tiistai 16. elokuuta 2016

Ikuisuusmekko.

Onko teilläkin sellaisia ikuisuusvaatteita, jotka periaatteessa on ihan suosikkeja, mutta silti niille pitää aina tehdä jotain? Jotain pientä fiksausta, vähän ommella sieltä ja täältä. Ihana vaate, mutta silti jokin rassaa ja aina jotain pitää muuttaa.
Tämä mustavalkoinen kierrärilöytö on yksi sellainen ikuisuusprojekti. Rakastan tuota kuosia ja mekon kevyttä materiaalia, mutta silti mekko palaa aina käytön jälkeen korjattavien kasaan.
Yritin katsoa aikaa taaksepäin ja pistää mekon eri vaiheita aikajanalle: Ostin mekon vuonna 2008(!!). Ensin lyheni helma ja vaihdoin vyötärönauhan joustavaan. Tuli muokkausvaihe kaksi ja muutin pääntietä. Seuraavaksi kavensin. Sitten lähti hihat pois kokonaan. Ja välissä korjattiin edellisiä saumoja. Nyt lopuksi toispuoleinen pääntie näytti ihan tyhmältä. Joten sekin meni vaihtoon ja siitä päästiinkin nykyhetkeen.
Ehkä nyt mekko pysyy poissa korjattavien kasasta, se ei ole sinne enää tervetullut. Ainakin tuntuu, että uuden pääntien ansiosta nousi takaisin suosikkimekkojen kärkeen. (Piti muuten tikuttaa pääntie käsin, jotta sain tehtyä mahdollisimman näkymättömät ompeleet. Kyllä oli hidasta, mutta kannatti ehdottomasti nähdä se vaiva!)

12 kommenttia:

  1. Minulla on yksi ikuisuusmekkoni. Tosin en ole tehnyt koko mekolle yhtään mitään. Tiedän kyllä mitä haluan tehdä siitä mutta koskaan en ole edes aloittanut. Voi johtua siitä, että mekko on "perintökalleus", vaikkakaan ei siis mikään kallis mekko, käsityötä tosin ja suomalaista sellaista. Joko raaskimisesta kiinni tai pelkään, että ajatus epäonnistuu kun yritän sen toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan on siellä aarre sitten jemmassa :) sitä ehkä kannattaakin miettiä ennen kuin lähtee ratkomaan saumoja auki. Minullakin on muutama kierrärin ikuisuusmekko, jota en ole edes aloittanut. Siellä odottakoon inspiraatiota, any year now.. :)

      Poista
  2. Ensimmäinen ja tämä viimeinen vaihe ovat minun suosikkejani. Tuo kuosi on kyllä ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, siinä yhdistyy "kukkamaisuus" graafisuuteen kivalla tavalla :)

      Poista
  3. Kerkesin jo ihailla ja ihmetellä viimeisen version kaunista kaulusta, ennenkuin luin selityksen siistiin jälkeen :-).

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo viimeisin uudistus! Hmm.. mulla ei kyl taida olla tällaisia muokkauksen muokkausvaatteita ollenkaan. Ei ainakaan muistu mieleeni. Pisteet sulle kärsivällisyydestä! Mä oisin ehkä pistänyt jo kiertoon aikoja sitten jollei ois tuntunut omalta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) se on hyvä, jos olet selvinnyt muokkauksista yhdellä kertaa! :) Jatkuva muokkaaminen on kyllä vähän syvältä. Muun mekon olisin varmasti itsekin pistänyt jo pois, mutta tästä en ole voinut ihanan kuosi ja mekon keveyden takia luopua <3

      Poista
  5. Tuo viimeinen oli kyllä onnistunut lopputulos ja nuorekas. Tosi kaunis :) Liisa

    VastaaPoista
  6. Viikkohan siihen meni, mutta vihdoin sain kaikki postaukset luettua! Aivan huippumahtava blogi! Oon inspiroitunu nii monesti nyt viikon aikana etten ees tiiä että mistä alottasin! Siitä alotin että avomiehen tädille annoin synttärilahjaksi käyttämättömäksi jääneet säärystimet joihin virkkasin kukkia piristykseksi🙈 Sinun blogiin tuun palamaan vielä uudelleen ja uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kivasta kommentista - ja vielä näin synttäripäivänäni on mukava kuulla, että olet myös jutuistani inspiroitunut :) <3 Tervetuloa mukaan lueskelemaan juttuja myös jatkossa! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.