lauantai 10. elokuuta 2013

Juoksulle mars!

Kuinka moni on törmännyt mahtavaan keksintöön nimeltä Spibelt? Se on ihmeellinen apuri! Vyö, joka näyttää pieneltä, mutta silti siihen saa kuntoilun ajaksi kaiken tarvittavan - ja mitä parasta: hölskymättä.
Kokeilin matkia juoksuvyötä ja tehdä oman köpösen version siitä. Eihän se eri materiaaleilla kotitekoisesti toimi yhtä hyvin, mutta aivan tarpeeksi hyvin ollakseen hyödyllinen ja onnistunut viritelmä.
Jumppatrikoita lyhennettäessä jääneestä lahjepalasta tuli itse lokero-osa. Sisälle lisäsin välitaskun keltaisesta lycrasta. Sitten laitoihin kiinni kuminauhaa ja päihin helppo lukkosysteemi. Ompeleminen oli sanonko mistä ja vetskarikin meni vähän vinoon. Menkööt ajattelin, tämä on tee-se-itse-prototyyppi!
Kyllä se puhelimen tai soittovärkin sisälle syö. Ja avaimet. Napakasti pysyy paikallaan, ei muuten heilu!

torstai 8. elokuuta 2013

Väriä elämään.

Hullaannuin joku aika sitten Lankamaailmassa. Yhtään kerää ei pitänyt ostaa ennen syksyä, mutta aikomus oli tehty rikottavaksi..eihän sille mitään voinut, siellä oli parempaa kuin ale karkkikaupassa!
Tein neonvärisistä langoista jo kaksi juttua, toiseen palaan myöhemmin, toisen näette tässä. Nyt kesällä on ollut usealla vaateketjulla jos ja minkälaista statement-korua neonväreissä, nyt tein oman version!
Homma eteni virkaten rivi riviltä paksummasta ohueeseen. Turkoosin langan pujottelin kerrosten väliin neulalla. Lankojen päät letitin ja kiinnitin ketjulle lenkeiksi korun päihin. Lopuksi ompelin koko liuskan nahkapalan päälle, koska ilman jämäkkää taustaa koru tuntui liian kevyeltä. Ja pelkäsin sen kutittavan!
Tykkään uudesta virkatusta korustani tosi paljon. Saa tylsäänkin t-paitaan vähän meininkiä. Tuntuu, että koko olemus muuttuu korun myötä energisemmäksi! Taidan pitää tätä aamusta iltaan, ihan joka päivä!

tiistai 6. elokuuta 2013

Ei pöllömmät.

Tilauskenkien esittelyä, vuorossa nämä ihastuttavat beigelle pohjalle maalatut pöllö-aiheiset tennarit!
Inspiraationa oli tämä lahjapaperi. Söpöjä, mielikuvituksellisia pöllöjä turkoosin, pinkin ja lilan sävyissä.
Ja kokonaisuus on tässä. Toisessa kengässä emo-pöllö valvoo oksalla pikkupöllöjen lentoharjoituksia.
Ehdoton suosikkipöllöni on tuo silmälasipäinen varren keskellä. Tai tuo vähän tuhdinpi kaveri sen alla!
Nämä olivat kyllä kivat tehdä. Paljon, paljon pieniä yksityiskohtia, jotka toivat haasteita toteutukseen.
Samaan tilaukseen tuli "kaupan päälle" myös toiset varsitennarit. Kuka jo tunnistaa millä teemalla?
No muumitpahan hyvinkin. Toiveena tietyt hahmot niityllä. Inspiraationa toimivat vanhat muumi-kuvat.
Suosikki-kohdaksi nousi Muumimamman käsilaukun MM-logo. Ja hattivatit, ne on aina mukavia!
Lopuksi sanottakoon, että tilauksia otan kyllä vastaan (kiinnostuneet voivat yhteyttä sähköpostitse), mutta yhtään Muumi-kenkäparia en tule enää toteuttamaan. Nyt meni Muumi-hanat kiinni, tehdään jatkossa ihan jotain muuta! :)

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Korutaulu.

Vihdoin se on valmis! Suunnittelin projektia pitkään ja vielä pitempään meni, että sain taulun seinälle.
Kyseessä on korutaulu, eli taulullinen koruja. Tahdoin käsityö-/pukeutumisalkovini seinälle ison taulun, johon saisin ripustettua esille koruja. Ei siihen tietenkään kaikki mene, mutta ne hetken lempparit edes.
Ylänurkassa on ruuveja kaulaketjuille. Siinä riippuvat niin itsetehdyt korut ja ostokorut sulassa sovussa.
Alanurkasta löytyy taas kaksi lipaston vedintä. Ensimmäiseksi vetimiä pääsi testaamaan rannekoru-satsi.
Tältä korutaulu näyttää tyhjänä. Pohjana on kehystetty (Ikean maalattu puukehys, jonka "lasi"pleksi poistettu) ohut vanerilevy. Keskellä pikkutaulut, yhdessä pitsiä, kahdessa erilaisia koukkuja. Samoin isossa alakehyksessä, jonka yläreuna on ruuvitettu. Ylhäällä ovat unisieppari ja lasikehys, jotka voi kummatkin vaihtaa lennosta johonkin toiseen, kun muut kehykset ovat kiinteästi ruuvattu vanerilevyyn.
Olen lopputulokseen todella tyytyväinen! Paljon se kantaa, mutta mihin ne loput korut laitetaan?

torstai 1. elokuuta 2013

Lipasto.

Elokuun kunniaksi kokeilin jotain ihan uutta. Huonekaluista ei ole kummemmin kokemusta, mutta tämän lipaston eteen ajattelin edes jotain yrittää. Koska se ei ole kovin kaunis. Se ei ole erikoinen. Eikä edes virheettömässä kunnossa. Sen piti muutossa vaihtaa osoitetta toiseen, mutta mukaan se silti tuli, kun tarpeelliseksi sitten kuitenkin ilmeni. Onhan se hyvä olla eteisessä jotain laatikostoa, jonne tunkea tavaraa poissa silmistä..vielä kun vain saisi suljettua tuon koko rumiluslipaston pois näkökentästä..
Kun maalaaminen ideana teilattiin heti alkuun, päädyin toiseen vaihtoehtoon. Vetimet, ne ainakin osaan vaihtaa ajattelin. Kun kaupasta ei löytynyt kivoja, tein ne itse. Nahasta. Leikkasin suikaleet, tein päihin reiät ruuveille ja pikaliimasin keskeltä suikaleen yhteen, jotta vetimestä saa otteen. Nahkasuikaleiden ja laatikoiden väliin laitoin prikat ja laatikon toiselle puolelle ruuvien vastakappaleeksi vanhat vetimet. Pysyypähän ainakin ne tallessa, jos vaikka joskus tekee mieli vaihtaa ne takaisin..(mutta tuskin tulee).
Tällainen lipasto on nyt jälkeen uusine vetimineen. Niistä tuli kyllä aika kivat vaikka itse sanonkin!
Ei se lipasto vieläkään mikään kaunis ole, mutta on se enemmän ilo silmälle kuin aikaisemmin. Pienet kustomoidut yksityiskohdat ne kivan kodin tekee, eikö? Vielä, kun saisi lipaston päälikannen valkoiseksi. Alkeellisesti päälle pala tapettia ja väliin litra liisteriä? Dc-fix-kontakti voisi olla yksi vaihtoehto? Onko siitä teillä lukijoilla kenties kokemuksia? Suosituksia? Parempia ideoita?