keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Jättipeikonlehtikorvakorut (tutoriaali).

Ei päässyt huhtikuu vaihtumaan ilman, että vielä yhdet korvakorut tekisin lisää..! Arvaatko mistä materiaalista nämä ovat? Voisi näyttää nahalta. Mutta eivät sitä ole. Ehä polymeerimassaa? Ei, liian ohutta. Vaan mitäpä sitten?
Ne ovat muovista! Ja tarkalleen ottaen sellaisesta vihon kansilehdestä. Ohutta, taipuisaa ja hyvin leikattavaa. Kevyttäkin vielä. Ja kestävää. Sopii oikein hyvin kierrätyskorujen materiaaliksi! Aiemmin olen tehnyt ja esitellyt vastaavia muovikoruja mm. tässä postauksessa. Tässä helppo tutoriaali:

Tee-se-itse: Helpot ja kevyet korvakorut

Tarvikkeet: Ohutta muovia, sakset, välirenkaat ja korvakorukoukut, korupihdit, kaksi terävää neulaa.
Ensin päätetään leikattavat muodot. Itse päädyin jättipeikonlehteen. Ensin leikataan sinnepäin muoto, sitten vasta sipsutetaan tarkat reunat. Lehteä varten oli hyvä hahmotella kaksi sydäntä muistuttavaa kappaletta. Sitten leikkasin toiseen tarkempaan muotoon ja jäljensin peilikuvana toiselle kappaleelle.
Pehmeään muoviin voi pukata reiät ihan vain terävällä neulalla. Parhaiten ne saa, kun tuikkaa ensin ohuen neulan läpi ja suurentaa sitä paksummalla neulalla. Jos yrittää heti paksulla, voi reiän takaosa tulla rumaksi ja röpelöiseksi tai neulaa painaessa koko muovi voi taipua inhottavasti vekille reiän kohdalta.
Sitten lopuksi vain välirenkaat reikiin ja korvakorukoukut välirenkaisiin. Tässä kohdin on vielä hyvä tarkistaa, että puhkotut reiät muovissa ovat tarpeeksi väljät välirenkaalle. Jos ne ovat liian napakat, muovi menee helposti korvassa vinksalleen eikä riipu koukussa nätisti.
Tässä näkee vielä korvisten koon. Aluksi oli kyllä aikomus jotain pienempää tehdä - siitä se uusien mustien korvisten tarvekin lähti, kun tuntuu että pidän aina niin kovin suuria korviksia ja tahtoisin jotain pienempää (ja enemmän mustia koruja). Mutta ei, isojen korvisten tiellä pysytään. 
Näistä tuli hyvät. Kevyet ja yksinkertaiset. Helppo kantaa, eivät paina korvissa juuri mitään.

10 kommenttia:

  1. Ihanat korvakorut💛 Pitää heti kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Onpa ihanat😍 Peikonlehti on mun mielestä kyllä kaunis, muoto on kiva. Muovikannen käyttö on loistava idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati :) peikonlehdessä on kyllä kaunis muotokieli! :)

      Poista
  3. Tosi tyylikkäät korvikset! Hyvä idea :)

    VastaaPoista
  4. Kauniit! Itsekin olen hieman askarrellut erilaisia koruja lähiaikoina. Seuraavaksi haluaisin kokeilla tehdä korvakorut koivusta. Muovia en myöskään ole vielä kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Koivusta tehdyt korvakorut kuulostavat mielenkiintoisilta :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.