tiistai 23. joulukuuta 2025

DIY: Vauvan tonttuasut kolmella tapaa

Vielä ehtii yhden joulupostauksen!

Vauvan jouluvaatteet - vähän turhaa, mutta niin ihanaa. Ja kun nyt kerran kierrättäen niin mikseipä ei.

Ostin kierrätyskeskuksesta parilla erillä etsintäkäynnillä sopivia punaisia bodyja kilohintaan. Kun body ei paljoa paina, ei näille hintaakaan juuri tullut, ehkä yhteensä euro tai kaksi.

DIY: Vauvan tonttuasu 1/3

Ekan tein sillä tutuimmalla eli maalilla. Hahmottelin Santa Baby -tekstin paperille, jäljensin sen ensin nurjalle peilikuvana ja sitten kontaktille. Tuputin maalin pienellä superlonpalalla.

Tästä tuli toooooosi söpö! Onnistuin tekstissä aika hyvin, tai juuri tuollaiselta sen päässäni näin, joten sain toteutettua tekstin aika hyvin sellaiseksi mitä halusin.

DIY: Vauvan tonttuasu 2/3

Sitten tein varsinaisen tonttubodyn silityskalvoilla. Tein kalvoista vyön ja napit. Hihoihin ompelin käsin tuollaista pörröjumbolankaa. Siitä ei lähde mitään hahtuvaa, joten sopi bodyyn hyvin.

Ostin kalvoja kässämessuilta jo vuosia sitten ja täysin on jäänyt käyttämättä. Nyt kokeilin ekaa kertaa ja kas, niiden käyttöhän oli helppoa. Kalvosta tuli tosi sileää ja ohutta kankaalle, ei lainkaan sellainen kova ja muovinen tahmake.

Onneksi huomasin tehdä vyön suht ylös. Jos olisin laittanut vyön vyötärön korkeudelle, olisi se jäänyt vauvan korkeavyötäröisten pöksyjen alle ihan piiloon. Nyt korkeus on hyvä, näkyy just housujen yllä.

DIY: Vauvan tonttuasu 3/3

Kolmannen bodyn koristelin karkkikeppein - eli makrameenyörin kahdella pätkällä ja villalangalla.

Harsin ensin käsin makrameenyörit, sen jälkeen pujottelin valkoista lankaa nyörin ympärille. Lopuksi ompelin vielä nyörin uudelleen paikoilleen. 

Hiukan epäilen miten kestää konepesun, mutta aina vain ratkoa karkkikepit pois.

DIY: Vauvan tonttuasu - extra!

Ostin bodykirppistelyillä myös tämän vähän isomman lapsen joulupaidan. Oli jo vähän kulahtanut, mutta tuo kuosi oli niin hauska, että näin paidassa kangaspotentiaalia.

Siitä tuli pöksyt!

Leikkasin housukappaleet paidan etu- ja takakappaleista. Lisäsin vyötärölle kuminauhakujan ja hihoista siirsin resorit lahkeisiin.

Kyllä näillä pöksyillä kelpaa möyriä ja ryömiä menemään.

Huvittaa kyllä nämä pöksyt - miksi niissä on tuttujen ja klassisten joulukuvien lisäksi dinosaurus ja hai?

Näillä tonttuilufiiliksin toivotan kaikille blogin lukijoille oikein hyvää joulua!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.