sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Heppajuttuja.

Kirppiskasaansa on välillä hyvä vilkaista luovassa uudistusmielessä. Tällä erää käteen tarttui joskus pilatuliaisina tuotu heppa. Siitä olisi joku pikkutyttö saanut hyvän lelun, mutta silti päätin uhrata hepan..
..ensin jattelin muuttavani hepan sisustuskoristeeksi saksimalla ja maalaamalla sen täysmustaksi ratsuksi, mutta vaihdoin suunnitelmaa tajuttuani huokoisen pinnan vetävän itseensä kohtuuttoman määrän maalia. Suunnitelma B: sakset käteen ja hepalta pää poikki. Brutaalisti päälikuori pois ja ällöttävä takkuharja irti.
Tästä voi jo moni arvata mitä varten teurastin yksisarvisen. Heponen oli kovin riutuneen näkönen, joten päätin antaa sille läskiä luiden päälle vuorittamalla sen kreppipaperilla ja liimalla. Päällystysoperaatio toi samalla paperimassaista fiilistä. Lopuksi kehystys ja tadaa, tältä koko komeus näyttää valmiina:
Kokonaisuus on leikkisä ja yllättävä, mutta silti yksinkertainen. Eipä ole ennen seinästä urkkinut unikorni!
Ajattelin käyttää taulua esimerkiksi kaulakorujen ja kevyiden huivien pudotuspaikkana. Vielä lopullinen sijoituspaikka uupuu, nyt se on tilapäisesti roikkumassa rumassa taulukoukussa.
Jäljelle jäi muovinen satula. Pyörittelin sitä käsissä ja leikkelin sen osiksi. Yritin tehdä siitä jos mitä korua (ranneke, riipus, korvikset..), mutta kaikki viritykset näytti kovin tökeröltä ja tyhmältä. Fail.
Ainut mikä todella tuntuu käyttökelpoiselta, on tämä satulan remmistä leikattu ja päistään yhteen ommeltu sormus. Muovin joustavuuden takia se on myös mukava pitää ja helppo pujottaa sormeen.
Tälläistä tänä sunnuntaina! Nyt sitä voikin palkita itsensä viettämällä loppupäivän television seurassa!

17 kommenttia:

  1. Yllättävän kivan näköinen. :O Hitusen ehkä pelottava.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kehyksenkin kanssa koko on niin pieni, että ei se sentään kylässä kävijöitä säikäytä ;) Isommassa koossa olisi kyllä todella pelottava..:D

      Poista
  2. Hauska idea, ite en olis keksinyt. Ei varmana tule heti seuraavalla vastaan! ;-)

    VastaaPoista
  3. Miten jollakulla voi olla näinkin kekseliäs pää? Seriously. Tule sisustamaan miun tuleva asunto ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos :) jos palkasta sovitaan niin i'm on my way! ;)

      Poista
  4. Ei olisi uskonut että tollasesta "krääsähepasta" olis saanu noin kivan korupidikkeen! Ettei vaan olisi tolla teurastuksella jotain hevosenlihan kanssa tekemistä, paitsi että toi on yksisarvinen, ei hevonen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä kyllä tullut ihan heti mieleen, kun tuliaisina heppa (eikun yksisarvinen..vai heppa kuvitteellisella sarvella?) tuli luokseni :) Kiitos!

      Poista
  5. :) ih hah haa
    Välillä on kiva vaan katsoa, mitä esineistä tulee

    VastaaPoista
  6. Oi vau! Tuossa on kyllä oikeasti jotain taikaa. ♥

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.