tiistai 28. joulukuuta 2010

Joululoma.

 Joulu tuli ja meni, ähky jäi vain jäljelle.
Ähkyä sulatellessa on hyvä olla rennoissa vaatteissa,
kuten joustavassa hameessa ja joulunpunaisessa puserossa.

käsissä paksusta huovasta tehty laukku ja jaloissa äidin tekemät villasukat.
 Pusero on oli myös äidin. Kavensin sen ja lisäsin söpön kauluskoristuksen.
 Joulun yksi parhaimmista aktiviteeteistä: katsoa Coraa kuin telkkaria,
kun se pyörittää pieniä aivosolujaan älypelin kanssa. Kyllä se ihan fiksu koira on!
 Aatto oli myös yhtä pientä eläintarhaa kahden koiran ja yhden kissan kera.
Varmuus aita piti eläinlääkäriin menon loitolla, vaikka yllätykseksi Cora ei taidakaan 
olla niin kissanvihaaja. Leikkimään se olisi kissun kanssa tahtonut mennä!

Eläimellisin kuvien siivittämänä voin esitellä avomiehelle tekemäni lahjat:
 Dinosaurus-tohvelit!! Ostin ihan perusnormi släbärit, joihin liitin varvasosiot ja
karvareunuksen. Kyllä se kuumaliimapistooli on oiva epeli!
 Dino-teema jatkui ja tein avomiehelleni myös paidan.
Uudesta, hyvin ohuesta tekstiilitussistani tuli joulun alla paras kaverini!
 Ihan yhtä tarkkaa jälkeä paitaan ei saanut, mitä luonnokseni oli, mutta se ei ollut tavoitekaan.
Täytyy myöntää, että dinosaurus ei ole omaa luomusta, vaan röyhkeästi kopioin kuvan täältä.
 Koska Dinolla oli kädessä kahvikupponen, kahviteema sai lisäjatkoa. kun ostin pressokeittimen.
 Pressopannulle tein myös suojan.
Mallia otin mm. täältä: Bugs and Fishes.
 Neljäs lahjus avomiehelleni oli Where's Wally-pipo.
Inspiraation sain Hupsistarallaa-blogista (kiitos Norsis!).
Pipo oli oikea menestys, vaikka kuvassa sitä esittelee vain Uppis.
 Olin ja olen niin lapsellinen, että ostin itselleni joululahjan: uuden ProMarker-tussisetin!
Tussit maksavat itsensä vielä takaisin, ihan varmasti.

Ja kun lahjakuvien makuun päästiin niin esittelenpäs niitä vähän lisää,
jättäen kuitenkin pois leffaliput, hajuvedet, shampoot ja kuorinnat,
taulupohjat, patalappuset ja kintaat, lautaset, mukit jne ei-itsetehdyt lahjat.
(No-joo-pitihän-sitä-vähän-luetella-muitakin-lahjoja..)
 Unisefin ihana joulupallo - ei tietenkään lahjan antajan itsetekemä,
mutta on kuitenkin jonkun käsityönä maalattu.
Samoin tämä Unisefin ystävyysranneke.
 Aasinsiltojen kautta samaan käsityönä tehtyihin lahjoihin voisi kuvitella Titi Madamin
bambi-rintakorun..vai tehdäänköhän nuo jo teollisin leikkausmenetelmin?
 Sain monta, ihanaa, ihanaa kirjaa, jotka kutkuttavat inspiraatiota:
The Big-Ass Book of Crafts (Mark Montano)
Wreck this Journal (Keri Smith)
This is not a Book (Keri Smith)

Ensimmäistä kirjaa olen havitellut jo syksystä lähtien ja kaksi jälkimmäistä kirjaa menivät oitis toivelistalle, kun luin niistä Hupsistarallaassa (Kiitos taas Norsis!).
Kiinnostuitko? Lisää informaatiota: kerismith.com
 Tämä teos oli minulle uusi tuttavuus ja odotan innolla sitä, kun
pääsen syventymään kirjan saloihin oikein kunnolla. 
 Sivuja ja aiheita kun riittää laidasta toiseen laitaan.
Apua, tunnen jo inspiraation painostavan luomistuskan!
 Oikeasti lahjan antajan itsetekemää: ihana koiraprinttinen kauppakassi!
 Vihdoin kassi, joka on hauska ja tarpeeksi iso: sisälle mahtuu mm. neljät lakanat.
Pukki sekosi laskuissa ja toi useammat lakanat kerralla: Marimekon Kaivot
ja Finnlaysonin Optiset  Omenat.
 Äitini kutoi suorasta vihjauksesta säärystimien kaltaiset varsisukat,
joihin törmäsin täällä: the purl bee.
 Säärystimet ovat ohuet, mutta silti tosi lämpimät, hyvät pitkien saappaiden kanssa
ja toimii myös nilkkureiden kanssa varret käännettyinä..
 Äitini oli myös kutonut tennarivillasukat! Ei voi muuta kuin sanoa: mahtavat.
 Nyt voisi taas yrittää tuhota kirjoja ja seikkailla mielikuvituksen kanssa.
Voisi syödä loput konvehdit, jottei ähky pääse tasautumaan.
Voisi harkita uudenvuoden lupauksia ja...
 ...voisi lukea uusimpia hömppälehtiä.
Voisi kuljeskella yökkärissä pitkin päivää, rapsutella Coraa
ja tuijotella kauhuissaan pakkasmittaria.
Voisi suunnitella tätä loppu vuotta, uutta vuotta ja kaikkea mitä se tuo tullessaan.
Kohta se Madam B.C. täyttää yhden vuoden, wuu!
Miltähän Madam B.C. tulee näyttämään vuonna 2011?
post signature

12 kommenttia:

  1. Ohkasia kangastusseja metsästän, joten saisko udella merkkiä? ja onko tietoa miten pysyy sit pesuissa?
    :)
    Ja hienoja lahjoja!!!

    VastaaPoista
  2. Hauskat noi tennarivillasukat :D. Muutenkin kivoja lahjoja :).

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavat dinotossut ja -paita! :D

    Myös Vallu-pipo <3

    VastaaPoista
  4. Minäkin sain (lue ostin) itselleni ProMarkereita kymmenenkipaletta 13e. Hyädynsin sunnuntain alekuponkeja meidän tiimariin :D

    VastaaPoista
  5. Hehee, mulla on myös kyseinen Glamour-lehden numero :P Täällä se maksaa tosin vaan punnan! Tykkään siit tosi paljon, se tulee joka viikko!

    VastaaPoista
  6. Mahtava dinopaita! Ja Vallupipo, oih! :) Mä niiiiiiin haluisin tuon The Big-Ass Book of Craftsin, pitää ehkä tilata. Onko se kiva? Niin ja optiset omenalakanat pitää ehkä hommata kans :D

    VastaaPoista
  7. Sani,
    kiitos! vielä ei ole paita mennyt pesuun, joten tuohon en osaa vastata. Tussi on ihan Tiimari-laatua, kaikissa liikkeissä ei tosin ole sitä myyty :(

    I'm lacking,
    kiitos :)

    Anniina,
    kiitti :)

    Hemuli,
    omassani oli 12 kpl plus super tussi, hintaa n.20e. Vähän hinnat heittelee...:D

    Emmi,
    Joka viikko ja punnan! :D joo voisinpa sanoa samaa, mutta ehei, joka kuukausi ja viisi euroo!

    Norsis,
    kiitti! :) Vielä en ole siihen ehtinyt niin tutustua, mutta hyvin lupaavalta vaikuttaa :)

    VastaaPoista
  8. Oli ihan pakkopakko tulla vielä uudestaan kehumaan tätä. Tää on ihan loistava blogi. En meinannu eka alkaa lukemaan, ku luen niin montaa blogia jo valmiiks, mutta onneks aloin! Nyt oon lukenu kaikki postaukset, ja melkein joka kerta on ollu semmonen olo et toi on pakko tehä. Aiemmista blogeista ei oo tullu niin kovaa intoa, et alkaisin tekee, mut tässä blogissa monen tuunaus-postauksen jälkeen oli pakko ruveta tekee. Teinki semmosen paita-härpäkkeen, ja letitin trkoosuikaleista semmosen nauhan, mille (sun postauksien ansiosta) keksin vaikka ja mitä käyttökohteita. Kiitos tästä ihanasta, energisestä, positiivisesta blogista! ♥

    P.S. jos oisin alkanu lukee tätä aiemmin ni että oisin saanu luettua ennen joulua, ois alkanu hirvee hössötys, koska ois ollu pakko alkaa ite tekee joululahjoja, oli niin inspiroivia lahjaideoita :D

    VastaaPoista
  9. Kiitos kiitos kiitos noiden varsisukkien ideasta! Tästä löytyi ratkaisu erääseen ongelmaan. :) Pitää vaan vielä nakittaa neulominen jollekin muulle... ;)

    Piti vielä sanomani, katsoin innolla joka päivä joulukuun ajan joulukalenterisi. :) Se oli ihanan inspiroiva ja ihailtavan suuren työn olet sen kanssa tehnyt! Siispä kiitos, palaan jatkossakin varmasti eri luukkuja uudelleen katsomaan ja inspistä hakemaan.

    VastaaPoista
  10. ananas,
    sinä oot kyllä ihana! :D Mullahan menee pissi kohta päähän moisista ylistyksistä. Kiitos itsellesi, että löysit blogiini ja olet inspiroitunut, se on mahtavaa! :) ps. blogeja luettavana ei voi olla koskaan liikaa ;)

    maria,
    kiitos itsellesi inspiroitumisesta! :) Hyvä, jos olin avuksi. Kiitos, joulukalenteri olikin aika työläs operaatio ja näin jälkikäteen tuntuu jopa vähän tyhjältä..:D Ehti tottua!

    VastaaPoista
  11. Madam: Hinnat tosiaan heittelee kun kattelisin tänään noita samoja paketteja suomalaisesta oli hintaa 5kpl 18.95. Sittempähän tyytyväisenä puikkelehdin pois hyllyjen välistä.
    Kerrankin plussat mulle päin. :D

    VastaaPoista
  12. Hemuli,
    no huhheijakkaa, tuollaista pakkausta en sentään minäkään ois ostanut..:D onkohan niillä tullu hinnoitteluvirhe, miten muuten ois noin kallis, mistä ne laskuttaa!! :D

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.