lauantai 21. lokakuuta 2017

Tonttuovi kierrättäen (sis. tutoriaalin).

Tonttuovi! Eli kirjaimellisesti pieni söpö leikki-ovi kuvitteelliselle pienelle tontulle. Näitä on nyt näkynyt lähes tulkoon räjähdysmäisesti kässäryhmissä. Ennustan kenties yhdeksi tämän joulun askarteluhitiksi? Joten minäkin sitten hurahdin, kun tarpeeksi monta ovea tuli vastaan. Onhan se ihan pöhkö (etenkin kun ei ole lapsia talossa) ja hyödytön, mutta jos se hymyilyttää ja tuo vähän iloa loppuvuoteen niin mikseipä? Kyllä arjessa (ja joulussa) saa olla vähän pöhkö, jos pöhkötyttää.
Tein samalla helpon tutoriaalin tonttuovesta, jonka voi tehdä täysin kierrätysmateriaaleista. Jos sinulla on vähän pahvia ja maalia, sinulla on myös materiaalit tonttuoveen.

Tee-se-itse: Tonttuovi kierrätysmateriaalein

Tarvikkeet: Aaltopahvia (esim. pakkauslaatikostaa), askarteluliimaa, akryylimaalia ja sivellin, viivotin, sakset, kynä. Lisäksi tuikun alumiinikuori ja kangasnauhaa tai muita koristeita oman maun mukaan.

Tee näin: Leikkaa pahvista kaksi ovea, toinen tahdotussa koossa ja toinen vähän pienempänä suorakulmiona.
Piirrä pienempään pahviin esimerkiksi kuusi ruutua. Itse tein kahvan viereen tulevan ruudun muita vähän kapeampana. Leikkaa ruudut pois. Mattoveitsellä käy helpoiten, mutta saksiakin voi. Liimaa ovet päällekkäin. Maalaa ovi akryylimaalilla. Itse maalasin ensin pohjalle valkoista, koska tahdoin punaisesta oikein kirkkaansävyisen. Anna kuivua ja toista maalikerros tarvittaessa.
Tee ovenkahva. Sen voi tehdä vaikkapa tuikun alumiinikuoresta. Tahdoin tuollaisen ns. jenkkityylisen nupin, joten leikkasin tuikkukuoren kyljestä kaksi päällekkäistä kappaletta. Nuppi on ympyrä, jonka muotoilin kynän avulla pyöreäksi. Tämän voi myös korvata vaikka liimaamalla päälle helmen tai pyörittämällä alumiinifoliosta pienen pallon.
Lopuksi koristelu! Tein kranssin. Se on pahvirenkaan päälle tehty ja kangasrusetein koristeltu.
Ja sitten eikun sinitarralla seinään! Jotkut lisää tähän vaikka mitä somistetta, esimerkiksi portaat kynnyksen yli... mutta  itse taidan jättää ainakin toistaiseksi ihan näin niin eipähän tarvitse varoa imuroidessa mitään miniportaita.. Passaa muuten hyvin yhteen punaisen laukkuni kanssa. Taidankin alkaa pitämään laukkua lattialla naulakon sijaan.
Corakin kävi tutustumassa oveen. Kuulemma uusi naapuri haisi kovin liimalta ja maalilta.

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Laita toki ja sitten myös tallesra toteutukseen! :) kiitos!

      Poista
  2. Enpä oo tollasta pikkuovea nähnytkään. Kiva seurata tuleeko hitti !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on nyt näkynyt kasvavassa määrin, saattaa ehkä kyllä olla tämän joulun yksi hiteistä.. :)

      Poista
  3. Hieno. Taidampa minäkin säästää roponi, otan sinusta mallia ja teen itse tontulleni oven ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) tietty kannattaa tehdä itse, jos itse pystyy tekemään :)

      Poista
  4. Onpa soma tonttuovi! Ja koirakin ihmettelee sitä samalla tavoin kuin minun koirani tänään väsäämääni oviasetelmaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä, koirat ne tutkivat kaiken, kunnon askartelun laadunvalvojia :D

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.