Pääsiäismunia.

Ostin pääsiäismunia. Olin pihi ja valitsin feikkikindermunia. Kaduin samantien: suklaa oli pahaa ja sisältökin oli melkosta shaissea. Lelujen "Kerää kaikki!" ei nyt ihan toimi, jos jokainen kerättävä yksilö on ihan samanlainen kuin muut. Mahtava huomata, kuinka halpistehdaslinjoilla leikataan samoista tusinavärimuoveista parin osan robotteja ja kummallisia kaloja - ja minä vielä menin ruokkimaan moista tuotantoa.

Ja siis hei mikä toi kala on! Kyllä veti hiljaseksi, kun sisäinen lapseni tahto rakentaa edes jotain ja sitten tuleekin tuollainen...en edes tiedä mitä sillä lapsen pitäisi tehdä. Kyllä oisin lapsena itkeny moiselle pääsiäismunan sisällölle. Ei ollu itku nytkään kaukana.

Kerta kiellon päälle ja kiikutin kassalle kiskurihintaisen triplapackin koiramunia. Nyt olin tyytyväinen: suklaa oli ihan jees ja munien sisältökin hymyilytti: kerrankin tiesi mitä saa.

Vihdoin päästiin asiaan: muovisia minileluja, joista voisi tehdä koruja!

Dalmatialainen pääsi kaulaketjun riipukseksi ja ruskeista tein korvakorut.

Koirakorvikset ovat juuri omiaan lietsomaan puskulla päälle tullutta kuumetta hauvavauvasta. Koirakuume iskee päälle joka kevät - en tiedä miksi, mutta aina se tulee ja aina se on yhtä piinaavaa.

Siihen asti, kunnes kuume toteutuu toiminnaksi ja siihen tulokseen, että Cora todella saisi leikkikaverin, tyydyn lässyttämään näille korvakoruille. Ainakaan näille ei tarvitse kouluttaa sisäsiisteyttä.

Loppuun voisi vielä todeta, että koirat ovat jakaneet hymyjä muidenkin huulille. Dalmatialainen sai aikaiseksi jopa iloisen pikku kiljahduksen söpöysasteen kunniaksi.