sunnuntai 14. elokuuta 2016

DIY: Vahakankaasta pöytätabletit.

Kävin aiemmin keittiötekstiilejä läpi ja totesin, että jokainen pöytätabletti sai lähteä kiertoon. Olivat joko niin kulahtaneita tai sitten vain tylsiä, rumia tai väreiltään nykykotiin sopimattomia. Sinne menivät ja alkoi uusien etsintä. Ei löytynyt kivoja. Mistään. Yllätyin kuinka suppeat valikoimat olivat. Lopuksi totesin: kun ei löydy mieleisiä, yritetään sitten tehdä itse.
Ostin alkuun testiksi materiaalia vain yhden parin tekemiseen (Jyskistä 6,99e/m). Puolesta metristä sai neljään jaettuna kahdet kaksipuoleiset pöytätabletit. Leikkaamisessa sai olla tarkka, jotta kuviot pysyivät suorassa. Sitten ompelin kappaleet yhteen oikeat puolet vastakkain suht pitkällä ompeleella (miinus kääntöaukko). Leikkasin kulmat (jotta tulee paremmat nurkat) ja taistelin jähmeän vahakankaan oikeinpäin. Lopuksi ompelin vielä päältä reunoja myöten.
Tuli aika hyvät! Kaksipuolinen vahakangas oli hyvä idea, tarpeeksi jämäkkää ja jähmeää pöytää vasten. Eipä luisu hipaisusta. Ja oletan, että on helppo pitää puhtaana - voi vain nihkeällä pyyhkäistä päältä!
Reunojen leikkuusta jäädyt jämät hyödynsin kahteen punottuun aluseen. Yritin jotain samaa mitä ystäväni teki Marimekon vahakankaasta (ks. postaus), mutta lopputulos ei nyt ihan yhtä viimeisteltyyn jälkeen yltänyt..

16 kommenttia:

  1. Tuli kyllä kivat ja tuo kankaan kuosi on ihana!

    VastaaPoista
  2. Nuo punotut ovat kivoja ja kauniit ja kivan väriset tabletit.

    VastaaPoista
  3. On kyllä todella kivat. Täytyypäs pistää muistiin, niin tekaisen itsellekin tuollaiset kunhan saan meidän keittiön pöydän kunnostettua. Aloitin projektin keväällä ja miten onkaan vielä kesken :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) oh no, miten se nyt niin kesken jäi ;) syksyksi vielä ehtii valmiiksi? ;)

      Poista
  4. Onpas kiva kuosi. Tykkään kovasti :) Nämä on varmasti helppo pitää puhtaina, kun vahakangasta. Meillä on pellavaliinat pöydässä ja ne koko ajan kovin ryppyiset ja kaikki tahrat heti jumahtaa kiinni. Jotain tämäntyyppistä voisi ajatella tilalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli hyvä "löytö" tuo kuosi :) Auts, voin kyllä kuvitella kuinka työläitä pellavaliinojen puhtaanapito on! Sama se kaikissa kankaisissa, niitä saa olla aina oikomassa ja ravistelemassa muruista pois.

      Poista
  5. Kauniit ja käytännölliset varmasti! Silmään pisti myös tuo sinun ihana hedelmävati, voitko paljastaa mistä se on ostettu, koska juuri tuollaista olen haikaillut meillekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) hedelmävatina toimii Vitran Rotary-tarjotin. Se on kiva ja vaikka on vain muovia, on tosi kestävä ja monikäyttöinen muutenkin kuin vain keittiössä :) tarjotinta saa ainakin Finnish Desing shopista kolmessa värissä :) http://www.finnishdesignshop.fi/kattaus-tarjottimet-rotary-tarjotin-valkoinen-p-8985.html

      Poista
  6. Ompas kivan näköiset! Juuri kirosin kaitaliinaa, kuinka se likaantuu ja ärsyttävä ravistella.. Eikä kivan näköisiä sekä helposti puhdistettavia tabletteja ei ole vielä tullut vastaan. Eikä olisi rahaa laittaa kalliiseen merkki vahakankaaseen. Pitääpä tämä laittaa korvan taakse! Jos saisi joskus vanhemmilla poiketessa surautetttua tabletit :)

    Sonja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ehdottomasti korvan taakse :) Yllättävän monesta paikasta saa edullisesti vahakangasta, voi tehdä kaitaliinaksi tai tableteiksi :) Ja on helppo pitää puhtaana, oon tykännyt kovasti niiden käytöstä :)

      Poista
  7. Moi!Pyöreät olisi ihanat mutta en ossaa ommella eikä mulla oo konettakaan :) mutta toi harmaa olis värinä passeli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä olisivat! Onnistuisiko vain leikata ja vaikka liimata vastakkain? :) ei nyt niin kestävät, mutta voisihan sitä kokeilla? :) reunoistahan voisi myös käsin ommella vahakangaspyörylät vastakkain.. :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.