sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kukitettu.

Onkohan siitä nyt kesä tai jopa kaksi kesää, kun kukkapannat ilmestyivät kaikkialle? Viime kesänä ennätti tulla syksy ennen kuin sain tehtyä oman tekokukkahärpäkkeen. Nyt otin kukkien kanssa loppukirin vielä kun on nipinnapin heinäkuu. Mikä muu hetki olisi parempi kukittaa itsensä kuin kesän kuumin helle?
Useimmat näkemäni kukkapannat olivat joko muovi-/metallipunoksisia tai suoraan hiuspantaan liimattuja. Kumpikaan ei tuntunut omalta, koska tahdoin ne tuntuivat ajatuksena vähän kankeilta ja epämukavilta.

Tein sitten pannan ihan omalla tyylillä. Ja näin teet myös sinä itse samanlaisen mukavan version kukkapannasta:
1. Leikkaa kankaasta (esim. fleecestä) noin 20cm x 8cm (mitat arvioita) kappale. Ompele pitkät laidat yhteen.
2. Mittaa ja leikkaa päänympäryksen verran joustavaa kuminauhaa. Pujota kuminauha kankaan kujasta läpi. Ompele kuminauhan päät yhteen (päällekkäin, ei yhteen = litteämpi sauma). Vedä sauma kujan alle piiloon.
3. Liimaa tekokukkia limittäin koko kujan pituudelta joko teksiililiimalla tai kuumaliimapistoolilla. Anna kuivua.
Kukkapannasta tuli ihanan pirteä, olisinpa tehnyt jo viime kesänä! Ehkä syksyllä sama ruskaisena versiona?

2 kommenttia:

  1. Onpa nätti! itse kokeilin kukkahärpäkettä omaan päähän ja näytin kyllä lähinnä sirkuksen yli-ikäiselle balleriinalle joka ei ymmärrä lopettaa uraa :D HA HAA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) yli-ikäinen sirkusballerina :'D nyt en voi kyllä kuin nauraa, otan kyllä tuon kuvauksen sanavarastooni ;D

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.