torstai 30. joulukuuta 2021

Lahjapankki 2/5: DIY hiusöljy

Lahjapankki vuosimallia 2021 jatkuu! Tässä tulee vähän erikoisempi lahja, mutta varsin käytännöllinen sellainen. Ekologinen eli ympäristöystävällinen ja erityisesti myös hiusystävällinen.

Ks. lahjapankki-sarjan osa 1: Virkattu tuulihyrrä (+ ohje)

Kyseessä on itse tehtävä hiusöljy! Tai oikeastaan latvaöljy, mutta sanotaan hiusöljyksi, koska se kuulostaa hitusen hienommalta. Tein itselle ja nyt myös lahjaksi, kun hyväksi olen itse tämän todennut.

Kaupan hiusöljyt ja hiusseerumit voivat olla melko hinnakkaita, erityisesti luonnonkosmetiikan puolella. Mutta kuluneena syksynä tajusin sen: vastaavan tuotteen voi tehdä myös itse! DIY-luonnonkosmetiikkaa! Ei säilöntäaineita, ei kemikaaleja, ei kummallisia aineksia, vain kolmea juttua - ja parhaimmillaan niistäkin voi yhden pudottaa pois, jos ei halua hiusöljyyn eteeristä öljyä mukaan.

Ja oikeesti, tää on ihan supernopea juttu.

DIY HIUSÖLJY

Ainekset: 
2/3 osaa pellavansiemenöljyä
1/3 osaa risiiniöljyä
Valitsemaasi eteeristä öljyä (100 %)

Sekoita kaikki öljyt pulloon ja ravista sekaisin - done! Eteerisen öljyn voi jättää myös pois. Itse lisäsin omaan sitruunaa ja rosmariinia, lahjaksi annettuun laitoin appelsiinia tuoksuksi. Lisää eteeristä öljyä tipottain, määrä riippuen öljyn kokonaismäärästä ja siitä kuinka vahvan tuoksun haluat. Sopiva määrä öljyä tällaiselle pikkupullolle voi olla jotain 5-15 tipan väliltä.


Pellavansiemenöljy eli pellavaöljy eli liinaöljy on kirjaimellisesti pellavan siemenistä tehtyä öljyä. Siinä on omega-3 rasvahappoja ja sitä voi vetää sisäisestikin. 

Riisiiniöljy on myös kylmäpuristettua öljyä, jota voi käyttää esim. ripsille ja iholle sekä kynsille. Risiiniöljy sisältää paljon ravitsevia ainesosia kuten rasvahappoja ja E-vitamiinia sekä jonkin verran myös proteiinia. Fun fact: risiiniöljyä on myös kai perinteisesti käytetty ummetuksen hoitoon. Eli tämäkin tavara on myös lusikoitavaa (joskin en suosittele ellet sitten kärsi ummetuksesta).

Pari vinkkiä!

Öljyä ei kannata tehdä isoa satsia. Pienikin pullo riittää tooooodella pitkäksi ajaksi. Öljy säilyy huoneenlämmössä. Jos käyttää harvemmin, luulisin myös jääkaappisäilytyksen käyvän.

Tärkeää on laittaa öljy puhtaaseen pulloon. Nämä kummatkin ovat tyhjentyneitä kasvoöljy/-seerumipulloja. Huuhtelin ja keitin ne kattilassa. Lasisina pullot kestivät kunnon keittopuhdistuksen, pipetit piti pitää ikään sormin pystyssä vedessä ja pipetoida eli imeä vähän väliä vettä sisään, jotta pipetti puhdistuu myös sisältä ilman, että koko pipetti muovipäineen uppoaa kattilaan (muovipää tuskin olisi kestänyt kiehuvaa vettä).

Ja mites se käyttö?

Latvojen kosteuttaminen* = levitä käsissä pari tippaa öljyä ja levitä pesun jälkeen vielä vähän kosteisiin latvoihin käsillä. Kampaa latvat ja anna kuivua. Jos öljyä menee liikaa, latvat voivat jäädä tahmeaksi. Löydät kyllä varmasti kokeilemalla sopivan määrän hiusten pituudellesi. Itselle menee 2-3 reilua tippaa pitkille latvoille. 
* Eli kosteuden sitomiseen. Jos hiuksesi ovat kuivat, tarvitsee kutrisi myös muita apuja ja erityisesti oikeanlaista pesua hiustyypille sopivilla tuotteilla. Pelkkä öljy ei riitä hiusten kuivuuden hoitamiseen, vaan se on yksi lisäkeino sitoa kosteutta latvoihin. 

Tehoboost latvoille = Sekoita käsissä tippa öljyä hoitoaineeseen. Anna vaikuttaa ja huuhtele huolellisesti.

Sähköiset latvat kuriin = Levitä käsillä tippa öljyä kuiviin hiuksiin, jo talttuu sähköiset latvat! Tämä on tosin vain hetkelliseen hätään, siihen hätään kun pitäis mennä ja päälle vedetty neule sähköttää hiukset ihan kurittomiksi. Jos hiukset ovat jatkuvasti sähköiset, niitä pitää kosteuttaa muilla keinoin, kysy hiustenhoitoon neuvoa alan ammattilaisilta mikä on paras ratkaisu juuri sinun hiuksillesi.

***

DIY kosmetiikka on muuten yksi tulevan vuoden uudenvuodenlupauksistani. Aiemmin olen siirtynyt yhä enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikkaan, nyt pyrin siihen, että kaiken minkä voisi tehdä itse, teen itse - tai ainakin kokeilen tehdä itse. Tähän mennessä kokeilut ovat olleet aika jees! Eli ehkäpä niitä kokeiluja näemme lisää myös blogissa vuonna 2022!

Ks. myös kosmetiikan kierrätystä -postaussarja!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.