tiistai 31. heinäkuuta 2018

DIY: Kimaltavat pleksikorut.

Viime viikonlopun festareiden asu täydentyi itse tehdyillä koruilla. Ne olivat isot ja mielestäni sopivan näyttävät festareille. Vähän läpinäkyvyyttä ja kimmellystä! 

Inspiraationa olivat Uhana Designin Aztec kultahile -korvakorut. Olin aiemmin kesällä ostaa juurikin nämä mainitut akryylikorvakorut ja sekös jäi harmittamaan. Olisi pitänyt ostaa! Festareiden kynnyksellä ei enää ehtinyt, mutta silti muotokieli ja tyyli pinttyivät päähän. Päätin kokeilla tehdä itse köyhän miehen diy-version.

Tee se itse: Kimaltavat pleksikorut

Tarvikkeet: Kirkasta muovilevyä*, vahvat sakset, hilekynsilakkaa, paksu neula, sytkäri, välirenkaita, ketjua, korviskoukut, korupihdit. 

*muovilevyksi käy esimerkiksi Ikean kehyksissä oleva "muovilasi", mutta varmasti moni pakkausmuovi tai kuorittu cd-levy kävisi myös. Muovin ei tarvitse olla paksua, kunhan kestää leikkaamista eikä hajoa korviksena niin se riittää.
Vaihe 1: Leikkaa kappaleet

Leikkaa neljä neliötä ja työstä ensin toinen kappale haluttuun muotoon. Leikkaa vain suorilla leikkauksilla. Muovi voi vähän säröillä, mutta se ei haittaa näissä korviksissa. Kunhan ei lohkea. Käytä ekaa kappaletta kaavana ja leikkaa yhteensä neljä symmetristä kappaletta. Leikkaa terävät kulmat pehmeämmäksi.
Vaihe 2: Sulata reiät

Kuumenna neula tulen avulla ja sulata muoviin reiät välirenkaille, tee aina kahdelle kappaleelle reiät samoihin kohtiin. (Höyryherkät voivat kokeilla poraamista välttääkseen muovista mahdolliset irtoavat höyryt.)
Vaihe 3: Lakkaa hileet

Sudi kerros hilekynsilakkaa kappaleiden toiselle puolelle ja paina lakkapinnat vastakkain. Erillistä liimaa muovikappaleiden väliin ei tarvita. Jos käyttämäsi muovi ei tartu pelkän kynsilakan avulla vastakkain niin laita pieni tippa pikaliimaa kappaleiden reunoihin.
Vaihe 4: Liitä renkaat

Liitä kappaleisiin ensin välirenkaat. Tarvittaessa voit vielä suurentaa neulalla reikiä.
Vaihe 5: Lisää ketjut 

Yhdistä sopivan pituiset koruketju pätkät välirenkaisin ja korvakorukoukku ketjun keskelle.
Vaihe 6: Siisti reunat

Tarvittaessa saksi ja siisti reunat. Voit myös hioa hiekkapaperilla kulmia, jos ne tuntuvat vielä liian teräviltä.
Ja valmista! Kevyet, isot ja näyttävät - etenkin, kun valo osuu oikeassa kulmassa niin jopas heijastavat ja kimaltavat!
Festarilookiin kuului kimallusta myös ihotimanttien kautta. Nekin tee-se-itse-tyyliin ripsiliimalla ja tavallisia askartelustrasseja käyttäen.

4 kommenttia:

  1. Tulipa näyttävät korvakorut! Tytöllä ei voi koskaan olla liikaa kimallusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, sitä ei voi olla liikaa :D etenkään festariasussa :)

      Poista
  2. Upeat korvakorut! Kävin katsomassa myös koko festariasun, niin hyvältä näytti koko kokonaisuus. :)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.