lauantai 23. helmikuuta 2019

Elämäni muovit (ja kierrätysvinkkejä).

Kun aloin lajittelemaan ja kierrättämään muovit, sitä vasta todella tajusi kuinka paljon muovia onkaan ihan jo perusarjessa. Kaikki on vähintäänkin pakattu muoviin elleivät sisällä sitä myös itessään. Se masentaa ja ärsyttää. Vielä kun ajattelee päälle niitä pelottavia merten muovilaattasaaria niin sehän se vasta masentaa ja suututtaakin.

Yksi tärkeimmistä uudenvuodenlupauksistani tälle vuodelle (ja kaikille tuleville vuosille myös) on muovin vähentäminen tai vähintäänkin sen kierrättäminen. Nyt kun alkaa olla kaksi kuukautta tätä vuotta kulunut, laitetaan pieni summa summarum ideoista lupaukseen liittyen. Mitä pieniä valintoja ja muutoksia voi tehdä? Osa on varmasti useille täysin selviä asioita, mutta kerrataan kuiteski - jos ne vaikka inspiroisivat muitakin tekemään arjen pieniä ekotekoja muovin suhteen.

Eli voihan muovi! Kahdeksan ideaa muovin vähentämiseen tai kierrättämiseen:
1. Sano ei muovipulloille

Piece of cake: päätin etten osta enää muovipulloja. En palautettavia vesipulloja enkä varsinkaan muovisia juomapulloja. Muovijumppapulloa ei saa kunnolla puhtaaksi ja rupeavat helposti haisemaan ja vuotamaan. Naarmuuntuvatkin ja keräävät muovinaarmuihin kaikkea skeidaa. Muistan, kun joskus ajattelin, että lasipullo on työläs kannettava, menee rikkikin helposti ja kalliitakin.. Mutta kuinka hyvä mieli tuli, kun muutin mieleni.

Lasipullot oikeasti ovat kyllä nerokkaisi - miksi eivät ole aina olleet käytössä? Heivasin muovipullot pois ja vanhan teräspullonki (joka oli korkiltaan epämiellyttävä enkä tottunut pulloon koskaan) pistin kierrätyskeskukseen. Nyt valitsen jumppapulloni lasisesta valikoimasta. Lasipullot ovat myös siinä mielessä hyviä, että ne saa muun tiskin seassa tiskikoneessa puhtaaksi ja vesikään ei mene niin huonoksi mitä juomapullossa - niinhän sanotaan, muovissa ei saisi kauaa vettä säilyttää vaikka kuinka olisi juomakäyttöön tarkoitettu muovi.

Suosittelen erityisesti sellaisia lasipullomalleja, joissa on silikoinisuojat. Mutta ei sellaisia, jossa suoja on kovin korkea, niitä kumiputkia on todella vaikea laittaa pesun jälkeen takaisin.
2. Vaihda muovilaatikot veke

Tämän projektin aloitin jo vuosi takaperin. Ostin pari lasista eväsrasiaa testiksi. Tykästyin ja olen pikkuhiljaa hankkinut niitä lisää sen mukaan miten saan vanhoja muovisia rasioita käytöstä pois. Jos muovi kuoriintuu, jos muovi haisee, jos kannet vääntyilee, jos on ihan naarmuuntunut - kaikki hyviä syitä poistaa muovirasia pois käytöstä. Tähän pätee sama ajatus mitä lasirasioissakin: helpompi putsata, turvallisempi käyttää. Tykkään myös siitä, että rasioista näkee läpi. Ei tarvitse arvailla mitä sisällä on.

Odotan, että vuoden loppuun mennessä saan loputkin eväsrasiat vaihdettua muovista lasisiin. Meillä kun rasioita riittää, teemme suurimman osan työlounaista kotona valmiiksi mukaan, joten rasioita myös tarvitsee paljon.

Lasirasioissa on tykästynyt erityisesti Ikean lasisisiin rasioihin. Ne ovat aika edullisia ja löytyy monia kokoja, joita voi kuitenkin tyhjänä pinota sisäkkäin - se on tärkeää säilytystilan kannalta.
3. Lopeta tuorekelmun käyttäminen

Muutamia vuosia sitten sain jätettyä folion käytön pois. Seuraavana on sitten tuorekelmun vuoro. Ajatella, voiko kertakäyttöisempää tuotetta olla kuin tuorekelmu? Menee ensi kosketukselta puolet tavarasta aina ruttuun ja eipä sitä edes voi uusiokäyttää mitenkään. Kerran käytetään ja roskiin menee.

Törmäsin vaihtoehtoisiin tuotteisiin, bee's wrappiin ja eazy covereihin (eli suihkumyssyihin)! Ekaa mainittua en ole saanut vielä käyttöön, mutta jälkimmäiset ovat ihan loistavia kulhomyssyjä. Kunhan halkaisija riittää niin voi laittaa mihin vain. Ja voi uusiokäyttää, kunhan pesee välissä. Odotan, että ihastun myös tuohon mehiläisvahasuojaan myös. Sitten voisi harkita myös niiden DIY-versioiden tekemistä.
4. Vähennä pakkausmuoveja ostopäätöksissä

Tämä on kyllä haastavaa. Niin moni tuote on pakattu muoviin. Vaihtoehtoja olen alkanut etsimään, yksi uusimmista valinnoista oli ostaa luomivärit täydennysväreinä eli niissä ei ole sitä kovaa muovirasiaa lainkaan ympärillä.
5. Hyödynnä ylijäävää uusiksi

Yksi uusimmista ideoista tähän ajatukseen on haljenneen leikkuulaudan uuteen muotoon leikkaaminen. Tuli näppäriä pieniä leikkuulautoja! Hyvä käyttää vaikkapa siihen just yhden tomaatin leikkaamiseen. Miksi ottaa esille ja lautasen kokosta, kun pienempikin riittää? Helppo myös huljauttaa puhtaaksi ja mahtuu pieneen tilaan.

Tuommoista taipuvaa leikkuulautaa on muuten ihan helppo leikata tavallisilla isoilla saksilla. Hahmottelee vain etukäteen leikkauslinjat ja saksi isoilla vedoilla menemään niin tulee hyvää jälkeä.
6. Kierrätä pakkausmuovit uudeksi

Pakkausmuovit ovat kaikista pahinta, etenkin elektroniikassa - otetaan esimerkiksi vaikka tämä kuulokkeen ympärillä ollut kammottava viritys. Olisikohan tämänkin tilalle voinut keksiä jonkun vähemmän muovia kuluttavan ratkaisun?

Noita suojamuoveja on hyvä saksia talteen, etenkin tasaisia pintoja. Niistä voi leikata liimojen tai maalien sekoitustikkuja, isot muovipinnat sopivat laukkujen vahvikkeiksi ja pienistä kappaleista voi tehdä vaikkapa koruja.

Ks. muovikoruihin ideoita vaikkapa näistä postauksista: Jättipeikonkorut muovista / Kerrokselliset suikalekorvikset muovista / Muoviroskasta useita korumalleja
7. Katso roskia uusin silmin

No sehän on saletti, jos kierrättää tahtoo: roska ei ole aina vain roska, se voi olla myös jotain ihan muuta. Ja sen enemmän lätisemättä, tässä yksi satunnainen idea muoviroskan uusiokäytöstä: koukut. Tiedättehän sellaiset muovipakkaukset, jotka roikkuvat kaupassa esillä koukussa? Ota se koukku siitä pakkauksesta talteen. Sen voi iskeä kevyen taulun hakaseksi. Kranssin taakse koukuksi. Joissakin on vielä sopivasti alareunassa reikä, siihen voi pistää jonkun muun asian kiinni. Ripusta vaikka kevyen amppelin, ikkunakoristeen tai muun seinähärdellin kiinnittimeksi. Näitä on minulla aina kierrätyslaatikossa muutama jemmassa. Ei sitä tiedä milloin olisi hyödyksi.
8. Hyödynnä kovat pakkaukset uuteen käyttöön

Tässä myös satunnainen täsmäidea: cd-levyjen kotelot! Etenkin sellaiset ovat hyviä, joista pienellä väkivallalla saa irti sen osan, jossa levy on kiinni. Paperit pois ja jäljelle jää tasainen ja litteä kotelo. Täydellisen ohuita ja kestäviä pienten lappujen tallettamiseen. Ei tarvitse heittää roskiin, toimii myös muussa käytössä kuten leimasimien talletuspaikkana! Siihen vaan kanteen kiinni, näkee muovin toiselta puolelta leimasimen oikean kuvionkin helposti.
Sitten ekstra!

Jouluna sain suklaatimantteja. Suklaat katosi, jäljelle jäi pakkausroska. Pahvi pahvinkierrätykseen, muovi muovinkierrätykseen - eikun uusiokäyttökokeiluun!
Sain villin idean kokeilla toimiiko timanttimuotti betonitimanttien pohjana. Ja hyvinhän se toimi! Ja vallan ehjäksikin jäi, jos toiste tarvitsee - tosin tuskin tarvitsen, koska en nyt miettinyt ideaa loppuun asti - mihin edes nämä vinkkurat timantit käytän? Voi pahkura.
Ja sitten kun vielä keksisi yhteen muoviongelmaan ratkaisun! Kakkapussit. Näin kaupungissa ei koiraa viedä asioille ilman, että jätökset poimitaan pois. Ja vaikka kuinka on pienikokoinen koira, pusseja kuluu ihan joka päivä ja sekös ärsyttää. Odotan sitä neroa, joka keksii tuoda markkinoille edes puolta pienemmät kakkapussit. Oikeesti, missä ovat pienten koirien oikeasti pienet pussit?Oishan siinäkin sitten 50 % vähemmän päivittäistä kulutusmuovia.

Ja jottei mene ihan *askaksi jutuksi niin kiitos ja näkemiin tältä erää. Jatkoa piisaa.

8 kommenttia:

  1. Suosittelen käyttämään koirankakkapusseina sellaisia rullissa myytäviä biohajoavia pusseja, ne ovat pieniä ja tosiaan maatuvat, eli ympäristöystävällisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuokin käytössä olevat ovat biohajoavia :) MUTTA ylipäätään on kyllä ehkä silti vähän kyseenalaista ovatko niin ympäristöystävällisiä, koska kaikki biomuovit eivät silti hajoa milloinkaan. Termi on harhaanjohtava, koska raaka-aineena saattaa silti olla öljypohjainen muovi. Muistaakseni just kakkapusseissa "biohajoavat" muovit ovat ns. oksomuoveja, joissa "maatuminen" on hidasta (tyyliin vuosia) ja kyseenalaista :(

      Poista
  2. Wau, oot kyllä nerokas, kun keksit näitä ideoita! Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ilo on minun puolellani, jos joku muukin hyötyy vinkeistäni :)

      Poista
  3. Mustissa ja Mirrissä on kahta kokoa pussia. Mutta ne pienetkin on aika isoja. Toki silleen hyvä, että isokätinen mieskin voi poimia kakkaset mutta siltikin vähän turhan iso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jättimäisiä ne pienetkin ovat :D Meinaan, että kääpiökoiralle voisi olla kääpiönpussit :D

      Poista
  4. Noista timanteistahan voisi tehdä vaikka pöytäliinan painoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin, mut silloin olisi pitänyt hoksata laittaa koukut/lenkit timantteihin ennen massan kovettumista.. ehkäpä jollain virityksellä ne saisi lenksuihin?

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.