keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

DIY: Huivista mekko.

Se on kuulkaa kesäkuu ja meikä on sen kunniaksi talvilomalla! Jotain pientä kässäilyäkin olen ehtinyt lomalla jo toteuttamaan taannoisen blogi- ja kässäkatkeilun jälkeen - mutta esitellään ensin viime viikkoinen ex tempore -tuunaus!

Kaksi sanaa: huivista mekko!
Tein siis pari vuotta sitten huivin, johon yhdistin päihin keltaisia pitkiä hapsuja (ks. postaus). Aika pian sain todeta, että olipahan ihan hanuri-idea. Pitkät hapsut jäivät joka paikkaan kiinni ja huivi oli lähinnä rasittava riippakivi kaulassa. Joten tylläsin sen projektikasaan ja siihen se jäi. Kahdeksi vuodeksi.

Nyt katsoin huivia uusin silmin ja tajusin: se on tarpeeksi leveä ja pitkä mekoksi!

Joten ensin purin päistä hapsut pois. Onneksi tulevaan helmaan niistä ei jäänyt reikiä.
Sitten taittelin huivin kahtia pituussuunnassa ja leikkasin siihen halkion lähes tulkoon huivin keskelle. Pistin pään lovesta sisään ja sommittelin ja leikkasin syvyyttä sopivaksi edestä.
Ja näin muutin huivista mekon:
1. Käänsin ja ompelin pääntien.
2. Ompelin sivut yhteen. Ylös jätin sopivat kädensuut ja lopetin sivusauman puolireiteen, jolloin helmaan jäi suht pitkät helmahalkiot. Hyvin olisi voinut ommella sivusauman helmaan asti.

Ja siinä se - valmista! Ainut hidastava tekijä oli se, että päätin ommella kaiken käsin. Pelkäsin, että ompelukoneella olisi vain syltännyt (ja purkaminen neuloksesta on syvältä) tai neulos olisi venynyt liikaa paininjalan alla. Käsin sai ainakin kerralla kunnolla. Ja toisaalta - teki jotenkin tosi kivaa ommella jotain isompaa ihan käsin. Se oli toisaalta jotenkin rentouttavaakin.
Neulehuivista tuli neulemekko! Ei ihan täydellinen tulevaan hellehetkeen, mutta oli täydellinen viime viikkona koleampaan ja kosteaan alkukesän säähän.

Sama muuten onnistuisi myös muilla huiveilla, jos vain pituutta ja leveyttä on tarpeeksi. Lyhyemmästä huivista saa tunikan ja vaikkapa läpinäkyvymmästä vaikka rannalle sellaisen saronkityyppisen mekkosen.

Pitääkin katsoa vähälle käytölle jääneet kaikki huivit uusin silmin...

2 kommenttia:

  1. Tämä on kiva! Ajatuksissani on myös viime aikoina pyörinyt, että pitäisi tehdä huiveista hameita, tunikoita ja jakkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oi, jakku huivista kuulostaa kyllä kivalle! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.