maanantai 17. lokakuuta 2016

DIY: Taskullinen huivi.

Hyvää alkavaa viikkoa! Kylmyys pakottaa jo neulekerroksiin ja lämpimiin asusteisiin. Monissa sesongin vaatteissani neuleista lähtien ei ole minkäänlaista taskua ja sekös taskujen rakastajaa ahdistaa. Kun ompelin uutta tuubihuivia, hoksasin lisätä siihen sivuun taskun! Onhan niitä muitakin kaulahuiveja, joissa on päissä tasku - miksei siis toimisi myös tuubihuivissa?
Eli peruspötkö mukavaa kangasta kaksinkerroin ja jompaan kumpaan reunaan pieni sisätasku. Jos valitsee kuviollisen kankaan, tasku upottuu printtiin kivasti (tämä printtikangas on tuttu tästä ompelemastani neuletakista). Itse en halunnut täysin piilottaa taskua, jotta se käytössä löytyy helposti ja ettei vetoketjua tarvitse etsiä peilin kanssa. Vedin saa siis näkyä ihan kunnolla. Toimii myös ehkä mielenkiintoisena yksityiskohtana, jos se katsojan silmään osuu.
Tein piilotaskusta ns. älypuhelimen kokoisen. Ajatuksissa oli, että huiviin olisi myös voinut ujuttaa puhelimen musiikin kuuntelua varten. Oma puhelin oli kuitenkin sen verran painava, että se pisti huivin epätasapainoon. Paikallaan ollessa menee, mutta liikkuessa on hiukan epämukava. Mutta muuten toimii, taskuun voi jemmata sen minkä muuten saattaisi pitää vaikka housujen taskussa. Huulirasvaa, avaimet, rahaa tai vaikka nenäliinan - kaikkea pientä ja kevyttä.
Tuli hyvä taskujemmarin huivi! Pitää vain olla tarkkana, että muistaa tyhjentää taskun ennen pyykkäämistä..

22 kommenttia:

  1. Siis aivan upea idea, oot sä kyllä huippu!

    VastaaPoista
  2. Enpä ole aiemmin tuollaiseen ideaan törmännyt. Itsekin kaipailen aina taskuja joka vaatteeseen. Hieno idea tosiaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taskuttomuus ei ole kyllä kivaa. Taskuja kaikkiin vaatteisiin - ja nyt myös huiveihin! ;) Kiitos!

      Poista
  3. Vau, ompa muuten näppärä keksintö!

    anskukoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Nerokasta.


    T. Ginger www.kotopuolessa.com

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva ja ennen kaikkea näppärä :D

    VastaaPoista
  6. Siis aivan älyttömän ihana!
    Ihana kangas ja vielä tasku 💗

    T.R

    VastaaPoista
  7. Olet aikamoinen keksijä! Miten muuttaisit keksinnön euroiksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on jossain joku muukin keksinyt ihan saman, ei tuo kait nyt niin erikoinen idea ole, on niitä suoriakin huiveja taskuilla :)

      Poista
  8. Jälleen niin mukava vinkki ja kiva kuosi tuossa tuubihuivissa, tykkään!

    Pst. Blogissani on sinulle tunnustus: http://mariehoo.blogspot.fi/2016/10/tunnustusta-blogilleni.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marie H, niin kommentista kuin tunnuksestakin :) käyn heti kurkkaamassa :)

      Poista
  9. Hei! Saisko kysyä huivin kokoa? Mukavasti asettuu kaulalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tietty saa kysyä :) Huivin pituus/korkeus on 62cm ja ympärys/halkaisija (miten sen nyt katsoo) 75cm. Ja tämä siis kaksinkertaina ommeltuna niin tulee lisää muhkeutta :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.