sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Yhden kynttelikön ilta.

 Minulla on ollut pitkäaikainen perinne ottaa ensimmäisenä adventtisunnuntaina
joulukoristeet esille. Tänä vuonna repsahdin ja otin krääsää esille etuajassa.
Huomasin, että koristelaatikossa on paljon sellaista, mitä en edes halua laittaa esille.
Yksi sellainen yökötys oli tämä perinteinen muovikynttelikkö.
Ihan samanlainen mitä jokaikisellä on ja hyi sentään, mitkä nuo vihreät mansettiwannabet on?
 Hökötykset saivat lähtiä. Revin vedin ne pois. En kuitenkaan raskinut vielä heittää 
niitä roskikseen. Katson vielä jos niitä saisi tungettua jonnekin missä ne ei huuda halpuuttaan.
 Kynttilöiden ympärille kiersin uudet koristeet.
Lisäsin vielä pisteeksi iin päälle kultaista koristenauhaa.
 Tältä kynttelikkö näyttää nyt. Taas voin tuumasta sen perinteisen lohkaisun:
pienellä saa paljon aikaan. Nyt vähän wannabetyylikkäämpi ja juhlallisempi ilmestys.
 Ja lopuksi tottavie kuva valot päällä.
Ensimmäisen adventin kämäinen tuikku.
Saa loistaa ylhäissä yksinäisyydessään, laitan sitten seuraavana
adventtina paremmat kynttilät palamaan.

Ja tiedättekö mitä?
Tämä kynttelikön makeover-postaus oli teaser.
Postaus aloitti samalla myös uuden Joulu-kategorian.
Odottakaapas vain mitä tapahtuu ensimmäinen joulukuuta!
Jännittäähän nyt kaikkia oikein kovasti?
post signature

8 kommenttia:

  1. Höhlän kolmio, tuo hökötys on täällä päin. :)

    Joulukuuta odotellessa :D

    VastaaPoista
  2. Tosi magee kynttelikkö tuli! :) ja jännittää!! :D

    VastaaPoista
  3. Vähän kyllä jännittää. :)
    Ja kyllä, kyntteliköstä tuli paljon kauniinpi pienellä vaivalla.

    VastaaPoista
  4. Hemuli,
    hah, onneksi olenkin vähän höhlä, niin se sopii minulle hyvin :D

    Elmeri,
    kiitti :) jännitys, jännitys!

    MeRzU,
    kiitos :) ajatella, että en meinunnut kynttelikköä ottaa esille ollenkaan ;)

    VastaaPoista
  5. Tosi hieno ja persoonallinen kynttelikkö! :)

    joulukuuta odotellessa! :)

    VastaaPoista
  6. paljon nätimpi nyt sun käsittelyn jälkeen. tuo käpymansetiti on niin kulunut juttu
    helmet ihanat

    VastaaPoista
  7. Mä en ole ennen tajunnut kuinka rumia noi muovikyntteliköt on! Kiitos että avasit silmäni. 8--D
    Siitä tuli todellakin kauniimpi kun vähän muokkailit. :) Voisin kokeilla samaa ideaa meidän kyntteliköille, vanhemmat pitäisivät sitä kyllä terrorismina perinteitä kohtaan. =,D

    Selittelimpä taas paljon. Mut mä kyllä otan aidot kynttilät huoneeseeni! ;)
    Idearikasta joulunodotusta!!

    VastaaPoista
  8. Jenni,
    kiitos :)

    Niina,
    no sanoppa muuta! kiitos :)

    katkarapusalaatti,
    haha, no ole hyvä! :D ehkä kysyt lupaa terrorisointiin ja perustelet, että uusia perinteitä saa ja pitää luoda aina välillä ;)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.