keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Tänä vuonna lupaan.

Hyvää alkanutta uutta vuotta!

Joulu tuli ja meni. Uusi vuosi vaihtui. Loma oli ja meni. Kovat olivat aikomukset tehdä ja touhuta, kässäillä ja bloggailla sitä ja tätä. Ja mitä oikeasti teinkään? Go with the flow -fiilis veti mukanaan. En kässäillyt, en blogannut. Joka päivä kyllä piti (no kun ne joululahjapostauksetkin), mutta en kerennyt muulta vetelehtimiseltä. Oli aivan liian kiire olla vaan sohvalla. Ja tiedättekö? Tekemättömyys teki hyvää. Niin hyvää - just sitä mitä lomalla pitääkin olla.

Mutta nyt uudella tarmolla uuteen vuoteen.
Tykkään täytettävistä kirjoista, listoista ja kaikesta niihin liittyvästä. Olen siis sormet syyhyten odottanut, että vuosi vaihtuu ja pääsen aloittamaan 52 listan projektin! Oi, kyllä! Se on kirjaimellisesti kirja, jossa on tilaa 52 erilaiselle listalle. Yksi lista per viikko vuoden ajan.
Kirja jakaantuu vuodenaikoihin. Myös listoissa huomioidaan sesongit ja mukana on fiilisteleviä luontokuvia sekä vinkkejä kuinka muuttaa listoja kohti parempaa elämää. Tavoitteena on antaa hetki aikaa itselle, jossa voi keskittyä ja jäsentää omia ajatuksiaan erilaisista asioista. Pienet asiat antavat lisää kiitollisuutta ja tavoitteellisuutta. Jännä ajatus sinänsä, että myös listojen tekeminen voi olla voimaannuttava voimavara, eikö?
Nyt lähtee - viikko 1: Tämän vuoden tavoitteet ja unelmat.

Kirjaa käytän laajemmin, mutta tähän voisin myös kässäilyn näkökulmasta muutamia tavotteita ikään kuin lupauksia tälle vuodelle. Minusta on liian helppoa luvata tekevänsä tiettyjä käsitöitä (tai esimerkiksi kokeilla jotain tiettyä materiaalia/tekniikkaa), joiden toteutus on kertakässäilystä pois listalta... joten päätin, että teen kässäilyyn näkökulmalupauksia. Sellaisia periaatteellisia lupauksia, jotka toivottavasti kehittävät ja kantavat läpi vuoden - ja myös vuoden jälkeen.

Kässäilylupaukset vuodelle 2019:

1. Jos aloitat, myös lopetat
Ei enää keskeneräisiä käsitöitä. Ihan liian monesti joku työ jää viimeistelyä vaille valmiiksi ihan vain jonkun epämiellyttävän työvaiheen takia (kuten ratko sössitty sauma auki ja aloita alusta). Sinnikkyyttä tarvitaan, jotta keskeneräisille käsitöille ei tarvisisi olla sen seitsemän kasaa. Ne ovat tilasyöppöjä ja myös turhaa ärsytystä aiheuttavia. 

2. Ei enää turhia hankintoja
Tuntuu, että viime syksyn aikana olen ostanut tarvikkeita ja välineitä enemmän mitä olen tehnyt yhtään mitään. Nyt järki käteen ja hyödyntämään ensin niitä jo hankinttuja ennen kuin harkitsenkaan mitään uutta.

3. Järki mukaan lankakauppaan
Ks. edellinen kohta. Note to myself: Jos tarvitset vain valkoista lankaa yhden kerän, pelkkä alennus tai kivat sävyt eivät oikeuta tuomaan kymmentä erilaista lankakerää kotiin. 

4. Lankaile enemmän
Koska lankoja on kertynyt, on aika myös käyttää niitä. Virkkaa, virkkaa ja virkkaa. Tai kokeile taas jopa neulomista, ehkä ne puikot pysyisivät paremmin tänä vuonna kädessä? 

5. Selvitä mikä ompelukonetta vaivaa
Vanha toverini on alkanut ryppyilemään. Ommel pysyy täydellisenä ehkä 10 cm, jonka jälkeen se on vaihtelevasti hyvää, huonoa tai todella huonoa. On aika selvittää mistä se johtuu!

6. Kässäile ekologisemmin
Tämä on se ehkä itselle tärkein lupaus ja haaste: Käytä vähemmän muovia, kierrätä enemmän, mieti ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja, vähennä kemikaaleja (esim. voisiko liiman käyttöä korvata muulla) ja uusiokäytä uusiokäytettykin. Tätä lupausta ajattelin myös muualle arkeen kuin vain kässäilyyn. Etenkin tuon muovin käytön vähentämisen. Sitä pystyy toteuttamaan niin pienillä arjen valinnoilla, jo ihan ruokakauppareissusta lähtien.

Näistä lupauksista rakentuvat myös blogin teemat vuodelle 2019: kierrätys, kodista löytyvät materiaalit, ekologisemmat vaihtoehdot ja ympäristöystävällisemmät käsityöt! Näistä ensimmäiset DIY-ideat ovat tulossa - siitä se lähtee, itse tekemisestä myös lähtevät lupausten toteuttaminen!

Siinä onkin jo muutama hyvä (ja erittäin haasteellinenkin) lupaus. Ja kun näin julkisesti ne huutaa ilmoille niin silloinhan ne muistaa ja niistä pitää paremmin kiinni, eikö?

Extra:
Lupaan ihan pian aloittaa tekemieni joululahjojen esittelyn! Tulossa pian: Joululahjapankki vuosimallia 2018!

8 kommenttia:

  1. Sinä uskallat tehdä lupauksia. Mä en ole koskaan tehnyt, kun en niitä kuitenkaan täytä.
    Onnea vuoteen 2019.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sitä ainakin yrittää, ei sitä muuten saa muutosta aikaan :)

      Poista
  2. Suosittelen ompelukoneen käyttöä huollossa :) oma äidiltä peritty vanha rautakonekin sai aivan uutta puhtia kun palasi huollosta!Oulussa ompelutalo on asiantunteva ja muistaakseni myös aika edullinen huoltopaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne se on varmaan vietävä.. :) Jos kuitenkin ensin vielä kaivan ohjekirjan esille, jos ongelma onkin ihan vaan käyttäjässä ;)

      Poista
  3. Sain itse saman kirjan, ja aika ekologis- ja eettisyyspainotteisella linjalla omatkin tavoitteet olivat :) Toki mukana myös omaan hyvinvointiin liittyviä teemoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasamis! :) Toki myös minulla on henkilökohtaisempia tavotteita, ne jäävät minun ja kirjan välisiksi ;)

      Poista
  4. Minä en ole vuosiin lupaillut mitään, mutta läpi vuoden asetan tavoitteita, joita kohti yritän päästä.
    Ihanaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavoitteet pitkin vuotta ovat myös erittäin hyvä tapa! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.