tiistai 5. marraskuuta 2013

Kirjavinkki.

Kuka on aiemmin tutustunut tällaiseen kirjaan kuin Kirjan uusi elämä (Jason Thompson, Atena 2011)?
Kirja on nimensä mukaan kirjojen kierrättämisestä - eli miten kansista ja sivuista saadaan tehtyä käyttöesineitä.
Joukosta löytyi useita hyviä askartelu-ideoita, uusia ja tuttuja. Montaa on tullut joskus muinoin kokeiltuakin, kuten kirjasta tehtyä vaasia, erilaisia pallokoristeita (huom: kivoja joulukuuseen!), paperikukka-oksia, sivujen käyttämistä lahjapaperina, kirjasta tehtyä laukkua (sen toteutus kyllä epäonnistu, haha!) ja kirjasta tehtyä pöytäkelloa.
Uusista jo kokeilin paria ideaa..kuten tällaista käyntikorttitelinettä. Voisi olla myös hyvä muistilapuille!
Ja sitten taittelin lämmittelyksi kirjansivuista kusudama-kukan. Tämä oli yllättävän helppo tehdä. Tekisi mieli tehdä lisää, mutta en keksi mitä varten tai miten ne laittaisi koristeeksi esille.
Sitten siirryin haastavampaan projektiin..ei vaan kyllä taida tuo minun paperikorini tulla koskaan valmiiksi tällä katkeilevalla kärsivällisyydellä..mutta tulipahan ainakin tuo suikale-sik-sak-taittelutekniikka tutuksi!
Lopuksi päätin tehdä tämmöisen ihanan graafisen paperimökin. Miettikää: "ilman liimaa, vain taitoksilla"!
Vaan eipä minun tönöni mennyt ihan nappiin. Sitä tunsi kyllä tyhmäksi, kun ei suomenkielisiä ohjeita ymmärtänyt käytännössö ja kikkailin sitten talon kanssa omia reittejäni...krhm...kaksipuolisen teipin kanssa.
Ja jotain kokeiltavaa kyllä jäi vielä tulevaisuudenkin varalle. Kirjaan paperikorujen kokeilun to-do-listalle!

20 kommenttia:

  1. Eipä ole moinen kirja vastaan aijemmin tullut. Onpa paljon hauskoja askareluideoita! Voisko toi käyntikorttiteline toimia postikorttitelineenä? Mietin vain, että mihin ripustaisin joulukortit tänä jouluna. Hhmm..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti voisi toimia, etenkin jos tekee vähän isomman version :) kyllä siinä postikortit pystyssä pysyis! :)

      Poista
    2. Askartelin meille joulukorttitelineen tuollaisesta käyntikorttitelineestä ja hyvin toimii! :) Kiitos vinkistä! Käypä kurkkaamassa: http://aada1234.blogspot.fi/2013/12/luukku-8.html

      Poista
    3. Mahtavaa :) Pitääpä heti kurkata! :)

      Poista
  2. Siis vai onko tos kirjassa ohje kans miten tehä tommonen mekko PAPERISTA?! Penkkari-asu ja kirjasto, täältä tullaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisesti kanteen oli valittu tuo mekkokuva, vaikka ohjetta siihen ei kyllä ole niinkuin muihin. Kirjan lopussa on kollaaseja paperi/kirjataideteoksiin ja mekko tulee esille siellä. Ehkäpä ohje löytyy jostain muualta? :)

      Poista
  3. Ootsä tuhonnu jonku Jane Eyren askarteluun?!?!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ja puolustukseksi voin sanoa, että pelastin sen kierrärin saa-ottaa-laatikosta, koska kukaan muu ei sitä halunnut. Syykin oli aika selvä: kirja on japaniksi ja täynnä puukynällä tehtyjä merkintöjä.

      Poista
  4. Joo tuo kirja on osoittautunut ihan hyödylliseksi.

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkistä! Pitääpä laittaa kirjastoon varaus.

    VastaaPoista
  6. Hei nuista kusudama-kukista voi tehä semmosen pallon ja sinne voi vaikka laittaa valot sisälle jos haluaa. Siihen pitää taitella 12 nuita kukkia ja ne liimaataan kulmista aina toisiinsa kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, tuo onkin hyvä idea etenkin näin pimeään aikaan. Pitääpä katsoa, jos vaikka toteuttaisin! :)

      Poista
  7. Ihanalta kirjalta vaikuttaa! Itse oon kans tehnyt samannäköisiä kukkia, joista sitten väsäsin pallon, jonka sisään laitoin jouluvalot ja oon kyllä lopputulokseen ihan ttyytyväinen :) laitan tähän linkin, jossa kuva jonkun muun tekemästä vastaavanlaisesta pallosta, koska en oikein osannut tätä ideaa näkyy selittää :) http://2.bp.blogspot.com/-CuH_R8VBLj0/Tsydh3JsmNI/AAAAAAAAC64/wVfwcQ7lAV4/s320/origami+003.JPG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä ja kuvalinkistä, tuo auttoi hahmottamaan vielä paremmin miten "valokukka" kootaan! :)

      Poista
  8. Tuttavani teki tuollaisia koreja tuolla siksakpötkötyylillä karkkipapereista. Tuli aika hienoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen joskus jossain sellaisia nähnyt, olivat kyllä aika hienoja, varmasti myös tuttavasi kori oli! :)

      Poista
  9. Minä tein tällä viikolla noista kusudama-kukkasista pallon. Käytin materiaalina vanhaa englanninkielistä pokkaria. Siitä tuli tosi nätti, mutta vei varsin paljon aikaa. Palloon kun menee 12 kukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, 12 kukan tekeminen tosiaan kuulostaa paljon aikaa vaatineelta projektilta! Hienoa! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.