keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Neljän sauman off shoulder -toppi.

Se on kuulkaas maailman helpoin off shoulder -henkinen toppi! Kokenut leikkaa ja ompelee vaikka yhdellä kädellä, aloittelijakin onnistuu ongelmitta illan päätteeksi. Toimii myös kaikkiin kokoihin.

Kesätoppi (tai voisi kai myös sanoa tpaita, mutta kutsun nyt topiksi) on väljä (mikä on näillä helteillä kiva) ja siinä ei ole mitään ylimääräistä. Ei muotolaskoksia, ei kiinnikkeitä, ei nauhakujia, ei mitään. Silti Vain neljä saumaa ja reunojen kääntelyä. Eikö kuulosta ihanan yksinkertaiselta?
Toppiin ei tarvitse muuta kuin esipestyä viskoosia (ettei kitsahda heti ekan käyttökerran jälkeen) sen verran, että pituus yltää olalta topin helmaan.
Leikkaaminen: Taittele kangas leveyssuunnassa ensin kahtia ja sitten toisen kerran kahtia. Taite jää vasemmalle. Aseta taitteen suuntaisesti keskeltä taitettu tpaita tai toppi kankaan päälle ja leikkaa topin ympäriltä saumanvarat ja käänteet (helma, hihansuut) huomioiden. Pääntie voi olla vähän neliskantillinen ja hihansuut leveähköt. Hiukan alaspäin levenevä helma voi olla myös hyvä.
Ompelu: Ompele ensin olkasaumat oikeat puolet vastakkain. Sitten sivusaumat oikeat puolet vastakkain. Nyt voi kokeilla toppia ylle - tarvitseeko kaventaa, onko hyvä sellaisenaan? Entä pääntie, pitäisikö hiukan suurentaa?
Huolittelu: Jos toppi on hyvä, voi hihansuut, helman ja pääntien huolitella. Helpoin tapa on vain kääntää kahdesti nurjalle ja tikata käänteen päältä. Tulee helposti tasainen ja siisti.
Lopuksi toppi kannattaa silittää. Ja valmista tuli!

Tästä tuli ihanan kevyt ja ohut - täydellinen kesätoppi siis!
Pääntie on avoin ja pysyy hyvin just olilla ilman, että valahtaa liian alas. Pelkäsin, että siitä tulee liian iso, joten suunnittelin jo lisääväni käänteeseen ohuen kuminauhan, mutta onneksi sitä ei tarvitse.

6 kommenttia:

  1. Tulipa siitä kiva. Itse haluaisin yhden mekon tai paidan off-shoulder mallisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) mekko olis kyllä kans kiva olat paljaana! :)

      Poista
  2. On tullut tehtyä näitä samanlaisia mutta tavallisella pääntiellä. Tätä voisikin seuraavaksi kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Hei, onpa kiva ja yksinkertainen kesätoppi. Minkälainen saumuri sinulla mahtaa olla? Kiitos vastauksesta! Hyvää kesänjatkoa! P.S. löysin juuri blogisi kun etsin yksinkertaisen kesämekon ohjetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) mulla on ihan tavallinen saumuri, hobbylock 794, riittää hyvin omaan käyttöön :) kiva, kun eksyit blogiini, tervetuloa toistekin :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.