maanantai 23. toukokuuta 2016

Kutistemuovikorut + Arvonta.

Kutistemuovit - nuo hassun nimen saaneet loputtomien mahdollisuuksien muovin ihmeellisyydet. Koruja, avaimenperiä, koristeita.. aika montaa erilaista juttua niistä voi tehdä.
Aikaisemmin tänä vuonna Kauneimmat Askartelut -lehden kevätnumerossa oli myös erillinen juttu kutistemuoveista. Tein lehdelle muutamia malleja inspiraatioksi. Tein puukuvioiset mustavalkoiset nappikorvakorut (vas. alakulma)..
..ja vähän yksinkertaisemmat graafiset kolmiot - nämä korvikset ovat olleetkin ahkerassa arkikäytössä!
Vähän erikoisempaa sorttia olivat nämä "piikki"-korvikset. Suorat tikut alaspäin nappikorviskiinnikkeellä.
Figuratiivisemman mallin tein tästä saksien kokoisesta oravasta. Siitä tuli aika söpö kaveri! Orava on nyt kuitenkin uutta omistajaa vailla. Koru jäi käyttämättä ja tahdon arpoa sen sellaiselle, joka pitäisi siitä minua enemmän.
ARVONTA 

Jos haluaisit tämän uniikin oravan itsellesi niin jätä tähän 
postaukseen kommenttia ma 23.5. - su 29.5.  klo 24.00. mennessä.
Anonyymit, keksittehän tunnistettavan nimimerkin itsellenne.
Orava on kooltaan n. 7x3 cm. Orava on käyttämätön ja toiselta puolelta valkoinen. 
Oravassa on korulenkki valmiina ja sen voi ripustaa kaulaketjuun tai 
sen voi muuntaa vaikka avaimenperäksi.
Arvonnan suoritan 30.5.16.

Onnea arvontaan!

38 kommenttia:

  1. Onpas suloinen orava! (: Mukana arvonnassa ollaan.

    - Saraana (saraana.makela@gmail.com)

    VastaaPoista
  2. Orava on niin suloinen, että ehdottomasti osallistun arvontaan!
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  3. Onpa suloinen orava!! Mukaan arvontaan ehdottomasti. mirinmarin / sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  4. Ihana orava. Mukaan ilman muuta. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ihana, ehdottomasti mukana! kaisa.pakanen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  6. Joo mukana! :)) nimim. SJP

    VastaaPoista
  7. Kyllä aina uniikki koru kelpaa :) cottoncandy(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  8. Minä olen niin eläinrakas, että orava kävisi hyvin kaulaani koruna riippumaan. Se on toinen voima-eläimistänikin suden lisäksi =)
    sudemi @luukku.com

    VastaaPoista
  9. Oikein ihana kurre, jolle mieluusti tarjoaisin kotia :) Joten mukaan arvontaan!
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  10. Söpöset oravat, tykkään!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  11. IHANA! Varmasti tykkäisin :) Santtu1992

    VastaaPoista
  12. mukana arvonnassa kiva orava
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  13. Ihania koruja olet tehnyt, itsekin mietin just pari päivää sitten tuota kutistemuovia että haluaisin kovasti kokeilla sitä. Ja on niin supersuloinen orava! Kyllä tuota kehtais kanniskella kaulassaan! :) Eli olen mukana arvonnassa! ceesopp@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Joo, kiva kurre! :) tainaP

    VastaaPoista
  15. Voiko osallistua ulkomailta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran pieni on, että hyvin voin Euroopan sisällä postittaa :)

      Poista
    2. Äh eli en voi osallistua, vähän arvelin näin :( mut kiitti vastauksessasi!

      Poista
  16. Ihana oravainen♥ Mäkin haluisin kutiste muovia kokeilla mutta taidot ei varmaankaan riittäisi.. Mukana arvonnassa:)

    suski.andelin@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Veikeä orava.
    SirpaH

    VastaaPoista
  18. Kyllä sais näin söpö koru täältä hyvän kodin!

    VastaaPoista
  19. Mukana! Tosi kiinnostava tää kutistemuovihomma, en ookaan aikaisemmin kuullut tällaisesta c:

    VastaaPoista
  20. Oulun suurimman oravafanin luota tämä orava löytäisi hyvän kodin! Se kävisi hyvin oravatatuointini, oravatauluni, oravatyynyni, oravapehmoleluni ja oravareppuni kanssa :D
    jenni.r.kemppinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  21. On niin ihqu tuo orava, että toki osallistun mukaan arvontaan :) Aurinkoa keskiviikkoon!

    VastaaPoista
  22. Ompa söpö!! Pitäisi joskus itsekkin testailla kutistemuovia :-)

    minja.kuula@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Osallistum mielelläni :) t. Sateenkaaren tuoltapuollen

    VastaaPoista
  24. Vaikka koko ei olekaan metreisä (;)) niin orava pääsis täälläkin kovaan käyttöön :)) biricella@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eikä :D Hyvä, kun huomasit, itsehän en nähnyt virhettä :D metrit on nyt korjattu centtimetreiksi ;)

      Poista
  25. Ihana orava! Saisi meiltä hyvän kodin =) t:uula

    VastaaPoista
  26. Ompa ihana orava!

    aino.m.honkamaki@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Ihana! Minäkin mukana!
    Jepu

    VastaaPoista
  28. En itse ole koskaan kokeillutkaan kutistemuovista tekemistä. Olisi kiva saada tuollainen orava koruksi. Mukana siis arvonnassa.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Ihana! Ehdottomasti mukana ollaan :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana ollaan! :3
    viivi_soininen@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Oi ihana! :) kipa89@windowslive.com

    VastaaPoista
  32. söpö!

    -essimursu

    essimursu(ät)gmail.com

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.