maanantai 10. kesäkuuta 2013

Ovi raollaan meille.

Ensimmäinen viikko uudessa kodissa takana. Jäljellä vain muutamia näillä-ei-ole-kiire-muuttolaatikoita!
Täällä ollaan mutusteltu uutta asuinympäristöä ja uutta kotia. Tutuiksi ollaan tultu jo! Tavarat vain etsivät vielä paikkaansa, mutta niinhän se aina aikansa ottaa ennen kuin kaikki loksahtaa paikoilleensa.
Näytän muutamia pilkahduksia niiltä osin mitä kehtaa kaiken epämääräisen kaaoksen keskeltä paljastaa.
Kirjat, levyt ja albumit ovat ainakin löytäneet jo hyllylevyille. Vanhassa kodissa yksi kolmesta hyllystä oli irrallaan, nyt oli ihanaa saada kaikki riviin ja yhdeksi oikeaksi mustaksi kirjahylly-kokonaisuudeksi.
Myös vaatteet ovat löytäneet kaappeihin ja vaaterekille. Enää ei ole walk-in-vaatehuonetta, mutta yllättäen se ei edes harmita (ainakaan vielä). Vaatehuoneen tilalle sain alkovista oman minikokoisen käsityö-/pukeutumishuoneen! Ja voin kertoa, että tähän asiaan palataan vielä! Olen melko innoissani!
Vielä on paljon tekemättä. Ei ole lamppuja katossa, verhoja ikkunoissa tai edes taulun taulua seinillä.
Tv-taso lähti vaihtoon eikä uutta ole löytynyt tilalle. Kyllä se oikeanlainen ja oikeankokoinen taso vielä vastaan tulee. Sittemmin virkaa ovat toimittaneet pahvilaatikot niin ei tarvitse töllön lattialla nököttää.
Toistaiseksi parvekkeen kanssa ei olla ehditty tehdä enempää tuttavuutta, mutta ystävyys on taattua, sillä kyseessä on lasitettu parveke! Mitä luksusta entisen asunnon käpöseen, avoimeen parvekkeeseen!
Joitain uusia hankintoja olemme jo ehtineet saada ostettua ja koottua. Exhibit nro yksi: Ikean sohvapöytä. Musta Lack, joka löytyy joka kolmannelta. Persoonaton ja tylsä valinta, mutta käytössä hyvä.
Exhibit nro kaksi: aivan mahtava suihkuverho! Uudenkarhean verhon tarjosi meille myös kaverimme Ikea.
Paljon on tehty ja paljon on vielä tekemistä. Tässähän ehtii kertyä jo vieroitusoireita "arjen käsitöistä". 

4 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! Tuo lasitettu parveke on kyllä varsinaista luksusta, itsekin haaveilen sellaisesta. Me muutettiin jo huhtikuussa, mutta edelleen on 3 pahvilaatikkoa, joiden epäilen jäävän kokonaan purkamatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli! Täytyy myöntää, että lasitettu parveke on kyllä jotain mistä ei kannate tinkiä :) Sama voi käydä meille, vielä syksylläkin voi olla viimeiset laatikot pyörimässä jaloissa..

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin! Voi huhhuh, oma lähestyvä muutto vähän jo hirvittää, se tavaroiden pakkaaminen, raijaaminen ja purkaminen siis... se on aina melkoinen homma, eikä edellisestä muutostakaan ole kuin vasta vuosi. Mutta eiköhän uusi koti ole sen kaiken vaivan arvoinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hyvin organisoituna ja tarpeeksi varhain aloitettuna, kyllä sen rulianssin taas kestää. Tsemppiä! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.