sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

DIY: 5 x kierrätysidea parvekkeelle

Kesäkuu jo hyvässä vauhdissa, joten otetaan hetki aikaa parvekkeelle. Tykkään vuosittain ideoita jotain uutta kesäparvekkeelle, toimiihan se lisähuoneena keväästä syksyyn säiden salliessa.

Tässä muutama idea kierrättäen ilman uusien materiaalien hankkimista. Osa projekteista on tehty tosin jo aiemmin ja viime kesänäkin esittelin blogissa vain virkatun maton trikookuteista (ks. postaus).

DIY: 1/5 kierrätysidea parvekkeelle
Petarista lisää pehmeyttä

ENNEN - Parvekkeen sohvan ja nojatuolien istuinpehmusteet olivat jo hyvin kuluneet sekä kankailtaan että pehmuudeltaan. Tuntui, kun ei pehmustetta peffan alla ollut ollenkaan.

Kun purin sisäkäytössä olleen rahin, jonka sisuksen olin leikellyt vanhasta petarista, päätin hyödyntää petarinpalat parvekkeen pehmusteisiin. Vähän sai tetristä pelata pienillä paloilla, mutta aika tasaista pehmustetta tuli ja sain parikin lisäkerrosta jokaiseen istuintyynyyn. 

JÄLKEEN

Ompelin tyynyille myös uudet päälliset. Vanhat jätin alle pitämään paterin paloja kasassa. Ompelin uudet ns. taskun muotoon, eli ovat avonaisia alta. Ei vetoketjuja, ei tarranauhoja. Helppo ommella, helppo ottaa pois, pestä ja sujauttaa takaisin. Valitsin tietoisesti hyvin vaaleat kankaat, koska tummempaa ei kannata laittaa, aurinko vaalentaa kuitenkin ajan myötä.

Tuli hyvät ja peffakaan ei ihan heti puudu istuessa lisäpehmeyden myötä. 

DIY: 2/5 kierrätysidea parvekkeelle
Patjapaloista pieni rahi

ENNEN - Dyykkasin nämä patjanpalat roskakatoksesta. Olivat puhtaat ja kuivat. Varmaan joku oli vain pienentänyt patjaa tms. Minä päätin tasata palat tasakokoisiksi ja...

JÄLKEEN

...tein niistä parvekerahin! Käytin tähän Ikean vahvaa puuvillakangasta, joka (jos oikein muistan) taisi olla puolestaan äidin pelastamaa roskakatoksesta? Joten jos näin oli niin voisi sanoa, että saumurilankaa lukuun ottamatta sata prosenttisesti dyykattu juttu!

DIY: 3/5 kierrätysidea parvekkeelle
Muuta mielipidettä ja palaa alkuun

ENNEN - Tämä kukkahylly on isän tekemä. Vuosia sitten totesin etten tykkää sen puupintaisista hyllylevyistä ja iskin päälle marmorikuvioista sisustuskontaktia. Ihan hyvä aikansa, kunnes totesin, etten enää yhtään tykkää marmoripinnasta! 

Ja olihan se jo aika rispaantunut. Oli aika vetää muovi pois - helpommin sanottu kuin tehty. Lämpötilavaihtelut helteestä pakkaseen olivat tehneet tepposensa muoville ja lähti paikoin ihan pikkuriikkisinä suikaleina. Tässä meni toooooosi kauan, että kaiken muovin sai pois!

JÄLKEEN

Paljon parempi. Palautus alkuperäiseen, joskus se on parempi. DIY-projekteissa on se etu, että usein voi peruuttaa, purkaa tai poistaa se mitä on tullut tehtyä. Tai muuten vain muokata uuteen kuntoon.

DIY: 4/5 kierrätysidea parvekkeelle
Maalaa kukkaruukut uudelleen

ENNEN - Ja kuten juuri sanoin, niin aina voi myös maalata vanhan uudeksi! Nämä mustat ruukut saivat joskus vuosia, vuosia sitten ylöspäin valuvan drip-koristepinnan, koska se ehkä jollain tasolla jossain trendasi. Sittemmin vain sattunut omaan silmään.

Neutraalimpaa ilmettä hakiessa ensin maalasin pohjat vaalealla maalilla, sitten tuputtelin pari kerrosta uudella sävyllä. Lopuksi maalasin myös vähän tuollaisia isoja koukeroita suurempia epätasaisuuksia tasoittamaan.

JÄLKEEN

Paljon parempi! Ilme muuttui täysin. Nämä ruukut tosin jäivät nyt kesäksi varmaan tyhjäksi, kun en taidakaan näihin nyt laittaa mitään. Ovat vaikka sitten näin koristeena kukkahyllyn alla.

EKSTRAVINKKI!

Ja se miksi ruukut jäivät tyhjäksi on tämä! Laitoinkin muutaman pikkukesäkukkasen lisäksi vain basilikaa ja persiljaa isompiin ruukkuihin. 

Nämä ovat (ja tämä on se vinkki) kaupasta multapaakussa ostettuja - kokeilin tätä paljon hehkutettua vinkkiä iskeä ihan vain kaupan yrtit multaan. Ihanan nopeaa ja vaivatonta. Ja satoa saa heti! Muutaman viikon ovat jo pärjänneet ja uuttakin on kasvannut. Toivottavasti saan basilikaa ja persiljaa parvekkeelta läpi kesän pitkälle syksyyn.

DIY: 5/5 kierrätysidea parvekkeelle
Tekokukista kestävä kranssi

ENNEN - Ja jos ei oikeat kukkaset ole sinun juttu, aina voi käyttää tekokasveja. Ja vaikka ihan vain koristekranssin muodossa. Tein vanhasta metallirenkaasta, roskiksesta pelastetuista keinolehdistä ja metallilankapätkistä...

JÄLKEEN

...tämän puolikuu-koristeisen kranssin! Se on ihan hauska, tuo vihreää väriä myös vähän korkeammalle. 

Takana on muuten tori.fi annetaan-palstalta viime kesänä bongattu säleikkö. Viime kesänä tuin kurkkujen istutukset säleikköä vasten, nyt nostin sen seinää vasten. Sain siihen myös pienen (painavampaa en uskaltanut ripustaa) amppelin, kun parvekkeella ei ole (eikä saa laittaa) mitään amppelikoukkuja.

Sellaisia kierrätysparvekejuttuja! Paljon kierrätettyä, dyykattua, annetaan palstalta saatuja (kuten myös muuten tuo sahalaitainen kangasmatto!) juttuja. Ei tarvitse aina ostaa kaikkea (tai ei juurikaan mitään) uutena, kun käyttää vähän vaivaa vanhan muokkaamiseen.

(Kuvassa näkyvä pyöreä matto on postauksen alussa mainittu virkattu matto.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.