Sivut

lauantai 24. joulukuuta 2022

24. luukku: Joulupallopiparit

Jouluaatto, joulukalenterin viimeinen luukku!

Nyt on jokainen luukku auki ja on aika vain nauttia joulusta. Sitä mitä ei ehtinyt tai jaksanut tänä jouluna, tulkoon joskus myöhemmin - tässäkin joulukalenterissa on varmasti jotain sellaista mitä voi laittaa korvan taakse ensi jouluksi!

Joulukalenterin 2022 kaikki luukut:

24. Tämä luukku: joulupallopiparit

Nyt viimeisen luukun sisältönä ovat nämä suuret piparit, joita tein viemisiksi ja muutaman lahjan kylkiäisiksi. Toki myös meille itselle herkuteltavaksi.

Pidin pitkää taukoa pikeerihommista, mutta nyt päädyin tekemään isoja joulupallopipareita, joihin kuorrutin pikeerillä lumisia metsämökkimaisemia. Toiset onnistuivat paremmin kuin toiset, harjoittelu tekee tässäkin kyllä mestarin - jota en siis kyllä todellakaan voi sanoa olevani, mutta olen silti näistä pipareista tosi ylpeä!

Pakkasin pipareita yhden tai kaksi kappaletta takapuolet vastakkain elintarvikekelpoisiin pusseihin. Tuli aika somia. 

Ja kun piparit jätti aika paksuksi, pysyvät piparit myös melko hyvin menemättä ihan pipariksi - heh heh mitä päätä huimaavaa sanaleikkiä. Ei enää tässä vaiheessa kahdenkymmenenneljän peräkkäisen postauksen jälkeen irtoa mitään järkevää. 24 luukkua, I'm done. Toisaalta tässä vaiheessa tulee aina vähän haikea olo (koska joulutus on niin kivaa), mutta myös helpottunut olo (koska onhan tämä hyvin aikaa vievää).


Kiitos kaikille kalenteria seuranneille, postauksista ja niiden sometuksista tykänneille, kommenttia täällä tai muualla jättäneille ja varsinkin niille, jotka ovat inspiroituneet, tehneet tai tulevat tekemään jotain luukkujen ohjeilla. Alla vielä runo viime vuoden kalenterin päätösluukusta:

On jouluaatto nyt, kalenteri päättynyt.
Viimeisen luukun aika, päättyy siihen tämä taika.

Minä tahdon kiittää teitä, kaikkia jouluihmisiä meitä.
Paljon ideoita tullut on, inspiraatio välillä ihan rajaton.

Ihanaa, että olette seuranneet, kokeilleet ja myös tykänneet.
Ehkä ensi jouluna taas, mutta ensin vietetään joulua ja vuotta uutta.

Hyvää joulua! Olkoon se paras mahdollinen jokaiselle.

2 kommenttia:

  1. Kiitos kalenterista ja ideoista, hyvää joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin: hyvää joulua! :) Mukavaa, että tykkäsit kalenterin ideoista!

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.