tiistai 12. tammikuuta 2016

Pimeä pussukka.

Välillä on kiva ommella toiselle jotain mikä on käytännöllistä ja tarpeellista. Tein siis miehelle toilettipussukan. Paljoa ei reissailla, mutta sitten kun sitä tarvitsee, onpahan valmiina.
Valitsin miehekkäästi pelkistetyn muotokielen. Kulmat pitää särmässä ja vetoketju on sen verran pitkä (vähän yli puoleen väliin päätyjä), että laukku avautuu ihan kunnolla auki. Toisessa päässä on myös ns. kantoripa ja toisessa pitkässä laidassa kaksi avotaskua. Koon mittasin tarkkaan. Nyt pituus riittää just loistavasti isollekin hammastahnatuubille, parranajovermeille ja sähköhammasharjalle. Ei tarvitse tunkea tai asetella, kaikki tarvittava mahtuu sisään vaivatta ja helposti.
Ja ompelin muuten pussin vanhasta pimennysverhosta. Vetskarikin on ainakin kertaalleen uusiokäytössä. Pimennysverhon dyykkasin roskakatoksesta. Mekanismi oli rikki ja reikiäkin verhossa oli, mutta pimennyskankaan leikkasin paloiksi talteen. Hyvin soveltui toilettipussukaksi! On tarpeeksi jämäkkää ja kestävää (ei tarvitse sisävuorta). Tyhjänä pussukan voi silti taitella hyvinkin pieneen tilaan. Plussana vielä se, että mustan verhon toinen puoli on hopeanharmaa!

7 kommenttia:

  1. Kivannäköinen pussukka!
    Huomasin muuten, että nuo sivupaneelissa olevat tagit eivät ainakaan omalla koneellani toimi kovin hyvin, kun reunimmaiset hyppäävät pois alta jos niitä yrittää klikata. Esimerkiksi neulominen-tagiin en päässyt kiinni ollenkaan. o.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hmm. Tagit toimivat ihan kuin pitääkin ainakin omalla koneella ja älypuhelimen nettiversiossa. Mitä selainta käytät, voisiko ongelma olla siinä? Voin toki vaihtaa tagien mallia, jos ongelmaa on muillakin esim. juuri selaimesta johtuen. Pitäähän lukijoiden päästä katsomaan myös kategoria-haulla postauksia :)

      Poista
    2. Kokeilin sekä Chromella että Firefoxilla. Mutta saattaa olla, että johtuu vanhasta selainversiosta (en ole pystynyt päivittämään uusimpaan). Saatan siis olla ongelmani kanssa yksin. :D Onneksi tageihin pääsee postauksista suoraan eikä ongelmani koske kuin muutamaa listan oikeassa reunassa olevaa tagia. (:

      -ap

      Poista
    3. Aivan, siis kyse oli osasta eikä kaikista laitimmaisista tageista :) se vähän lieventää sentään ongelmaa. Jään toistaiseksi vielä siis seuraamaan ilmaantuuko muillakin vastaavaa ongelmaa :)

      Poista
  2. Tyylikäs ja siisti pussukka. Kelpaisi minullekin :)

    VastaaPoista
  3. Ihana malli! Löytyisiköhän tähän ohjeita jostakin?

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.