Sivut

torstai 30. kesäkuuta 2022

Virkatut pienet lehtikorvikset (+ OHJE)

Tänään oli end of the era -fiilis. Ei huolta: ei blogin suhteen, vaikka tässä blogi onkin vähän kesällä hiljentynyt. Töissä työkaveri lähti uusiin haasteisiin ja oli aika sanoa: kiitos.

Toisin sanoen, kun työkaveri lähtee, joskus on vaikea sanoa se viiminen heippa, jos aina ennen lopetti työpäivän huikkaamalla: heippa, huomiseen! Mutta sitä harmia ja vikaa heippaa helpottaa, kun on samalla jotain mitä ojentaa. Ehkäpä kiitokseksi, ehkäpä kenties mukavaksi muistoksi. 

Pieneksi läksiäislahjaksi siis virkkasin pienet lehtikorvikset.

Suunnittelin nämä työkaveria mielessä pitäen: ei liian suuret, ei mitään liian massiivista. Ja pienet ne ovat - korkeutta (vai pituutta?) on vain noin 4 cm ja pari milliä päälle! Pieni koko, herkkä malli. Yksinkertaiset ja ilmavat. Superkevyet, kuin ilmaa vain. 

Muodoksi valitsin lehden - koska kun kyseessä on työelämässä ns. uuden lehden kääntäminen ja uuteen työpaikkaan siirtyminen niin lehti on siinä mielessä sopiva. Ja myös klassinen muoto.

Ja tässä tulee OHJE!


OHJE: Virkatut pienet lehtikorvakorut


Nämä ovat helpot! Jos osaat ketjusilmukan, puolipylvään ja pylvään niin osaat myös virkata nämä. Kerroksia on vain neljä, joten näihin ei kulu paljoa lankaa eikä aikaa.

Mitä tarvitset? Ohutta virkkauslankaa, pienen koukun langan ja käsialan mukaan (mulla taisi olla ykkönen), korvakorukoukut, välirenkaat, korupihdit, askarteluliimaa kovettamiseen.

Tee näin: 
Virkkaa 15 kjs. Yhdistä kjs-ketju lenkiksi ps:lla ensimmäiseen s:aan.
2. krs: 2 kjs (= 1 puolip), 15 puolip, 1 p, 15 puolip, 1 p. Yhdistä krs ps:lla 2. kjs:aan.
3. krs: 5 kjs, *jätä 1 s väliin, 1 p, 2 kjs*, toista *-* yhteensä 7 kertaa. Virkkaa nirkko (3 kjs ja ps 1. s:aan), 2 kjs ja jatka toistoa *-* yhteensä 8 kertaa. Yhdistä krs ps:lla ensimmäiseen s:aan.
4. krs: Virkkaa 1. kjs-ketjuun 4 ks, kaikkiin seuraaviin 3 ks. Virkkaa myös ennen ja jälkeen nirkon 3 kjs ja niiden väliin uusi nirkko. Virkkaa kahteen viimeiseen kjs-ketjuun 4 ks. Yhdistä krs ps:lla ensimmäiseen s:aan. Venytä lopuksi vähän muotoonsa.

Sitten vielä viimeistely eli kovettaminen:

Sekoita pieneen kuppiin pieni määrä ihan tavallista askarteluliimaa (eli erikeepperiä, myös puuliima tai tekstiilinkovettaja käy - tai vanha kunnon sokeritärkki!) ja vettä noin 50–50 suhteella. Suhde ei todellakaan tarvitse olla tarkka, sinnepäin riittää hyvin. Kasta korvakorut seokseen (voit puristella vähän, että liimaseosta menee varmasti kaikkialle) ja aseta muovin (mikä vain muovi käy, vaikka viilipurkin kansi tai leipäpussi litteänä) päälle kuivumaan. Venytä hiukan muotoonsa. Anna kuivua muutamasta tunnista yön yli, käännä välillä. Tarvittaessa käytä päällä pientä painoa.

Liitä kuivuneisiin korvakoruihin korupihdeillä välirenkaat ja korvakorukoukut.

Leikkasin kartongista kivan pienen kotelon (ks. postauksen ensimmäinen kuva) ja siihen pienen kiitoskortin. Kiitos ja heippa työkaveri!

tiistai 21. kesäkuuta 2022

20 X Juhannuskäsityö osa 2.

Pari kesää sitten kirjoitin otsikon 20 x juhannuskäsityö - ja nyt ihan heti perään osa 2!

Eli, jos ei ole juhannuksena mitään tekemistä.. tai jos aika käy pitkäksi nyt paria päivää ennen juhannusta.. tai jos juhannuksen jälkeen kaipaisit jotain kesäkässää niin tässäpä olisi! Kaksikytä nostoa, löytyisikö näistä inspiraatiota?

Kaikki nämä käsityöt ovat helposti tehtävissä, yhden kesäillan (tai juhannusyön) käsitöitä!

Keskikesän käsityöt: Ompele, virkkaa ja askartele - 20 ideaa

Kesäkäsityö 1/20: Ötökkäsuoja

Jos juhannuksena juomaa siemailet, estä ötököiden hyökkäys hörppyysi. Virkkaa pyöreä rinkula, jätä reikä pillille ja koristele helmillä, jotka myös toimivat painoina.

Ks. postaus + ohje: Virkattu ötökkäsuoja lasille

Kesäkäsityö 2/20: Pyöränpenkin sadesuoja

Jos pyöräilet ja et tykkää et pylly kastuu (kukapa siitä erityisesti voisikaan tykätä..?), ompele suit sait sukkelaan vaikkapa vanhasta sateenvarjosta näppärä sadesuoja penkin päälle.

Ks. postaus + kaava: Sadesuoja pyöränpenkille

Kesäkäsityö 3/20: Timanttipeitto sormeillen

Jos et innostu virkkauksesta, etkä neulomisesta - kokeile sormien avulla punomista (tai sormineulomista)! Silmukallisesta, pehmoisesta puffy-langasta syntyy helposti kevyt, mutta viileisiin kesäpäiviin ihanasti sopiva torkku- tai sylipeitto.

Ks. postaus + ohje: Timanttipeitto

Kesäkäsityö 4/20: Hyttyskarkote

Jos metsään haluat mennä niin takuullä yllätyt ötököiden hyökkäyksestä ja siitä, että hei, hyttyskarkotetta voi tehdä myös itse ilman, että tarvitsisi käyttää kaupan myrkkyjä. Kokeile ja ihastu!

Ks. postaus + ohje: Hyttyskarkote 

Kesäkäsityö 5/20: Scrunchie-hiuspanta

Jos juhannuskemuihin menet, korvaa kertakäyttöiset kukkapannat kestävällä, näyttävällä, mukavalla ja yllättävän helppotekoisella scrunchie-hiuspannalla! Valitse vain kangas, leikkaa pätkä kuminauhaa ja laita ompeluksi. Tämä hiuspanta ei tarvitse muovipantaa alleen eikä sen myötä myöskään päätä paina tai purista.

Ks. postaus + ohje: Scrunchie-hiuspanta

Kesäkäsityö 6/20: Makramee-panta

Jos ompelu ei nappaa, solmeile juhannuspanta! Tätä käyttää myös arkena. Ja etenkin kun kuulet: sen voi tehdä myös jopa niinkin arkisesta matskusta kuin vanhat sukkahousut! Kierrätystä parhaimmillaan.

Ks. postaus + ohje: Makramee-panta 

Kesäkäsityö 7/20: Fiksaa sun kesäkengät

Jos menojalka vipattaa, mutta kenkäkaupoille ei ehdi ja vanhat kesäkengät irvistää jo - se ei haittaa, ole oman elämäsi suutari ja korjaa kesäkenkäsi itse! Tässä muutama vinkki erilaisille kesäkengille ja niiden ongelmille kuinka lisäät kengille ainakin yhden kesän vielä lisäaikaa.

Ks. postaus + ohjeet: Fiksaa sun kesäkengät - 10 vinkkiä 

Kesäkäsityö 8/20: DIY siivoussuihke

Jos juhannus ei tunnu miltään, se on sama vaikka siivota? Rauhallista, hyvää aikaa siivota - ja tehdä itse siivoussuihkeet! Katso myös muita zero waste -siivousvinkkejä postauksesta.

Ks. postaus + ohjeet/vinkit: DIY siivoussuihke 

Kesäkäsityö 9/20: Virkatut siivousliinat

Jos muiden mökille menet, voi olla kiva viedä joku käytännöllinen ja kiva mökkituliainen. Viemiseksi sopii vaikka tiskiliinasetti. Pari rättiä virkkaa supernopeasti, kun malli on yksinkertainen ja värikään ei välillä vaihdu. Katso tästä pari virkkausohjetta (+ postaus sisältää myös linkkejä muihin siivousliina-postauksiin).

Ks. postaus + ohjeet: Virkatut tiskiliinat

Kesäkäsityö 10/20: Kierrätä vanhat t-paidat

Jos olet enemmänkin kierrätystuulella, otahan projektiksi ommella vanhat puuvillavaatteet kestoräteiksi! Tämä on ollut arjessa ihan paras juttu vuosikausiin. Yhtään talouspaperirullaa ei ole tarvinnut ostaa, kun on näihin kestorätteihin tottunut.

Ks. postaus + ohje: T-paidoista kestorätit

Ja jottei ihan siivousvinkeiksi mene..

Kesäkäsityö 11/20: Vuole oma virkkuukoukku

Jos haluat kokeilla jotain ihan uutta vaikkapa mökkireissulla, ota pieni puukko, maasta löytynyt paksu oksa ja vuole siitä oma virkkuukoukku! Hauskaa puuhaa!

Ks. postaus + vinkit: Vuole oma virkkuukoukku 

Kesäkäsityö 12/20: Viilennyshuivi

Jos et siedä hellettä ja tuskailet kuumuutta, kokeile pientä helpottavaa tunnetta viilentävän huivin avulla. Tarvitset vain kangasta kapean suikaleen ja vesihelmiä, joista saat alta olevasta postauksesta lisäinfoa.

Ks. postaus + ohje: Viilennyshuivi

Kesäkäsityö 13/20: Kahden kappaleen shortsit

Jos haluat ommella, mutta moni kaava päältä liian vaikea, kokeile vaikkapa näitä! Kietaisupöksyt, vain kaksi kappaletta. Ompelu käy leikiten, vaikein osuus on pukeminen: mitenkäpäin nämä taas menikään?

Ks. postaus: Kahden kappaleen kietaisushortsit 

Kesäkäsityö 14/20: Mekosta hame + muuta 

Jos entinen juhannusmekko ei tunnukaan enää kivalta, tee siitä hame! Monesta mekosta saa monenlaista hametta. Jämäpaloista voi tehdä vaikkapa scrunchien/hiusdonitsin - tai sitten jo edellä mainitun scrunchie-hiuspannan!

Ks. postaus + vinkit: Mekosta hame + muuta

Kesäkäsityö 15/20: DIY juomapullon cooler

Jos huolehdit nesteytyksestä läpi kesän kuten pitäisi, kuljetat vesipulloa mukanasi - ja jottei tarvitse auringossa lämpimäksi mennyttä vettä lipittää, ompele pullon päälle viilentävä cooler, joka pitää veden raikkaampana. Nerokasta, eikö!

Ks. postaus + ohje: DIY juomapullon cooler 

Kesäkäsityö 16/20: Moderni tuohikori

Jos kaipaat jotain askartelua mihin et tarvitse juuri mitään tarvikkeita (vain sakset), taittele WC-paperihylsyistä yllättävän modernin näköinen ja yllättävän kestävä "tuohi"kori!

Ks. postaus + ohjelinkki: Tuohikori WC-paperihylsyistä 

Kesäkäsityö 17/20: Syreenisokeri

Jos syreenipuu vielä kukkii, hyödynnä kukkaset ja tee niistä syreenisokeria, josta on makeaa iloa pitkään. Kukkaista sokeria voi käyttää missä vain koristeena tai makeana mausteena. Kokeile esim. lättyjen kanssa!

OHJE: Syreenisokeri

1. Kerää syreenin kukkia omalta pihalta tai luonnosta. Nypit kukat irti lautaselle tai paperille, jotta näet niistä mahdolliset ötökät.
2. Huuhtele kukat ja nosta kuivumaan keittiöliinan tai paperin päälle.
3. Mittaa 1:1 tavallista sokeria ja kukkia puhtaaseen kannelliseen lasipurkkiin. Sekoita ja jätä kansi auki.
4. Sekoittele syreenisokeria vielä parin päivän ajan. Kun kukat näyttävät kuivuneen sokerin sekaan voit sulkea kannen. 

Kesäkäsityö 18/20: Helppo kosmetiikkalaukku

Jos reissuun lähdet, saat nopeaankin lähtöön kaikki toilettitarvikkeet samaan pussukkaan, kun ompelet tällaisen helppotekoisen kosmetiikkalaukun. On siisti, pysyy avattunakin pystyssä!

Ks. postaus + vinkit: Helppo kosmetiikkalaukku 

Kesäkäsityö 19/20: Virkatut kukkakorvakorut

Jos juhannustaikoihin kukkia tarvitset, virkkaa kukkaset! Nämä eivät lakastu. Postauksesta löytyy kolmet erilaiset virkattavat kukkakorvakorut helppoine virkkausohjeineen.

Ks. postaus + ohjeet: Virkatut kukkakorvakorut 


 Kesäkäsityö 20/20: Postikortista kukkakorvakorut

Jos virkkauslanka ja ohut koukku eivät pysy hyppysissä, valitse kukkakorvikset askarrellen. Nämä Unikko-korvakorut ovat olleet ehdottomat suosikit viime aikoina. Ohjeella voi tehdä mistä vain kortista omat korvikset!

Ks. postaus + ohje: Postikortista korvikset 

- - -

Ja jos ei näistä kahdestakymmenestä ideasta löytynyt vielä inspiraatiota, kiinnostaisiko joku näistä?

Kestoseppele juhannusjuhliin TAI Suomen lippu kattauksen koristeeksi?
PyyheturbaaniTAI DIY-hemmottelua juhannussaunaan?
Kosteutta kestävät toilettipussukat TAI vedenkestävät rannekkeet?
Koivupussit talven varalle TAI lasipullon suojat?
Kesämekot ilman kaavoja TAI helppo yhden kappaleen kimono?
Laukun pikkuapuri eli kantolenkki laukkuun TAI jätskikassi jätskikiskalle?
Kustomoitu sateenvarjo TAI virkattu dekolteehuivi?
Pussi palasaippualle TAI kestovanulaput?
Virkatut kaktus-lasinaluset TAI kestovihta?
Virkattu purkinavaaja TAI neulottu vohvelipyyhe?

Löydät tarkemmin tietoa ja linkit postauksiin tästä: 20 x Juhannuskäsityö (osa 1)

torstai 16. kesäkuuta 2022

DIY: Sateensuoja pyöränpenkille

Jes, sataa vettä! Näin pääsee harvoin sanomaan, mutta tänään sen sanoin! Ompelin nimittäin tässä hetki (vai hetki, tuntuu lähinnä ikuisuudelta, koska odottavan aika on aina pitkä) pyöränpenkille sateensuojan ja kas, kun ei sitten tullut taivaalta pisaraakaan, jotta olisi saanut uuden suojan edes testikäyttöön.

Kunnes tänään onkin ollut sitten kunnon sadepäivä - jes, suoja penkin päälle ja menoksi!

Ennen homma näytti tältä. Käytin ihan mita vain muovipusseja ja sekös vähän riipasi tämän kierrättäjän mieltä. Kun ei ne kestä. Kun ei ne pysy, tuulikin voi viedä. Kun ne syllää johonkin taskuun ja kas, vettä muhii sitten taitteiden välissä. Ja ei edes näytä kivalta.

Ei hyvä, ei lainkaan hyvä.

Ja kun tarpeeksi kauan muhi ajatus niin vihdoin sen toteutin: sateensuoja kierrätysmateriaalein!

DIY: Sateensuoja pyöränpenkille

Tarvitset: rikkoontuneen sateenvarjon (tai muuta vastaavaa, ohutta ja vettä hyvin sietävää kangasta), kuminauhaa ja jonkinlainen stoppari - nämä löytyivät minulta omasta takaa, stoppari jostain purettuna ja pyöreä kuminauha vanhojen tuulihousujen lahkeista (2 kpl, päät yhdistettynä = tarpeeksi pitkä suojalle)

Tee näin:
1. Kopioi tai printtaa postauksen lopusta oleva kaava (kaava sisältää saumanvarat!). Leikkaa sateenvarjon yhdestä lohkosta penkkiosa ja 2-3:stä lohkosta 10 x 90 cm suikale eli leikkaa paloja ja yhdistä päät, kunnes saat tarpeeksi pitkän suikaleen.
2. Ompele suikale penkkiosan ympärille.
3. Taita suikaleen reuna niin, että reunaan jää samalla kuminauhalle käänne. Jätä käänteeseen taakse keskelle pieni aukko. 
4. Pujota kuminauha stoppariin ja nauhakujaan - valmista! (Lisää tahtoessasi kuminauhaan stopparista riippuen helmi tai tee solmu, jotta kuminauha ei sujahda ns. kokonaan stoppariin. Itse tämän skippasin, koska kuminauha on aika pitkä ja stoppari jämäkkä.)

Valehtelisin, jos väittäisin, että pisaraakaan ei tule läpi. Eihän sateenvarjon kangas ole sataprosenttisen vedenkestävä. Kosteutta voi silti tulla läpi, mutta ei samalla tavalla kuin jos vaikka ihan omin pöksyin märälle penkille istuisi.

Testikäytössä suoja tuntui hyvältä, ei ainakaan ollut nihkeä istua. Kun suojan laittoi kaatosateessa märän penkin päälle, niin sanotusti ohivuotoja tuli niin et peffaus kyllä sai osumaa, mutta kun suojan laittoi pyyhityn penkin päälle, pöksyt pysyivät kuivana. 

Suurin ero oli siinä, että tässä suojassa reunaa on tarpeeksi, jotta penkin alta ei solahda vettä samaan tahtiin kuin muovipussin kanssa sompailessa. Reunaa on tarpeeksi, jotta penkin alta ei solahda vettä samaan tahtiin kuin muovipussin kanssa sompailessa - mikä on minulle just se tärkeä juttu, koska penkkini on juuri sellainen, että kuivannäköisenkin jostain sen alta tursahtaa aina litra vettä. Plus tämä suoja kuivuu supernopeasti, muovipussi taas superhitaasti.

Leikkuujämäsuikaleesta tein myös pienen säilytyspussukan suojalle. Siihen otin myös sulkimeksi sateenvarjon tarranauhapalat - kierrätystä se on pienikin kierrätys!

Tältä säilytyspussukka näyttää. Tein siihen läpän ja alakulmat, ei siis ole litteä tasku. Tähän on helppo sulloa suoja, menee tosi pieneen myttyyn! Ja viikatahan ei tarvitse, sinne vain kuin solahtaa ja tarranauhaläppä kiinni.

Lataa penkinsuojan kaava tästä! Älä kopioi kuvaa, vaan klikkaa alla olevaa linkkiä. Se vie Dropboxiin, josta voit sen tallettaa ja tulostaa (2 cm laatikko apuna mikäli printterisi ei onnistu kerralla oikein tulostamaan oikeassa koossa). Jos sinulla ei ole tulostinta, voit piirtää kaavan A4:lle kaavaan merkittyjen mittojen avulla. Kaava on vain yksityiseen käyttöön, ei jaettavaksi eikä kaupalliseen tarkoitukseen.

Lataa PDF-kaava tästä.

Katso myös nämä: 

lauantai 11. kesäkuuta 2022

Vauvamekko lahjaksi

Miniminiminiä! Pienelle vauvalle pieni mekko, mitä kivoin ompelus!

Tapanani on ollut, kun näkee ystävän vauvan ensimmäistä kertaa, vien mukanani lahjaksi ihan jotain pientä vauvalahjaa. Tällä kertaa oli ilo tehdä pikkuruiselle tytölle vauvamekko.

Kaava löytyi omasta takaa, edellisen vastaavan mekon ompelinkin viime syksynä trikookankaasta (ks. postaus). Se oli hihaton, tähän lisäsin pienet röyhelöt. 

Tämä versio on laskeutuvammasta kankaasta ja hiukan pienemmässä koossa, jotta on noin 3-6 kk ikäiselle sopiva. Ensin menee ihan kesämekkona ja myöhemmin vaikka puseron päällä tunikana.

Selässä on soikea halkio ja solmimisnauhat. Ensin ajattelin lisääväni nepparit, mutta päädyin sitten kuitenkin nauhoihin. Ainakaan nauhoissa ei ole sitä riskiä, että menisivät pyykissä tai käytössä rikki neppareiden tavoin.

Ompelin mekon saumurilla (sivu- ja olkasaumat), muut pienellä, joustavalla siksakilla. Ei ihan visuaalisesti nätein ommel vaatteissa, mutta toimi tälle kankaalle parhaiten. Ei tullut sylttyä ja röyhelöiden reunoja ei tarvinnut kääntää tai kantata niin niistä ei tullut liian paksut ja raskaat reunojen huolittelusta.

Tämä printtikangas muuten vain näyttää mustavalkoiselta. Oikeasti se on tummansininen, kuva vain huijaa katsojaansa.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Pikkuhyllykön muodonmuutos

Sunnuntaihommana yhtäkkiä päätin pikkuhyllykön muodonmuutos!

Aikani kattelin hyllykköä ja mietin kyllä jaksanko alkaa projektiin (ja puolivälissä havahduin pienesti nousevaan ärsytykseen: oliko ihan pakko ruveta taas tähän hommaan?), mutta niin se muodonmuutos starttasi. Tämä on lahjoituksena opiskeluaikoina ystävältä saatu pikkuhyllykkö. Se on jo muutaman muodonmuutoksen saanut, tämä on nyt ainakin kolmas!

Lähtötilanne on tässä.

Vuonna 2015 pistin tämän marmorikuvioisen sisustuskontaktin hyllykön päälle. Se on ollut aikansa ihan ookoo, nyt tosin on alkanut repsottamaan, halkeilemaan(??) ja alta puskee tietyssä valossa sinisiä ja punaisia viivoja. Kontaktin alla on nimittäin KAAVAPAPERIA. Sekin oli aikansa kiva, mutta sitten ei ollutkaan enää kiva ja nyt ei yhtään sinnepäinkään, kun värit puski muovin läpi. 

Ks. edellinen muodonmuutos ja miltä hyllykkö näytti ennen sisustuskontaktia 

Yhtään dc-fix-rullaa eli sisustuskontaktia ei pitänyt koskaan-ikinä-milloinkaan enää ostaa (koska muovi), mutta pistin vaakakuppiin: kumpi on parempi ja ekologisempi: antaa pikkuhyllykölle vielä uusi mahdollisuus vai ostaa kokonaan uusi hyllykkö? 

Mietin myös onko ekologisempaa nyt vetää uusi kontaktimuovi vai tehdä kunnollinen hionta ja maalaus? Eipä se maalikaan se ympäristöystävällinen vaihtoehto loppupeleissä ole, varsinkaan kun ei olisi ollut kunnollisia hioma- ja maalausvermeitä, joten ne olisi pitänyt kaikki ostaa. Lopulta päädyin yhteen kontaktirullaan. Olkoon se viimeinen ostamani sisustuskontaktirullani.

Hiomahommiin jouduin kyllä tässäkin. Oli pakko yrittää saada kaavapaperin jämiä pois, jotta ne eivät puske edellistä vielä vaaleamman kontaktin läpi. Aika hyvin vanhaa kontaktia poistaessa lähti liimapinnan mukana paperijämiä, mutta kyllä sai hioa hiki hatussa karkealla hiekkapaperilla. 

Ja tällainen siitä tuli!

Paljon parempi. Tämä kontaktimuovi oli jotenkin paljon paksumpaa, joten pylvälliset (jotka tietenkin kiinteät) tasot ja pyöreät etukulmat tuottivat haasteita. Ei passaa katsoa kulmia läheltä (sopivasti kamerakin blurrasi pahimmat kurtut), mutta kauempaa katsottuna aika hyvä! Kontakti on kyllä melko aidon puupinnan näköinen kieltämättä.

Otetaan vielä kuvat ennen ja jälkeen rinnakkain.

Kyllä tuota taas katselee, tällä menee helposti vielä monta lisävuotta. Hassua, kuinka monta kertaa olen meinannut heittää hyllykön jo kuikkaan, mutta uudella muodonmuutoksella vanhasta tuleekin taas tosi kiva.

Ei ole iso muutos, mutta silti on kuitenkin aika iso muutos. Eikö olekin jotenkin raikkaampi ja fressimpi? Kyllä kannatti alkaa projektiin. Hyvin käytetty sunnuntaipäivä.

Ks. myös nämä sisustuskontaktilla toteutetut muodonmuutokset:
vitriinin muodonmuutos / väliaikaisen tason muodonmuutos / senkin päällystys / ja postaus: dc-fix: mitä se on?