keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Lahjaksi virkatut tiskiliinat (+ohje)

Kevään värit hyppäsivät virkattuihin tiskiliinoihin. 

Nämä tosin eivät jääneet omaan käyttöön, vaan tein ne ensivisiitin viemisiksi ensiasuntoon muuttaneelle nuorukaiselle. Ajattelin, että raikkaat värit, ne sopii ekaan omaan keittiöön. Tai jos ei keittiöön niin ainakin siivouskaappiin.
Virkatut liinat ovat aina hyödyllisiä. Itse ainakin tykkään, että siivousrättejä on paljon, jotta niitä ei tarvitse olla koko ajan pesemässä. Ja että kun pesee, ei tarvitse pestä hurjan vajaita koneita - koska vajaissa pesukoneissa ei ole mitään järkeä, se on veden ja sähkön tuhlausta.

Oranssin tiskiliinan virkkasin eka. Sen tein ihan isoäidin neliöllä ja lopuksi viimeisenä on kerros pelkkiä pylväitä. Pylväiden jälkeen tein vielä viimeistelevän kerroksen kiinteitä ketjusilmukoita. Tykkään niistä, ne tuovat virkattuun reunaan jämäkkyyttä.

Ensin olin virkkaamassa myös vihreän liinan ihan samanlaiseksi, mutta saman työn toistaminen tuntui tylsältä. Sitten siitä tulikin isoäidin neliön tapaan pylväiden ja ketjusilmukoiden vaihtelulla vähän koristeellisempi liina. Aukkoja vähemmän, pylväitä enemmän. Samaalla liinasta tuli myös vähän "paksumman" tuntuinen.

OHJE: Virkattu tiskiliina
Lanka: Mikä vain 100 % puuvilla- tai bambulanka. Koukku langan ja käsialan mukaan (itsellä tässä 2).
Krs:n alussa eka pylväs = 3 kjs.

Tee näin: Virkkaa 3 kjs. Yhdistä renkaaksi ps:lla. 
1. krs: *3 pylvästä, 2 kjs*, toista *-* yht. neljästi. Yhdistä krs ps:lla.
2. krs: Virkkaa jokaiseen pylvääseen 1 p ja kaikkiin kulmiin 2 p + 2 kjs + 2 p.  Yhdistä krs ps:lla. Jokaiselle neljälle laidalle tulee lopuksi yhteensä 7 pylvästä.
3. krs: Kuten edellä. Jokaiselle laidalle tulee 11 pylvästä.
4. krs: 5 kjs, *jätä 3 s väliin, 4 p, kulmaan 2 p + 2 kjs + 2 p, seuraavaan laitaan 4 p*, toista *-* koko krs. Yhdistä krs ps:lla. Jokaiselle laidalle tulee 6 pylvästä + aukko + 6 pylvästä.
5. krs: *3 p kjs-kaareen, 2 kjs, jätä 3 s väliin, kulmaan 2 p + 2 kjs + 2 p, seuraavaan laitaan 3 p, 2 kjs, jätä 3 s väliin*, toista *-* koko krs. Yhdistä krs ps:lla. Jokaiselle laidalle tulee 5 pylvästä + aukko + 3 pylvästä + aukko + 5 pylvästä.
6. krs: 6 p, *2 kjs, jätä 3 s väliin, 2 p, kulmaan 2 p + 2 kjs + 2 p, seuraavaan laitaan 2 p, 2 kjs, jätä 3 s väliin, 3 p kjs-kaareen, 3 p, 3 p kjs-kaareen,*, toista *-* koko krs. Yhdistä krs ps:lla. Jokaiselle laidalle tulee 5 pylvästä + aukko + 3 pylvästä + aukko + 5 pylvästä.
7. krs: Kuten 5. krs, mutta pylväitä on vain enemmän ennen ja jälkeen kulman. Jokaiselle laidalle tulee 9 pylvästä + aukko + 3 pylvästä + aukko + 9 pylvästä.
8. krs: Kuten 4. krs, mutta pylväitä on vain enemmän ennen ja jälkeen kulman. Jokaiselle laidalle tulee 14 pylvästä + aukko + 14 pylvästä.
9. krs: Virkkaa jokaisen pylvään kohdalle 1 p ja kulmiin 2 p + 2 kjs + 2 p. Yhdistä krs ps:lla. 
10. krs: Virkkaa jokaisen pylvään kohdalle 1 p ja kulmiin 6 p. Yhdistä krs ps:lla. 
(Jos haluat: 11. krs: Viimeistele virkkaamalla jokaiseen s:aan 1 kiinteä ketjusilmukka.)
Päättele langanpäät.
 
Nivoin rätit langalla yhteen käyttö/pesuohjeen kera ja kokosin niiden ympärille pienen "setin". Halusin mahdollisimman käytännöllisen tupariviemisen, joten päädyin kahviin (koska kahvia pitää aina olla), kuvasta unohtuneeseen karkkipussiin (vaikkapa seurustelukumppanin kanssa jaettavaksi leffailtaan) ja käsisaippuaan (hyvinkin tarpeellinen tässä korona-arjessa). 

Ujutin kaikki puuvillakankaiseen koriin, josta en sanokaan vielä mitään muuta. Innostuin tuosta superhelposta korimallista niin, että siitätä tulee ihan oma postaus seuraavaksi!

Tsekkaa myös ohjeet:
Virkatut Suit sait pöly pois -liinat / Virkattu räsyrätti jämälangoista 

2 kommenttia:

  1. Olipas tosi hyvä idis ensiasuntoon muuttavalle ja ihanan pirteät värit!🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Keväällä pitää olla pirteät värit ;)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.