Lähtökohtana oli muutto pienempään asuntoon, jossa säilytystila vähintäänkin puolittui. Jaiks. Laskimme, ettemme edes tarvitse kaikkia huonekaluja (saati edes pitäneet niistä), joita omistimme. Oikeesti, kahdeksan lipastoa? Jaiks. Olen haalinut vuosikausia muiden hylkiöitä ja "kirppariaarteita". Oli aika oppia luovuttamaan osa edelleen kiertoon. Voitte myös arvata, että minimalistisia sisustuksia ihanoiva avomieheni on ollut ihan mielissään, kun ympäröivät tavarat vähenevät. Hyvä minä, hyvä me!
Ja mitä olen oivaltanut alkaneen matkan varrella? Olen oppinut luopumisesta, että..
- se on alussa vaikeaa, mutta se helpottuu "kun pääsee vauhtiin".
- ensin on annettava tilaa saadakseen sitä lisää. Uudessa kodissa luovutin pitkäksi aikaa saunan myytäville tavaroille.
- kun saa poistettua tavaraa, tilalle tulee tyhjyyttä. Se tila tuntuu vapauttavalta ja arkea helpottavalta, etenkin siivouspäivänä. Kun saa kaikelle oman paikkansa, koti myös pysyy paremmin järjestyksessä ja siivousurakka pienenee.
- kun saa tavarakasoja hallintaan, koko elämäntyyli mullistuu. Tuntuu, että hallitsee omaa kotia ja omaa elämäänsä paremmin. Plussana se, että tekemättömät työt ja sekaiset kasat eivät stressaa, kun niitä ei ole!
- on ok, jos mielipiteet ja oma tyyli (esim. vaatetus tai sisustustyyli) muuttuvat. Vain nostalgian takia ei tarvitse säilyttää kaikkea. Aika opettaa erottamaan, mitä tahtoo tavaroiden kautta muistaa ja mihin on luonut todellisen tunnesiteen. Monen kohdalla olen leikkinyt ajatusleikkejä selvittääkseni tunnesiteen ja nostalgian eroa: Pelastaisinko tämän tulipalosta? Onko jokin muu tärkeämpi sisustusesine kuin tämä? Tahdonko pukeutua tähän 20-vuotiaana ostettuun juhlahameeseen vielä 30-vuotiaana? Olisiko joku muu tästä iloisempi kuin minä?
- tavaroiden läpikäymisessä myös omakuva selkenee. Olen aina ajatellut, että olen materialisti ja siksi tavaraa on paljon ja että that's that, ei tästä itteänsä muuksi muuttaa voi. Kyllä voi, kaikkeen voi opetella.
Nyt, kun muutosta on reippaat puoli vuotta kulunut, päätin aloittaa uuden karsimiskierroksen. Ensimmäinen oli ennen muuttoa, toinen muuton yhteydessä ja kolmas siinä vaiheessa, kun tavarat vielä etsivät uudessa kodissa paikkaansa. Kymmeniä kasseja kierrätykseen, kolme kirpparipöytää ja loputonta nettimyyntiä. Olen pitänyt jopa listaa kaikesta taloudellisesta tuotosta mitä karsiminen on tuonut. Saldo tällä hetkellä 1673e! Miettikää! Yli tonnilla tavaraa! Huonekaluja, astioita, vaatteita (esimerkkejä yllä, mm. nuo kaikki olen nettimyynyt).
Ja turhan tavaran myymisestä olen oppinut, että..
- jos myyminen kirpaisee, luopuminen on helpompaa, jos ostaja on kiva. (Esimerkiksi lapsuudenkodista tuodut nukkekodit ja muut ihan liikaa tilaa vievät lapsuusmuistot pistivät sydämeen, mutta miten en olisi voinut olla iloinen siitä ihanasta pikkutytöstä, joka kiljaisi nähdessään punaiset nuken rattaat? Aina kun näkee, että myytävä juttu on jollekin toiselle ihana/tarpeellinen/etsitty, tietää myymisen olleen hyvä juttu.)
- mitään en ole jäänyt kaipaamaan. Vain pari alihintaan myytyä juttua on jäänyt harmittamaan.
- se vie aikaa. Etenkin netissä myyminen on kuluttavaa. On valokuvattava ja luotava ilmoitustekstit, joita on uusittava ja pidettävä yllä. Empiirisen tutkimuksen kautta olen todennut, että maanantai ja torstai-perjantai ovat parhaimpia myyntipäiviä. Keskiviikkosin ei ole kauppa käynyt..
- siihen voi myös jäädä "koukkuun". Välillä jopa koin ahdistusta, jos en saanut mitään kaupaksi. Mutta aika tavaran kaupittee sanoo äitini. Se on totta. Jotkut jutut menee kuin kuumille kiville (mm. Marimekon tuotteet, suomalaiset vintagevaatteet, urheiluvälineet), mutta jotkut vain odottavat kerta toisensa jälkeen just sitä yhtä oikeaa ostajaa.
- myynnissä on omat niksinsä. On kirpparietiketti ja on nettimyynnin etiketti. Oikea hinnoittelu ja rehellinen informaatio ovat a ja o. Ostajia on joka lähtöön ja on vain hyväksyttävä etteivät kaikki osaa käyttäytyä.
Ja mitä muuta myymisen lisäksi olen nyt tehnyt projektini eteen? Karsinut, karsinut. Jos yhdenkään kohdalla mietin "enkö jo luopunut tästä?" tai jos en muuton jälkeen ole tarvinnut tai saati muistanut koko tavaraa, tiedän sen olevan turha. Olen myös pohtinut hyvienkin juttujen kohdalla niiden vaihtamista. "Ihan kiva" ei enää riitä, tavoitteena on "se paras". Tällä ajatuksella vaihdoin esimerkiksi ihan kivan maton paljon mieluisampaan mattoon. Hyvä ratkaisu oli myös vaihtaa vaaterekki pienempään.
Nyt käyn tavaroita kokonaisuuksina läpi. Eilen siivosin kylpyhuoneen kaapit. Hiuspompulapimpulat vähenivät kahdesta yhteen säilytyspurnukkaan. Kävin läpi kynsilakat ja taas menee pakki kiinni. Siivosin eteisen laatikon, jonne tulee aina kipattua laukuista kaikki ylimääräinen. Taas näkyy laatikon pohjakin! Lopuksi raijasin varastosta laatikot ylös käydäkseni ne läpi. (Koska varasto on usein se, joka jää siivouksessa kokonaan läpikäymättä.) Sain jo kaksi laatikkoa vähennettyä ja prosessi senkun jatkuu. Seuraavaksi kohdistan voimat joko kirjahyllyyn, keittiön kaappeihin tai eteisen kaaokseen. Käsityöjutut jätän viimeiseksi, koska se onkin sitten pitkistä pisin taisteluntanner..
Kiinnostuitko? Lue lisää minimalismista ja sen herättämistä ajatuksista esim. täältä: mitä on minimalismi (ja lataa ilmaiseksi lyhyt opas minimalistisuuteen) tai tästä blogista: Minimalismin ilo.















