torstai 1. marraskuuta 2018

DIY: Helpot joulukortit 2018.

Hyvää marraskuuta! Lämpömittari plussalla, aurinko paistaa ja joulukortteja esitellään!

Tästä on nyt tullut jo vuotuinen tapa, että aloitan pikkuisen jouluilua lokakuussa askartelemalla äidille nipun joulukortteja. Tein niin viime vuonna ja sitä edeltävänä vuonna. 
Viime vuonna kortit olivat kolmiokuuseja täynnä. Tähtiä ja lumisadetta. Kaikki samanlaisia pienin variaatioin. Näihin kortteihin sai paljon uppomaan pieniä askartelupapereita ja -pahveja.

Ks. postaus joulukorteista tästä.
Ja toissa jouluna korttisetti näytti tältä. Ympyröitä ja tarroja. Kaikissa kuva erilainen. Näissäkin hyödynsin paljon vanhoja kortteja, katalogien joulukuvia ja muita koristepapereita.

Ks. postaus joulukorteista tästä. 
Entä tänä vuonna?

Nyt tein kortteja kolmanneksen enemmän. Kun korttimäärä kasvoi, en millään jaksanut tehdä kaikista kolmestakymmenestä ihan samanlaista. Päätin silti, että konsepti pitää olla helppo. Ei monimutkaisia juttuja vaan sellainen mikä onnistuu liukuhihnamenetelmällä. Kaikissa korteissa idea on sama, mutta tyyli vaihtuu pohjakuvan myötä. Tein siis erilaisia settejä. Yksi iso setti on tällainen. Tumma pohja ja tarroja. Helppoa, mutta yksinkertaisen sievää.
Yksi suosikkityyleistäni on tämä. Sävy, jota harvemmin näkee liitettävän jouluun on mukavan raikas ja iloinen. Pohjapaperia ei ollut järkeä peittää isoilla tarroilla, joten liimasin joukkoon vain pyöreitä yksityiskohtia. Ei se aina muuta tarvitse.
Perinteisempään makuun sopii punatulkut! Näihin laitoin isoja lumitähtiä tasapainoittamaan lehtivihreän kevätfiilistä.
Kolme korttia syntyi myös jämätarroista. Kuuseja ja joukkoon pieniä sydämiä - jotka eivät oikeasti ole käyttöön tarkoitettuja sydäntarroja tarra-arkissa, vaan lumitähtien ym. tarrojen aukoista jääneitä kohtia. Minusta ne näyttivät sydämiltä niin mikseipä nekin voisi hyödyntää ?
Hauskoja ovat myös nämä joulukoristepohjaiset kortit. On muuten nuo ohuet toivotustekstit tosi vaikea saada asettumaan just siihen mihin ne oikeasti haluaisi! Ensi vuonna valitsen jotkut muut.

Sitten pitäisi tehdä vielä ne omat joulukortit! Ne teen jollain ihan muulla tyylillä.

6 kommenttia:

  1. Kiitos joulukortti ideoista. Upeita kortteja olet taiteillut!

    VastaaPoista
  2. Tyylikkäitä kortteja! Mistä nuo kuviopaperit löytyivät? Vai ovatko tulosteita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kuviopaperit sain ulkomaalaisen korttiaskartelulehden mukana kylkiäisenä. Olisikohan nimeltään ollut nimeltään..Cardmaking and papercraft? Tai ainakin jotain tuonnepäin. Siinä oli ikäänkuin A4-kokoinen vihkonen mukana, jossa oli kuviopapereita :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.