torstai 1. helmikuuta 2024

Farkuista spiraalitekniikalla kori

Sehän ehti helmikuu! Tammikuu meni ohi vauhdilla. Oli vähän laiskanpuoleinen käsityökuukausi, mutta niin se usein vuoden alku on ainakin minulle kaiken joulukäsityön ja -lahjojen jälkeen. 

Mutta nyt tulee uutta ideaa ja kuitenkin kierrätyksen kautta!

Se on farkkukori. Kooltaan aika pieni, mutta vaikka ei ole suuri, on se sitäkin jämäkämpi. Tosi vahvat reunat, eivät mene kasaan, vaikka näyttävät siltä, että voisivat helposti luhistua. Pystyssä pysyvät!

Tämä kori oli valmiina jo toista viikkoa ja joka päivä ajattelin, että tänään postaan. Tänään laitan blogiin. Eikun tänään. No nyt vihdoin..! Vaan ei sitten kuitenkaan. Jokin häiritsi korissa. Jotain puuttui mutta mitä?

Kelataan vähän ensin taaksepäin.

Aloitin tämän korin teon siis aiemmin Taito Pohjois-Pohjanmaan korityöpajassa. Farkkujen (valitsin vain tummaa farkkua) lahkeista leikattiin suiroja ja suiroista tehtiin spiraalitekniikalla korin pohja. Ihan vain farkkusuiroa ja langalla (taisi olla pellavalankaa) pykäpistoja suiron ympärille. Yllättävän helppo tekniikka kun vauhtiin pääsi.

Kuitenkaan kori ei ennättänyt työpajassa valmiiksi asti. Loput reunoista jäivät kotitehtäväksi. Teinkin kotona suht sukkelaan reunat valmiiksi ja mietin, että tässäkö tämä. Vähän jäi valjuksi. Alkujaan olisin halunnut tehdä isomman korin, mutta sitten en jaksanutkaan ajatellen et pieni olisi voinut ehtiä pajassa ihan valmiiksi asti. Myös kapeammasta suikaleesta olisi tullut visuaalisesti omaan silmään sopivampi, mutta ajattelin et paksu suiro, nopeammin valmis (mikähän kiire sitä oli??). 

Aikani koria katselin ja meinasin jo purkaa koko makkaratekniikan, mutta sitten päätinkin lisätä siihen pienet kahvat! 

Lisäkappaleet reunoille ja voila, ilme muuttui täysin!

Nyt se on viimeistellymmän näköinen kaikessa rouheudessaan. Kahvat olivat vain puuttuva piste iin päälle. Joskus työ vähän odotuttaa valmiiksi tulemistaan. Nyt enää pitäisi päättää minne ja mihin käyttöön korin laitan. Käsityötarvikkeille? Eteiseen säläkoriksi? Kylppäriin kosmetiikalle?

Spiraalitekniikka on kyllä hyvä ja moneen sopiva. Sillähän voisi tehdä monenlaisia koreja ja miksei myös mattoja tai pöytätablettejakin. Vaihtaa vain materiaalin vaikkapa trikoovaatteista tai vanhoista lakanoista leikattuun kuteeseen. Lankana voi käyttää mitä vain vahvaa lankaa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä 💖 Farkuista saa aikaiseksi kaikkea kivaa ✨🤗✨

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.