tiistai 5. tammikuuta 2016

Lahjat 2015: Teinille.

Laitoin ylläripostia yhdelle ihanalle. Häntä liian harvoin näkee, joten postin kautta on edes kiva ilahduttaa.
Ylläripostiin kuului jotain käytännöllistä, kuten ihan normipipo. Ompelin sen pehmeästä ja sileästä neuloksesta jonkin iän vanhan käsityölehden peruskaavalla. Kylkeen tein ihan omalla kaavalla helposti pois napattavan "merkkilapun".
Ylläripostiin kuului myös jotain hassua pikkuhöpösälää, kuten tämä emoji-merkki (esim. avaimeen tai laukkuun). Printtasin naamat (on siis sama naama kummallakin puolella) ja liimalakkasin ne kirkkaan muovin väliin. Parin kokeilun jälkeen päädyin käyttämään muovina vanhan muistikirjan kirkasta välilehteä (monissa kansioissa ja kalentereissa on samoja muoveja välissä tai jopa kansina). Se oli hyvä, helppo leikata ja sopivan taipuisa. Ei jättänyt reunoja teräviksi. Ja tarpeeksi ohut, että ripustustuskoukkua varten reiän sai tehtyä ihan paksulla hakaneulalla painamalla.

Vinkkejä: Kova pleksi ei käy vastaaviin projekteihin ellei omaa sellaista leikkuria, jolla reunat saa nätisti ja siististi. Huomioi myös onko muovi matta vai kirkas - sillä voi olla vaikutusta sävyihin. Myöskään liian kosteat liimat eivät käy, nopeasti ja ohuesti käytettävät liimalakat soveltuvat paremmin (vrt. vasemmalla epäonnistuneessa versiossa kosteus jäi muovin alle).
Ja oli ylläripostissa myös jotain ihan arkeen: uusi t-paita. Tästä teini ainaki todella tykkäsi! Not today -tekstin tein dc-fixin jämäpalojen avulla, kun kontakti oli loppunut. Vähän jännitti miten kävi, menikö uuden paidan ostohommiksi, mutta yllättävän hyvin onnistui, ei tullut sabluunasta lainkaan vuotoja! Taidan käyttää jatkossakin mahdollisten printtien tekemisissä dc-fix-jämiä niin saa nekin palat samalla hyötykäyttöön!

7 kommenttia:

  1. Hyviä lahjoja ja teinien äitinä voin sanoa, että meilläkin tuollaisista lahjoista olisi tykätty.
    Kivaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kiva kuulla, että olisi teilläkin tykätty :) toivottavasti oli myös saajan mieleen :)

      Poista
  2. Moi! Tosi upeita, varsinkin tuo pipo ja paita! :) Millä väreillä/materiaaleilla teit tuon paidan tekstin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) yleensä käytän ihan tavallisia tekstiilivärejä, mutta koska tummalle ei tekstiiliväriä saa näkyviin vaan värit hukkuu tummuuteen, pitää käyttää peittovärejä (peittopasta) - niillä pystyy maalaan valkoistakin mustalle :) (lisää vinkkejä löytyy tekstiili- ja peittoväreihin esim. kirjastani, lisätietoja yläpalkin välilehdeltä:))

      Poista
    2. Ja lisäyksenä, että käytin välineenä superlon-palaa, jolla tuputin värin tpaitaan, sillä ja sopivalla värin määrällä sai kivan utuisen jäljen :)

      Poista
  3. Kiitos vastauksestasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) autan aina mielelläni, jos jokin mietityttää.

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.