tiistai 2. elokuuta 2016

Stop hiuksille.

Sakset, pihdit, pikaliimaa, pätkä (15-20cm) kuminauhaa, yksi nyöristopperi ja kaksi pienikokoista kalottia tai jonkinmoista nauhanpäätettä.. Mitähän näistä kovin vähäisistä tarvikkeista olisi tarkoitus saada tehtyä ja vielä alle kahdessa minuutissa?
Vaihe yksi: paina nyöristopperista namikka alas ja työnnä kuminauhan päät reistä läpi. Helpottaa kovasti, jos on valinnut pienen kaksireikäisen stopperin ja pyöreän kangaspäällysteisen kuminauhan, joka on melko napakka joustavuudeltaan (toisin sanoen ei veny loputtomiin). Littanakin kummari varmaan kävisi, mutta pyöreä voi olla parempi.
Vaihe kaksi: pistä pari tippaa pikaliimaa kuminauhojen päihin ja litistä ympärille minikokoiset kalotit tai muut nauhanpäät. Varmista, ettei jää rösöreunoja. Nämä voi myös korvata liimaamalla päihin helmet. Tai vaihtoehtoisesti päihin voi tehdä ihan vaan perussolmut, ihan oman maun mukaan.
Ja siinäpä se sitten oiskin valmiina. Ja mikä se on? Keksiskö kukaan käyttötarkoitusta?
Kyllä, se on hiuslenkki! Vähän erilainen sellainen. Törmäsin teollisesti tehtyihin Pulleez Sliding Hair Ties -pompuloihin ja ajattelin, että voisihan sitä kokeilla tehdä tee-se-itse-version vastaavasta hiuslenkistä.
Pidän paljon arjessa hiuksia ihan vaan ponnarilla tai letillä, joten tämä hiuslenkki tuo kivaa vaihtelua ihan tavalliseen tylsänharmaaseen hiuspompulaan. Ja on muuten myös helppo ja nopea käyttää!

13 kommenttia:

  1. Siitähän tuli kätevä ja kiva kun sopii eri paksuisille hiuksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Totta, sopii moneen kuontaloon. Paitsi ehkä sille paksuimmalle, en tiedä kuinka hyvin pysyis valumatta, jos ois todella paksut hiukset.. :)

      Poista
  2. Onpas hyvä idea. Tyttö varsinkin tahtoo hermostua kun hiuksia jää normaalin hiusrenksun väliin jatkuvasti, täytyypä värkätä tuollainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) tytölle vois myös valita vaikka kuinka kivat ja tytön makuun sopivat koristeet kuminauhan päihin.. :)

      Poista
  3. Tosi kätsyn näköinen. Minä en voi kokeilla, kun on lyhyet hiukset.

    VastaaPoista
  4. On se näppärä! Hiuslenkki ja sinä myös :)

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.