitä yksinkertaista ei tule itse ajatelleeksi :D nyt käyttöön!

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.