sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

DIY: Pujotetut rannekkeet.

Muistelin vasta kuinka yläasteella pidettiin erilaisia punottuja rannekkeita isoina rimpsuina ranteessa. Parhaimmillaan pahimmillaan rannekkeet täyttivät puolet koko käsivarren mitasta. Mm. jokaiselle ystävälle oli oma ystävyysrannekkeensa. Sellaista oli se 2000-luvun alun aika ainakin meillä.
Tämä laattamainen ranneketyyppi oli melko yleinen(?) mitä tehtiin. Hataran muistikuvan mukaan olisin pujottelun oppinut joko yläasteen kässätunnilla. Ehkä. Useimmiten nämä olivat kaksivärisenä ja niin, että "laatassa" luki jokin viesti, esimerkiksi nimi, päivä tai motto. Usein jokin mitä voisi kliseeksikin sanoa.
Ja nyt vuosien, vuosien jälkeen yritin palauttaa mieleen vaihe vaiheelta miten viestilaattoja tehtiin:

Tarvikkeet: muovia tai esim. teipillä päällystettyä taipusaa ja vahvaa pahvia, teippiä, sakset, paksu neula, puuvillalankoja
(+ liimaa, pala huopaa tai nahkaa). Tarvittaessa ruutupaperia (pieniruutuinen on parempi) ja kynä.
Aloita näin: leikkaa muovista pitkulainen kappale. Pyöristä kappaleen kulmat, jotteivat ne pistä ihoa.
Tee näin: teippaa pohjalangan pää muoviin. Kierrä lankaa ensin pituussuunnassa ja sitten leveyssuunnassa. Kieritä vierekkäin ja napakasti, mutta ei liian tiukasti. Tee laitaan mahdollisimman huomaamaton solmu ja pujota pää taakse piiloon. Voit myös varmistaa päät tipalla liimaa. Hahmottele tahtomasi kuvio tarvittaessa paperille. Voit laskea montako pystylankaa leveydellä on ja käyttää 1-2 lankaa vastaamaan yhtä ruutua paperille. Pujottele hahmotelma lankoihin yksi rivi kerrallaan. Voit pujotella yhtä pitkää lankaa tai erillisiä, yhtä pitkiä lankoja, joiden päät letität yhteen solmimisnauhoiksi.
Viimeistele näin: joko letitä ylikulkevat päät tai pujota ne taakse piiloon. Jos tuntuu, että pujottelut (etenkin pitkien kappaleiden päistä) eivät pysyisi paikoillaan käytössä, sulje reunat tipalla liimaa. Taakse voi myös liimata suikaleen huopaa tai nahkaa pitämään pystylangat hyvin paikoillaan.
Testauksien jälkeen tämä ketjuun yhdistetty pitkä kuvioranneke jää kyllä käyttöön. Kiva "tyylin päivitys", ois kyllä varmasti kelvannut myös teini-minälleni ketjuinen ranneke lettien sijaan.

Tekivätkö jotkut muutkin aikalaisteinit vastaavia rannekkeita vai me vain?

2 kommenttia:

  1. Mä muistan nää rannekkeet jo 80 luvulta. Meiän aikaan ei ollut tuota hienoa laattaa vain tuollaisia punottuja yksinkertaisempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne punotut taitavat olla kyllä melko klassikkoja etenkin kesäisin. On kiva, että ne "putkahtivat diy-blogeissa muotiin takaisin" silloin pari vuotta sitten :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.