Epic fail: mä en vaan osaa.

Kässäblogit menevät usein siihen, että toistetaan postauksesta toiseen mitä kaikkea hienoa kukin on tehnyt. Näytetään vain ne työt mitkä onnistuvat. Ja totuushan on, että kaikki mokaa välillä tavalla tai toisella. (Vai voiko joku olla niin superkässäilijä, että ihan aina kaikki onnistuu ykkösellä valmiiksi?)

Siksi on vähintään kerran vuoteen on hyvä sanoa ihan julkisesti: mä en vaan osaa. Epäonnistuin. Mokasin. Että menipä kyllä ihan *ituiksi.

Ja nyt pari sanaa siitä. Ihan vain, koska on hyvä muistaa, että joskus epäonnistutaan ja sitten taas onnistutaan.

Joten.

Joskus inspiraatio menee onnistumisen edelle.

Tiedättekö sen tunteen, kun inspiroituu ja alkaa kädet tohisemaan ja sitä tehdessä tolskaa, ei lue ohjetta kunnolla ja puolessa välissä huomaa, että jo alussa tuli jo virheitä. No voihan *aatana. Ei jaksa purkaa, ei jaksa aloittaa alusta. Ja eikä siinä mitään, siinä voi lopuksi vain todeta, että olipahan kyllä huonot värivalinnat ja sitäkin huonompi materiaalivalinta.

Näin kävi, kun kevään ekaa perhosta yritin solmeilla. Ja eihän siitä sitten tullut yhtään mitään valmista.

Ja joskus laiskuus tuhoaa kaiken.

Vedin puoliksi väritetyn värityskirjan tyhjät sivut suikaleiksi. Kyllä, saksilla - ja vain, koska en jaksanut kaivaa paperileikkuria esiin (laiska*aska). Olipahan homma. Suikaleista piti koota sellainen tooooosi iso ja upea paperikoristehässäkkä. Tein hommaa pitkin iltaa ja nämä harvat epätasaiset pyörylät sain tehtyä. Katsoin kelloa ja tuumasin, että olkoot *askakasa. Ei tule kyllä koskaan valmista! Ja se homma jäi laiskalla ja kärsimättömällä siihen.

Tai kun visio ei kohtaa tulosta.

Mielessä pyöri oikein hieno kankainen "origami", josta saisin hienon koristeen pääntiehen (vai kaulakoruko siitä piti tulla?). Kova kikkailu ja lopputulos oli vain todetakseni, että ei se nyt *erkele ihan siltä näytä miltä piti! Päässäni se oli herkkä, pitkä ja kevyt. Ja sain aikaan harmaan ankean lyhyen ja raskaan pötkylän. Ei onnistunut ei.

Sitten joskus muuten vain mokaa.

Ja vaikka kuinka visiot olisivat kohdallaan, silti ei vaan aina onnistu. Tässä siitä hyvä merkki. Hirviästi kikkailin kutistemuovin kanssa kuinka tehdä kahteen palaan symmetrisesti peilikuvana muodot, joissa olisi keskellä aukot ilman, että muovi halkeilee leikatessa reunoista.. Sain tehtyä aukot ja into piukeena pistin uuniin ja sinnehän ne sitten palo. Voihan kerkkele sentään, kekäleeksi meni. En sitten sen vertaa jaksanut keskittyä kelloon, että olisin ottanut muovit uunista ajoissa pois! Voihan *****!

Ja lopulta sitä voi vain sanoa: EPIC FAIL. Sitä oli ainakin tämä viiri. Muka minimalistista viiriä leikkelin ja käytin tuohon ison palan valkoista tekonahkaa. Todella huono valinta, seinällä se näyttää vain valkoiselta helmiäispaperilta. Sama olisi ollut leikata kartongista. Harmitti niin, että otin viirin heti pois seinältä.

Pahoittelut *iroilusta. Epäonnistuessa se sallittakoon. Missäs te ootte mokaillu viimeksi? 

Tekipä hyvää. Epäonnistumiset pitää kääntää voitoksi. Niistä opitaan ja niille voi myös oppia hymyilemään tavalla tai toisella. Lisää näitä aikaisempia epäonnistumisia voi stalkata Fail-kategoriasta.