maanantai 30. heinäkuuta 2018

Festareiden farkkuhame.

Viime viikonloppuna Oulussa juhlittiin Qstockissa. Ennen festareita iski kuitenkin asukriisi. Minulla oli kiva yläosa muttei mitään sopivaa alaosaa sen kanssa. Kaupoistakin farkkuhametta etsin, kuitenkin petyin valikoimaan. Tarjolla oli joko liian lyhyitä roiskeläppiä tai vain XL-kokoisia hamosia. Jaa, tehdäänpä se sitten itse, totesin.
Onneksi kirppiskasassa oli sopivat farkut. Päätin tehdä muutoksen old school -tyyliin.

Tee-se-itse: Farkuista hame

Mittaa haluttu hameen pituus ja pätkäse lahkeet poikki. Leikkaa farkkujen lahkeet auki sisäsaumoja pitkin. Voit leikata myös takasaumaa vyötärönauhaan asti auki. Tasaa farkut takaa suoraksi ja ompele uusi, suora takasauma. Leikkaa lahkeista kolmio joka paikkaa eteen jäävän aukon. Nuppineulaa paikoilleen ja ompele päältä leikattujen sivusaumojen päältä.

Helmaa ei välttämättä tarvitse kääntää. Sen voi myös antaa rispaantua. Reunan rispaantumista voi edesauttaa ratkojalla hapsuttamalla ja poistamalla lankoja.
Takaa vedin uuden sauman ihan vyölenkkiin asti. Purin lenkin alatikin pois, päättelin sauman kohdilleen ja ompelin lenkin paikoilleen. Näin saumakohta jää piiloon eikä tarvitse silpoa tai purkaa ja ommella koko vyötärönauhaa mikä on helpotus etenkin niissä tapauksissa, joissa vyötärö on sopiva just sellaisenaan.
Farkkuhameen valmistumisen jälkeen totesin, että tarvitsen myös jonkun lyhyen topin tai bandeun läpikuultavan yläosan alle. Laiska festareille valmistuja menee sieltä mistä aita on matalin ja tekee sen vanhasta topista. Helma pois ja uuden helman kääntö. Saumurilla se kävi nopeasti ja sitten asu olikin valmis.
Ja niin festareiden asu oli valmis. Monkin röyhelöisestä topista se lähti. Alle rintsikat peittävä toppi ja alle nollan euron farkkuhame. Tähän asuun tein myös korvakorut, jotka haaleasti kuvastakin saattavat näkyä. Ne ja niiden tutoriaali tulossa seuraavana!

2 kommenttia:

  1. Vitsi tää ohje on hyvä! Mulla on parit vanhat farkut, jotka mietin viedä kierrätykseen, mutta nyt kyllä ompelen ja tuunaan niistä hameen! Shortseja en ole halunnut niistä tehdä, koska niissä on niin matala vyötärö. :D

    https://www.siirikiviharju.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) jee, vanhat farkut uusiokäyttöön! :) matala vyötärö sopii varmasti paremmin hameeseen kuin shortseihin :D

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.