tiistai 5. elokuuta 2014

Kirjaprojekti: Update.

Siitä tuntuu olevan ikuisuus, kun julkistin lukijoille, että tästä blogista poikii oma kierrätysaiheinen käsityökirja (ks. tästä). Muistaako sitä enää edes kukaan? Tuntuu, että kesä tuli ja meni ja syksy tulla jolkottaa jo, vaikka kirja ei uunista ole vielä ennättänyt pullahtaa pois. Vauhti hidastui, aikataulusta pudottiin. Ryhtyessäni kirjaprojektiin en hahmottanut kuinka paljon se vie todellisuudessa aikaa. Työssä käymisen, kirjan kirjoittamisen ja ihanan kesän yhdistäminen on ollut haastavaa tasapainoilua. Helle tekee hitaaksi, jopa tietokoneella istumisen ja kirjoittamisen. Onneksi kutkuttavan ihana loppusuora häämöttää niin saa nähdä työn lopputuloksen.

Ja mitä ylläolevaan kuvituskuvaan tulee, kaikki näkyvät kuvat ovat ottamiani before-otoksia ennen kuin aloin valmistamaan kirjan projekteja. Eli pistäkääs nyt talteen vanhat kengät, neulehameet, vinyylit, kangasvyöt ja kodin tekstiilit sekä erilaiset muovikulhot, niille on kirjassa hyviä kierrätysvinkkejä! Kuvan keskellä komeilee pakaste-altaalta saatu väliaikainen kantokassi pakasteille. Siitä tulee kirjaan ohje, joka on ehdottomasti minun suosikki-ideani! En malta odottaa, että kirjan lukijat näkevät sen, iik!

Kirjan julkaisusta tulee varmasti lisää informaatiota myöhemmin. Stay tuned.

12 kommenttia:

  1. Ei siitä kauan ole. Minusta se oli aivan hetki sitten. Muistan kirjaprojektisi joka kerta kun näen sinulta tulleen uuden päivityksen. Olen ajatellut että ehkä puolen-vuoden päästä se voisi olla ehkä valmis. Tiedän kirjan tekemiseen menevän aikaa. Kärsivällisyydellä odotan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kärsivällisyyttä todella tarvitaan, niin potentiaalisilta lukijoilta kuin myös tekijältä itseltään :)

      Poista
  2. Innolla jo odottelen valmista kirjaa. Kiva saada taas uusia tuunausideoita ☆

    VastaaPoista
  3. Täytyy vaan jaksaa odottaa... :)

    VastaaPoista
  4. Hei, Eka ajatukseni oli että kellä on minun laukkuni ! Tuo näyttää kovin tutulta ;D
    Ajattelinkin kirjaprojektia tässä taannoin, mukava kuulla ettei ole jäissä (välillä harmittelen etten edes yrittänyt osallistua siihen, olen viime vuosina tehnyt erilaisia pienimuotoisia mattokokeiluita, joista osaan olen jopa tyytyväinen, mut eipä auta voivotella enää !)

    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukku-samis! Tosin omani oli niin kehnossa kunnossa, että se tarvitsi uudistusta. Se miltä laukku nykyisin näyttää, on esillä sitten kirjassa ;)

      Poista
  5. Tästä tulee varmasti mainio kirja! :)

    VastaaPoista
  6. Hei multa on mennyt ihan ohi tää sun kirjaprojekti! Mahtava juttu, jään odottamaan tosi innolla. :)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.