maanantai 29. elokuuta 2011

Viikko koukuttaen: osa 1.

Se on uuden teemaviikon ensimmäinen osa. Lähdetään liikkeelle perusjutuista. Mitä muuta voi tehdä säilytyskorien lisäksi ihan perussilmukoista? Ilman kikkailuja, ilman ohjeita.  Tein neljä superhelppoa projektia viikon alkajaisiksi. Pitää lähteä pienestä liikkeelle, ei saa haukata alkuun liian isoa palaa. Virkkauskädet pitää ensin lämmitellä vauhtiin tai muuten sitä voi epäonnistua ja lannistua.
Miniprojekti 1: Puuvillalangasta kirjanmerkki, koko 4x12cm.
Kirjanmerkin toiseen päähän ompelin koneella pienen lapun, johon tussasin pienen tekstin. Tykästyin tussin pienoiseen leviämiseen, sillä teksti näyttää äkkiä vilkaisulta kirjotulta.
Miniprojekti 2: Jumbolangasta "sisustusliina", koko 21x30cm. Kuvassa alusta on vielä ennen silitystä.
Alusta, tai liina-mikä-lie meni ikkunalaudalle, joka on keraamisten, kaatuilevien enkelin takia saanut osumaa. Enää ei enkelit pyllähdä ja viistä puuta viiruille! Liinan päälle voisi kehittää jonkinlaista pientä asetelmaa, vaikka kynttilälyhdystä ja muusta syysmeiningistä kenties?
Miniprojekti 3: Puuvillalangasta siivousrätti, koko n. 18x18cm.
Räteille tutoriaaleja löytyy mm. Design Sponge tai esim. Aesthetic Nest.
Omani ei ole tiskirätti, vaan ajattelin lähinnä sen pölyjen siivoukseen. Jostain luin vinkin "Kun pidät esimerkiksi pöydällä esillä nättiä siivousliinaa, pölyjäkin tulee pyyhittyä enemmän.." Aion kokeilla tuota. Luulis, että jos telkkua katsellessa silmät osuu rättiin niin mainoskatkon aikana voisi pyyhkässä olohuoneen tasot pölyistä sen sijaan, että kipittäisi aukomaan jääkaapin ovea.
Kunhan virkkausviikko on ohitse ja olen entiset jämälangat kuluttanut, aion käydä lankakaupoilla. Ostoslistalle on noussut jo bambulanka, joka kait soveltuisi kunnon tiskirätteihin puuvillaa paremmin.
Miniprojekti 4: kännykkäsuojus. Uusi oma makuupussi luurille.
One-piece-virkkausta, omasta päästä oman kännykän mittatilaustyönä. Vaalean violettia puuvillaa ja pinkkiä mohairlankaa. Kierrätetty kukkanappi.
Huomenna kakkososa! Luvassa jo vähän haastellisempaa silmukointia.
post signature

4 kommenttia:

  1. Jee! Tää tulee kuin tilauksesta. Omista virkkauksista on kun kertynyt jo aikaa. :)

    VastaaPoista
  2. Varpunen,
    tuplajee! Niin oli omistanikin vierähtänyt aikaa ennenkuin nyt taas virkkuukoukku tuntuu luontevalta osalta kädessä :)

    VastaaPoista
  3. Minä ennemminnkin neulon, mutta aion varmasti toteuttaa jonkun ideasi(tiedon jo että sinulta tulee varmasti joku _ihan_pakko_tehdä_ juttu ;D) Tiskirätti on kyllä semmoinen juttu mikä pitäisi joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Juli@,
    virkkaus voi olla kivaa vaihtelua kutomiselle, toivottavasti tulee pakko-nyt-heti-tehdä-fiilis ainakin jostain ;)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.