torstai 1. elokuuta 2013

Lipasto.

Elokuun kunniaksi kokeilin jotain ihan uutta. Huonekaluista ei ole kummemmin kokemusta, mutta tämän lipaston eteen ajattelin edes jotain yrittää. Koska se ei ole kovin kaunis. Se ei ole erikoinen. Eikä edes virheettömässä kunnossa. Sen piti muutossa vaihtaa osoitetta toiseen, mutta mukaan se silti tuli, kun tarpeelliseksi sitten kuitenkin ilmeni. Onhan se hyvä olla eteisessä jotain laatikostoa, jonne tunkea tavaraa poissa silmistä..vielä kun vain saisi suljettua tuon koko rumiluslipaston pois näkökentästä..
Kun maalaaminen ideana teilattiin heti alkuun, päädyin toiseen vaihtoehtoon. Vetimet, ne ainakin osaan vaihtaa ajattelin. Kun kaupasta ei löytynyt kivoja, tein ne itse. Nahasta. Leikkasin suikaleet, tein päihin reiät ruuveille ja pikaliimasin keskeltä suikaleen yhteen, jotta vetimestä saa otteen. Nahkasuikaleiden ja laatikoiden väliin laitoin prikat ja laatikon toiselle puolelle ruuvien vastakappaleeksi vanhat vetimet. Pysyypähän ainakin ne tallessa, jos vaikka joskus tekee mieli vaihtaa ne takaisin..(mutta tuskin tulee).
Tällainen lipasto on nyt jälkeen uusine vetimineen. Niistä tuli kyllä aika kivat vaikka itse sanonkin!
Ei se lipasto vieläkään mikään kaunis ole, mutta on se enemmän ilo silmälle kuin aikaisemmin. Pienet kustomoidut yksityiskohdat ne kivan kodin tekee, eikö? Vielä, kun saisi lipaston päälikannen valkoiseksi. Alkeellisesti päälle pala tapettia ja väliin litra liisteriä? Dc-fix-kontakti voisi olla yksi vaihtoehto? Onko siitä teillä lukijoilla kenties kokemuksia? Suosituksia? Parempia ideoita?

14 kommenttia:

  1. Paljon paremmat nuo uudet vetimet!
    Kaikenlaisia kontaktimuovipäällystyksiä olen itsekin joskus ihastellut, mutta käyttökokemusta niistä ei kyllä ole. Kontaktimuovi kyllä kuulostaa ajatuksena kauhean kätevältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsikka! :) Etenkin tuo Dcfix-mikälie on kuulemani mukaan saanut sellaisia kehuja, että pitäisi kyllä itse päässä hypistelemään onko se muovikelmuke niin hyvä keksintö miltä vaikuttaisi :)

      Poista
  2. oi, aivan mahtavat nuo uudet vetimet!
    entä jos maalailisit jonkun kauniin kuvion tuohon päälle valkoisella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) mietin sitä vaihtoehtoa, mutta tahtoisin tasaisen pinnan ja tuollaiseen sellaista on etenkin kokemattoman vaikea saada :/

      Poista
  3. Oulussa ainakin rautakaupat myy semmosta "kontaktimuovia". Se on ihan samoin toimivaa, mutta paksumpaa, hitusen kalliimpaa, tarkotettu pinnoille ja sitä saa vaikka mimmosta! Toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitääpä käydä katsomassa. Olisi mahtavaa, jos tätä paljon puhuttua muovia löytyisi lähempää eikä tarttisi lähteä Bauhausiin asti (josta ainakin saa dc fixiä). :)

      Poista
  4. Suosittelen sitä Dc Fixiä kokeilemaan! :)Niitä on vaikka mitä eri kuvioisia ja värisiä. Tietysti se laittaminen, et kannattaa pikkuhiljaa ja jonkun viivottimen tai muun vastaavan kanssa laittaa. Mut tulee hieno! :) Ite oon laatikoita päällystäny semmosella mustalla puukuvioisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta! :) Hyvä kuulla, että hyvää jälkeä on sillä saatu! :)

      Poista
  5. Ah, Google translator! woop woop!

    Err. You could either paint the top of it white, plastic it or what could be interesting (though, also requires effort and maybe more money) is to cover the top with a mirror? That would look nice with some candles on it and glass vase with flowers :) I'm sure you'll figure something out. You're such an inspiration! (or option 3: buy a table runner ;) lol x )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, a mirrow! That would be awesome idea! :) and why i didn't even think of your option 3..maybe the easiest option fix the top! Thanks! :)

      Poista
  6. Ehdottaisin tuohon päälilevyyn sellaista (joka meillä on toteutettu yöpöydissä) että laitat siihen tapettia ilman mitään liisteriä ja Sitten oikean kokoinen lasilevy päälle. Melko helppo toteuttaa ja tyyliä on helppo vaihtaa kun laittaa vaan toisenlaista tapettia alle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta ideasta :) Harmillisesti päälilevy on jo ajat sitten löytänyt uuden pinnan :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.