keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

DIY: Pääsiäisen pompom-eläimet.

Jos mieli on maassa niin pienet pompomit hellivät mieltä. Niin totesin. Kun muuta järkevää ei jaksanut, niin tehdään sitten jotain pientä, helppoa ja hupsua. Koska pitäähän sitä pääsiäisenä hupsutella (ja tupsutella).

Joten teinpäs sitten vähän pääsiäisötököitä. Oli kiva istahtaa hetki sohvalla keskittyen vain langan pyöritykseen. Samalla sain muutamat jämälankakerät katoamaan (missioni on vähentää kaikenlaisia turhia pieniä lankanökkösiä!).
Idea koko askartelutuokioon lähti tästä.

Olen tehnyt tämän tipusen joskus lapsena. 90-luvun alusta se on oltava. Aika hyvin on vuosien aikana säilynyt ja pyörinyt pienessä pääsiäiskoristelaatikossa. Katseltaan harottava, puolihuopunut, tylppänokka. Poiskaan ole raskinut heittää, siellä laatikossa se on nätisti mukana kulkenut. Joskus kaikki lapsuudessa tehdyt kerho- ja koulukäsityöt jutut näyttivät vain noloilta, nyt tuntuu et voishan tuon vaikka pistää nostalgian vuoksi esille kaikkien näiden vuosien jälkeen.

Mutta sille pitäisi olla mätsäävä kaveri!

Että otetaan sitten kässäpaluu takaisin lapsuuteen ja replikoidaan sitä mitä tehtiin jo 90-luvun alussa!
Ja mikäs muukaan kuin pupuhan sille tulla tupsahti. Siitä tuli just samankokoinen, mutta minimalistisesti täysin ilmeetön. Huovasta tehdyt korvat kuitenkin lisäsin.
Tupsuihin toimii parhaiten paksu villalanka. Mitä löyhäkierteisempi, sitä parempi. Tässä huomaa eron - ruskea oli eri langasta ja saksittuna avautui täydellisesti ihanan pörhöiseksi. Isoimmissa palloissa langanpäät eivät avautuneet yhtä sievästi.
Sitten tein pikkutipusen! Se on niin pieni, että töpsöttelee yhden pallon korkeudelta. Silmät upposivat vähän turhankin hyvin lankojen sekaan ja mielestäni ilmeestä tuli aika veikeä. Välillä jopa ilkikurisen näköinen. Mutta niinhän ne pikkutenavat ovat, veikeitä ja hiukan ilkikurisia silleen söpöllä tapaa.
Ja sitten yhden pallon taktiikalla tuli vielä musta lammas joukkoon. Se nukkuu. Ei häiritä sitä ettei herää.
Sekalainen joukko alkoi näyttää valmiilta, mutta entä jos vielä yhden tekisi..? Kerta kiellon päälle!
Paksuista paksuin lanka ja isot pallot, isot korvat ja pieni tupsuhäntä! Kyllä vain, siitä tulee iso pupu!
Siitä ei tullutkaan istuva kaveri, vaan kulkee oikeiden pupujen tapaan vaakatasossa.
Katsokaa nyt noita tupsuhäntiä! Hih.

3 kommenttia:

  1. Kuljeskelin näitä blogi polkuja ja löysin tieni sun blogiin. Luin postauksesi ja tykkäsin huumorista millä kirjoitit ja teit. Päätin että tänne jään seuraamaan touhujasi ja liityin oikein lukijaksesi. Suloisia nuo sun pääsiäis eläimet, voi vaan kuvitella miten innoissaan lastenlapset olis kun niiden kans noita väkertäis.
    Tuleppas käymään kylässä aurinkokujalla. Mä postailen sisustamisesta, puutarhan hoidosta ja nukkekoti harrastuksesta. Ja tietenkin kaikesta mitä elämä eteen tuo.
    Rauhallista pääsiäisviikkoa sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla :) Kiitos, toivottavasti tykkäät jutuista jatkossakin, tervetuloa mukaan! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.