lauantai 21. joulukuuta 2013

Kuusen oksilla.

Tänä vuonna jouluhärpäkkeet jäivät vähemmälle. Päätin, että uusia koristeita en askartele enkä varsinkaan osta.
Yhden poikkeuksen silti tein, koska pakkohan se oli jo perinteeksi muodostunut joulupallo maalata. Olen nyt neljän vuoden ajan maalannut rumia punaisia joulupalloja uuteen kuosiin merkaten niihin minä jouluna mikin on maalattu. Tänä vuonna valitsin utuisen muodonmuutoksen, vaaleansinistä ja valkoista.
Nyt on kuusi laitettu, sauna siivottu, joulubiisit soi korvissa, kaikki lahjat lähes-tulkoon-ihan-just-kohta-melkein valmiina. Tässähän voisi sanoa, että joulu kolkuttaa ihan nurkan takana. Vain kolme yötä aattoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.