tiistai 2. heinäkuuta 2019

Virkattu kesähattu.

Pari kesää, pari päivää ja pari uudelleen aloittamista se otti, mutta se on valmis - oma kesähattu!

Mietin tätä jo viime kesänä, mutta en saanut aikaiseksi. Nyt otin asiakseni lähteä toteuttamaan sen mitä mielessäni kaavailin: knallimaisen hatun! Harmaa virkattu hattu, jossa olisi pyöreä lieri!
Ohjetta ei ollut enkä oikein sellaista etsinytkään. Ajattelin, että kokeillaan ilman, eihän pyöreän mallin virkkaaminen kovin vaikeaa voi olla? Ihan vain kiinteillä silmukoilla, kerros kerrokselta. Ensin kokoa kasvattaen, sitten vähän hidastaen ja sitten vain yksi jokaiseen silmukkaan, jotta tulee tarpeeksi syvyyttä.

Lieriä piti tehdä pariin otteeseen, ensin tuli liian pitkä, sitten liian lörppö - kolmannella kerralla oikein passeli.
Lankana käytin Hjertegarnin Bom-Mix -puuvillasekoitelankaa. Se oli sopivasti alennuksessa, joten otin sitä suorilta neljä kerää. Vähän päälle kaksi kerää meni hattuun. Virkkasin langan kaksinkertaisena.
Tässä näkyy hattu "auki" vedettynä. Jos ei olisi supistanut lieriä, olisi siitä saanut perinteisen lierihatunkin.
Ja koska kaikki ei mene koskaan kuten strömssössä, teinhän minäkin ensin hatun ihan toisesta langasta. Sepä loppui kesken ja lisää ei kaupasta saanut, oli poistomyynnissä ja kyseinen väri oli jo loppunut. Just mun tuuria! Tuossa Svarta Fåretin Matilda-puuvillalangassa olisi ollut vähän mukavaa kiiltoa ja pikkuisen enemmän jämäkyyttä.
Ja sehän ei edes ollut ensimmäinen kerta, kun Matildasta yritin kesälakkia virkata. Tämä versio on viime vuoden kesältä. Hyvin se eteni (ilman ohjetta myöskin), mutta sitten katsoin peiliin tekele päässä ja totesin, että juu ei todellakaan.
Kahden epäonnistumisen kautta voittoon - sillä innolla ja ilolla kävin hamstraamassa Bom-mixiä lisää. Vähän perusvärejä jemmaan. Ihan mukava peruslanka virkkaukseen.
Ja tältä se plätsä näyttää päässä! Kaksinkertainen lanka toi hattuun just sopivasti painoa, että hattu päässä voi hyvin myös pyöräillä. Näin tuulisessa kaupungissa on tärkeää, että päähine ei lennä päästä kesken matkan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.