keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Lahjapankki osa 1: Enkelikranssi

Lahjapankki vuosimallia 2023!

Joulukalenteri ja -käsityöt vievät sen verran blogikiintiön täyteen, että nyt sitten vasta tammikuussa itse tehtyjen joululahjojen esittelykierros. Vähän tylsää katsoa tammikuussa joululahjoja, mutta tällä mennään.

Esittelyssä ensimmäisenä vuorossa enkelikranssi!

Tein tämän enkelikranssin äidille. Äidillä on paljon jouluenkelikoristeista (ja pari pöytätasolla pidettävää enkeliä olen hänelle tehnytkin, viimeksi joululahjana 2020, ks. postaus tästä).

Nyt jatkoin samalla teemalla, mutta ripustettavassa muodossa. Siirsin simppelin enkeli-idean - ja ei yhden vaan kahden enkelin - renkaan keskelle kranssintapaiseksi koristeeksi.

DIY: Enkelikranssi

Pikaohje! 

Kiinnitin eka langoilla puutikun kranssin alareunaan. Leikkasin ylimääräisen pituuden pois. Tein makrameelangasta nippuja helmat ja hiuksiksi. Solmin puuvillalangan toisen nipun keskikohdasta, vein langan helmen läpi ja toisen nipun ympärille. Lisäsin väliin alle käsinarun (päihin solmut) ja vedin päästä langan kranssirenkaan yläreunaan ja toisen työn läpi puutikun kautta kranssirenkaan alareunaan. Lopuksi liimasin taakse paksusta huovasta siivet ja kampasin mekon ja hiukset auki sekä tasasin saksilla lankojen pituudet.

Tuo puutikku on kuin keinu tai joku muu taso, jonka päällä enkelit istuvat toisiinsa nojaten. Siipipari on muuten enkeleillä yhteinen. Meni jotenkin sekavaksi, jos kummallakin olisi ollut omat siivet.

Tarkkasilmäinen huomaa, että toinen puuhelmi on toista suurempi. Siinä vähän symboloi sitä, että ehkä siinä on äiti ja tytär. Muuten tein enkeleistä silti samankokoiset. 

Mielestäni tästä tuli kaunis. Yksinkertainen ja harmoninen.

Ja eikä yhtään liian jouluinen, ehkä enemmänkin kokonaisuudeltaan osaltaan vähän talvinen? Tätä voi hyvin pitää esillä muutenkin kuin jouluna.

4 kommenttia:

  1. kiitos enkeleistä, heitä ei ole koskaan liikaa. ovat esillä, vaikka joulun jo siivosin!

    VastaaPoista
  2. Mitä tuo enkeleihin käytetty lanka on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tavallista makrameelankaa, merkki saattaa olla chunkymop :)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.