maanantai 22. syyskuuta 2014

Reseptihamstraus.

Se on karsi-kymmenen-kerran-samoja-rojuja-projekti edennyt siihen pisteeseen, että jopa reseptit on pitänyt laittaa uuteen järjestykseen. Nyt voit hiljaisesti ruudun toiselta puolelta tunnustaa, jos kuulut niihin, jotka a) keräävät reseptejä b) liiskaavat ne paikkaan x ja c) unohdat ne paikkaan x. Hamstraat ohjeita, jotka eivät koskaan siirry ruokapöytään asti, koska et joko löydä tai jaksa etsiä niitä silloin, kun tekisi mieli kokata jotain uutta. Tiedätkö mitä? On aika laittaa reseptit ruotuun.
Ennen reseptikirjoja oli niin paljon, että ne veivät kirjahyllystä yhden hyllyn kokonaan. Nyt ollaan päästy siihen pisteeseen, että kirjoja on enää neljä. Muut olen joko myynyt tai vienyt kierrätykseen. Nämä neljä säilytin vain perustellen - on muuten perustelu hyvä keino karsimiseen. Jos ei keksi itselleen pätevää syytä miksi säilyttää, silloin tietää, että sitä ei tarvitse, eikä sitä todellakaan tarvitse säilyttää.
1. Kotiruoka - Hyvä perusopus, josta löytyy kaikki perusohjeet. En luovu, se on ihan eka keittokirjani!
2. Mieliruokaa - inspiroiva reseptikirjanen, josta on vielä useampi ohje kokeilematta. Uusin tulokas.
3. Vie kielen - Floran kaupanpäällinen, jossa on tosi paljon ikikestolemppareita. Harmi tulis, jos tästä jo pitäs luopua.
4. Alaston kokki - täytyy tunnustaa, että olin vuonna 2002 (..!! apua, olenpa vanha) ihan inlööv Jamie Oliveriin. Katsoin alastomankokin aina telkkarista. Mutta silti en ole tehnyt 12 vuoteen yhtä ainuttakaan reseptiä kirjasta (miksi??!). Joka toisen reseptin kyllä tahtoisin tehdä, mutta...any year now..! Nyt kun muut painolastina olleet kirjat ovat kadonneet, ehkä tämäkin kirja pääsee vihdoin hyllystä keittiöön. Motivaatio ois ainakin nyt kova.

Ja uuden keittokirjan saan hankkia vasta, jos joku näistä lähtee. Tai puolet reseptikansiosta (kuva oikealla) poistuu. Se on tiukka kuri nyt. Ja mitä kansioon tulee, näitä oli ennen kaksi. Nyt mennään yhdellä. Ja miten sen tein? Poistin kaikki hamstratut reseptit, jotka a) eivät inspiroi b) jotka olen kokeillut ja todennut, että toiste en tee tai c) joissa on joku pääaines, jota vierastan. Miksi turhaan niitä säilyttämään vuodesta toiseen? Lopuksi niputin reseptit kategorioissa kansioon ja lisäsin yläreunoihin hakusanat, joiden avulla tietyt reseptit löytys helpommin.
Olen viime aikoina ottanut myös uuden tavan käyttöön. Aina, kun olen kokeillut uutta ohjetta, kuittaan siihen fiilikset. Nyt kansiossa on hymiöitä, pisteitä ja kommentteja, jotta ne auttaisivat muistamaan mitä kannattaa tehdä uudemmankin kerran.
Sellasella järjestelyllä käynnistyi tämä viikko. Tässähän tuli ihan nälkä. Mitähän iltapalaa sitä vielä kokkailisi?

8 kommenttia:

  1. Ilmottaudun reseptihamstraajaksi! :D joku aika sitten sain karsittua yli puolet pois ja siirrettyä ohjeet jopa keittiöön!! Pari jo testattukin. :P laita toki jakoon parhaimpia testejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, puolet pois on jo iso edistys! :) Nyt vain enemmän testailemaan reseptejä :)

      Poista
  2. Hyvän näköinen reseptijärjestys, noita fiiliskommentteja pitää alkaa itsekin käyttää!
    Miksi se tosiaan onkin niin, että karsimisprosessin aikana samat tavarat pitää käydä läpi kymmeneen kertaan. Ja joka kerta löytyy uutta karsittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ehdottomasti, pisteiden tai hymiöiden laittaminen on sekunneissa tehty. Ja jos resepti ei saa positiivista kommenttia, tiedät silloin: se joutaa paperinkeräykseen, koska et tee sitä kuitenkaan uudestaan, jos se ei ole edes hymynaaman arvoinen :)

      Sanohan muuta, milloin se karsimisprosessi päättyy? Pitäisköhän sitä vain karsia laakeammalla otteella, niin tietäisi, että "tämä on se viimeinen karsimiskierros!" :P

      Poista
  3. Minulla taitaa olla yksi resepti tallessa.. vai onkohan :D google toimii kokatessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YKSI?! :D mulla taitaa olla sitten ne sinunkin paperiversiot hallussa! ;)

      Poista
  4. Hyvä projekti! Tuo reseptien merkkaaminen on tosi hyvä käytäntö. Itse teen niin, että merkkaan lehtien kansiin tarralapulla mikä hyväksi havaittu tai kokeiltavaksi suunniteltu resepti siitä lehdestä löytyy ja sivunumero. Mulla on paljon Glorian Ruoka ja Viini -lehtiä ja S-ketjun Ruoka-lehtiä, joita säilytän kokonaisina, ja siksi tämä on hyvä konsti. En keksinyt itse, naapurinrouvalta opin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarralaput ovat varmasti hyvä keino, jos säilyttää lehdet kokonaisena! :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.