torstai 30. maaliskuuta 2017

Mekko ilman kaavaa.

Kevään ensimmäinen mekko! Tuli fiilis, että nyt tarttee jo kukkakuosia, oli se sitten vaikka tylsästi mustavalkoinen.
Ompelin ihan tavallisen mallin ilman kummempia kikkailuja. Yli olkien laskeutuvat hiat, kapeahko malli kahdesta kappaleesta.
Kaavana toimi joustava mekko, joka osui ensimmäisenä käteen. Siihen vaan kankaan päälle, vähän mittailua ja siinäpä se. Kapea olkaimisesta ja leveähelmaisesta, neljän kappaleen mekosta tulikin ihan jotain muuta!

Ilman kaavaa yksinkertaisten mekkojen ompeleminen on yllättävän helppoa. Pitää vain mitata kahdesti ja leikata itsevarmasti mittojen mukaan. Lisää tee-se-itse-mekoista näissä viime kesän tutoriaaleissani: ks. kollaasi tästä.
Tein myös mekon pääntein symmetriseksi edestä ja takaa - ei ole väliä siis kumminpäin mekon pukee päällensä! Tuli hyvä mekko. Taitaa tulla tästä kaavattomasta mekosta jatkossa seuraava mekkokaava.
Vai sanotteko te muuten tällaisista helmapituuksista, jotka menee housujen kanssa, mutta joita voi pitää myös ilman housuja, lyhyiksi mekoiksi vai pitkiksi tunikoiksi? Tunika vai mekko? Mekko vai tunika.

Kuvassa myös silkkimassasta tehty pupu-kaulakoru - nimesin korun pupuroksi, kun näyttää niin totoro-hahmolta!

8 kommenttia:

  1. Mun mielestä tämä on mekko. Tunika tulee tuohon vähän pyllynkannikan alapuolelle :D
    Aivan ihana mekko tuosta tuli, kannattaa jatkossakin selvästi tehdä ilman kaavoja mekkoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyllynkannikan.. :D Ehkä se on ihan hyvä raja, itsellä se venyy varmaan vähän alemmas. Kiitos, kannattaa selkeästi ;)

      Poista
  2. Kivan näköinen mekosta tuli, kangas on minusta nättiä.

    VastaaPoista
  3. Mä en oo vielä uskaltautunut tekemään vaatteita ilman kaavoja. Mutta kun näitä sun tekemiä onnistuneita vaatteita on nähnyt jo useampia, tulee kyllä sellainen olo, että miksei. En oikein tykkää kaavojen piirtelystä, joten pääsisin vielä helpommallakin. Sun mekosta tuli tosi kivan näköinen (mun mielestä tunika on vielä lyhyempi ;-). Terassikelejä vaan odottelemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ehdottomasti! :) Aloita helposta niin varmasti onnistuu :) Kiitos :) Minunkin mielestä se on ehkä sittenkin enemmän mekko kuin tunika!

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.