Operaatio minimalismi.

Tunnustan, olen materialisti. Mutta nyt kahdenkymmenenkuuden vuoden jälkeen olen (vihdoin) saapunut siihen pisteeseen, että tavaran loputon määrä ahdistaa. Ahdistus alkoi jo viime vuoden alussa, kun aloimme etsimään uutta kotia. Muutosta tuli alkusysäys, joka aloitti prosessin, jota viedään eteenpäin edelleen. Se on operaatio kohti minimalismia. Ehkä lukijoissani on muita materialisteja, jotka painivat myös kasojen tuoman ahdistuksen kanssa? Kaapit eivät koskaan pysy järjestyksessä, eikä vaatteet mahdu mihinkään? Tavaraa liikaa suhteessa tilaan? Jaan nyt tavaran karsimisesta heränneitä ajatuksia, jos ne jotakin auttaisivat tai inspiroisivat ryhtymään myös siivousurakkaan?

Lähtökohtana oli muutto pienempään asuntoon, jossa säilytystila vähintäänkin puolittui. Jaiks. Laskimme, ettemme edes tarvitse kaikkia huonekaluja (saati edes pitäneet niistä), joita omistimme. Oikeesti, kahdeksan lipastoa? Jaiks. Olen haalinut vuosikausia muiden hylkiöitä ja "kirppariaarteita". Oli aika oppia luovuttamaan osa edelleen kiertoon. Voitte myös arvata, että minimalistisia sisustuksia ihanoiva avomieheni on ollut ihan mielissään, kun ympäröivät tavarat vähenevät. Hyvä minä, hyvä me!

Ja mitä olen oivaltanut alkaneen matkan varrella? Olen oppinut luopumisesta, että..
- se on alussa vaikeaa, mutta se helpottuu "kun pääsee vauhtiin".
- ensin on annettava tilaa saadakseen sitä lisää. Uudessa kodissa luovutin pitkäksi aikaa saunan myytäville tavaroille.
- kun saa poistettua tavaraa, tilalle tulee tyhjyyttä. Se tila tuntuu vapauttavalta ja arkea helpottavalta, etenkin siivouspäivänä. Kun saa kaikelle oman paikkansa, koti myös pysyy paremmin järjestyksessä ja siivousurakka pienenee.
- kun saa tavarakasoja hallintaan, koko elämäntyyli mullistuu. Tuntuu, että hallitsee omaa kotia ja omaa elämäänsä paremmin. Plussana se, että tekemättömät työt ja sekaiset kasat eivät stressaa, kun niitä ei ole!
- on ok, jos mielipiteet ja oma tyyli (esim. vaatetus tai sisustustyyli) muuttuvat. Vain nostalgian takia ei tarvitse säilyttää kaikkea. Aika opettaa erottamaan, mitä tahtoo tavaroiden kautta muistaa ja mihin on luonut todellisen tunnesiteen. Monen kohdalla olen leikkinyt ajatusleikkejä selvittääkseni tunnesiteen ja nostalgian eroa: Pelastaisinko tämän tulipalosta? Onko jokin muu tärkeämpi sisustusesine kuin tämä? Tahdonko pukeutua tähän 20-vuotiaana ostettuun juhlahameeseen vielä 30-vuotiaana? Olisiko joku muu tästä iloisempi kuin minä?
- tavaroiden läpikäymisessä myös omakuva selkenee. Olen aina ajatellut, että olen materialisti ja siksi tavaraa on paljon ja että that's that, ei tästä itteänsä muuksi muuttaa voi. Kyllä voi, kaikkeen voi opetella.

Nyt, kun muutosta on reippaat puoli vuotta kulunut, päätin aloittaa uuden karsimiskierroksen. Ensimmäinen oli ennen muuttoa, toinen muuton yhteydessä ja kolmas siinä vaiheessa, kun tavarat vielä etsivät uudessa kodissa paikkaansa. Kymmeniä kasseja kierrätykseen, kolme kirpparipöytää ja loputonta nettimyyntiä. Olen pitänyt jopa listaa kaikesta taloudellisesta tuotosta mitä karsiminen on tuonut. Saldo tällä hetkellä 1673e! Miettikää! Yli tonnilla tavaraa! Huonekaluja, astioita, vaatteita (esimerkkejä yllä, mm. nuo kaikki olen nettimyynyt).

Ja turhan tavaran myymisestä olen oppinut, että..
- jos myyminen kirpaisee, luopuminen on helpompaa, jos ostaja on kiva. (Esimerkiksi lapsuudenkodista tuodut nukkekodit ja muut ihan liikaa tilaa vievät lapsuusmuistot pistivät sydämeen, mutta miten en olisi voinut olla iloinen siitä ihanasta pikkutytöstä, joka kiljaisi nähdessään punaiset nuken rattaat? Aina kun näkee, että myytävä juttu on jollekin toiselle ihana/tarpeellinen/etsitty, tietää myymisen olleen hyvä juttu.)
- mitään en ole jäänyt kaipaamaan. Vain pari alihintaan myytyä juttua on jäänyt harmittamaan.
- se vie aikaa. Etenkin netissä myyminen on kuluttavaa. On valokuvattava ja luotava ilmoitustekstit, joita on uusittava ja pidettävä yllä. Empiirisen tutkimuksen kautta olen todennut, että maanantai ja torstai-perjantai ovat parhaimpia myyntipäiviä. Keskiviikkosin ei ole kauppa käynyt..
- siihen voi myös jäädä "koukkuun". Välillä jopa koin ahdistusta, jos en saanut mitään kaupaksi. Mutta aika tavaran kaupittee sanoo äitini. Se on totta. Jotkut jutut menee kuin kuumille kiville (mm. Marimekon tuotteet, suomalaiset vintagevaatteet, urheiluvälineet), mutta jotkut vain odottavat kerta toisensa jälkeen just sitä yhtä oikeaa ostajaa.
- myynnissä on omat niksinsä. On kirpparietiketti ja on nettimyynnin etiketti. Oikea hinnoittelu ja rehellinen informaatio ovat a ja o. Ostajia on joka lähtöön ja on vain hyväksyttävä etteivät kaikki osaa käyttäytyä.

Ja mitä muuta myymisen lisäksi olen nyt tehnyt projektini eteen? Karsinut, karsinut. Jos yhdenkään kohdalla mietin "enkö jo luopunut tästä?" tai jos en muuton jälkeen ole tarvinnut tai saati muistanut koko tavaraa, tiedän sen olevan turha. Olen myös pohtinut hyvienkin juttujen kohdalla niiden vaihtamista. "Ihan kiva" ei enää riitä, tavoitteena on "se paras". Tällä ajatuksella vaihdoin esimerkiksi ihan kivan maton paljon mieluisampaan mattoon. Hyvä ratkaisu oli myös vaihtaa vaaterekki pienempään.

Nyt käyn tavaroita kokonaisuuksina läpi. Eilen siivosin kylpyhuoneen kaapit. Hiuspompulapimpulat vähenivät kahdesta yhteen säilytyspurnukkaan. Kävin läpi kynsilakat ja taas menee pakki kiinni. Siivosin eteisen laatikon, jonne tulee aina kipattua laukuista kaikki ylimääräinen. Taas näkyy laatikon pohjakin! Lopuksi raijasin varastosta laatikot ylös käydäkseni ne läpi. (Koska varasto on usein se, joka jää siivouksessa kokonaan läpikäymättä.) Sain jo kaksi laatikkoa vähennettyä ja prosessi senkun jatkuu. Seuraavaksi kohdistan voimat joko kirjahyllyyn, keittiön kaappeihin tai eteisen kaaokseen. Käsityöjutut jätän viimeiseksi, koska se onkin sitten pitkistä pisin taisteluntanner..

Tälläisiä asioita olen viime aikoina pyöritellyt. Tämä operaatio ei käy hetkessä. Siihen on sopeuduttava. Siihen on opittava. Se on oivallettava. Sitä on tahdottava. Sille on annettava aikansa. Minimalismi (tai vähintäänkin minimalistisempi koti) on tavoite, jota kohti mennään askel askeleelta. Tähän projektiin vielä palataan.

Kiinnostuitko? Lue lisää minimalismista ja sen herättämistä ajatuksista esim. täältä: mitä on minimalismi (ja lataa ilmaiseksi lyhyt opas minimalistisuuteen) tai tästä blogista: Minimalismin ilo.

Henkivakuutus.

Eräs pimeä ilta huomasin, että olin seurueen ainut, jolla ei ollut heijastinta. Mutku kyllä mulla yleensä on. Takissa ja vielä laukussakin. Missä oli nyt tuplavarustus, kun pimennossa käveltiin? Mutku tässä takissa ei ole lenksuja ja eikä hakaneulojen puhkomiset ole kivoja. Ja mutku vaikka heijastimia on paljon, niin niiden siirtely vaatteesta toiseen tuntuu olevan niin hirveen vaikeaa muistaa kiireessä. Mutkuniinniin, parasta jättää selitykset ja ottaa mm. Aarikan heijastimista mallia. Ei neuloja, ei naruja. Yksi klipsu ja kiinni pysyy. Kun on "kiinteä" heijastin per takki, eipä tartte enää niitä eestaas irroitella.

Tässä vielä kuvaa uudesta hyvin edullisesta henkivakuutuksesta. Pitkän helman laidassa heiluu, enää en kulje näkymättömänä. Timantin arvoinen juttu! Ks. lisää tekemiäni heijastimia täältä, täältä tai täältä.

Uusi lupaus.

Viime vuonna tein morsettamalla uudenvuodenlupaus-rannekorun. Se oli hyvä idea pistää lupaus sanomaksi ja sanoma arkeen, sillä en ole koskaan aiemmin toteuttanut lupaustani yhtä hyvin kuin menneenä vuonna! Lupauksesta tuli enemmän kuin vain pieni tavoite, se pysyi mielessä läpi vuoden. Ja se kyllä näkyi niin arjessa kuin myö siinä kuinka paljon korua kaikkiaan pidin. Ihan ehti tummua ketjukin!

Päätin uusia morsettamisen ja laitoin uuden tavoitteen peliin. Ensin tein kirkkaista lasihelmista rannekorun. Sitten toisen version isommista muovihelmistä. Ja kolmannen vielä sinisistä helmistä. Eikä siinä vielä kaikki, en osannut lopettaa..joten tein vielä kaulakorun päälle (jonka voi kietoa myös rannekoruksi). Morsettaminen on kyllä kiva vaihtoehto helmeilylle, silloin helmet eivät ole vain helmiä, kun ne kantavat salaista viestiä. Tykkään erityisesti siitä, että morsettamalla viesti sanelee helmien järjestyksen, joten sitä et tarvitse itse pähkäillä sen kummemmin.

Kyllä nyt on hyvä lähteä tähän vuoteen uudella tavoitteella ja uusilla hyvin henkilökohtaisilla koruilla. Laitahan sinäkin vuoden 2014 tavoite koodiksi! Se voi olla yksittäinen sana, kokonainen lause tai vaikka luku (esim. tavoitepaino tai säästettävä rahasumma) - ihan mitä vain mihin haluat panostaa ja luvata itselle!

// Ks. täältä muita tekemiäni morsetus-koruja.

2014, tervetuloa!

Vuosi on vaihtunut! Toivottavasti kaikilla teillä on ollut mukava askel tähän uuteen alkavaan vuoteen.

Meillä juhlistettiin kotona. Naposteltavaa, kuplivaa ja ilotulitteiden katsomista omalta parvekkeelta, kyllä kelpas!

Ja tiedättekö tätä tammikuun ensimmäistä päivää on kyllä jo odotettu! Sitä saa aloittaa uuden kalenterin..

..ja sen lisäksi myös saan ottaa käyttöön joululahjaksi saadun viiden vuoden päiväkirjan: One line a day!

Sen ideana on kirjoittaa pieni muistelma joka päivä seuraavan viiden vuoden ajan. Tämä on niin ihana! Tästä tulee aikanaan melkoinen muistojen sampo. En edes osaa kuvitella mitä kaikkea sitä tulee tapahtumaan seuraavan viiden vuoden aikana, en edes pysty ennustamaan mitä kaikkea tapahtuu tänä vuonna 2014! En malta odottaa iltaa niin saan kirjoittaa ihan ensimmäisen lauseen. Jännittävää!

Kalenterit 2014.

Vois ottaa pienen teleporttauksen eiliseen, koska itsetehtyjen joululahjojen pläjäyksestä jäi kelkasta pois askartelemani kalenterit. Kun lokakuussa näin ihanassa aamukahvilla-blogissa nämä askarrellut kalenterit, tiesin heti, että valmistan samankaltaisia joululahjoiksi. Lopulta tein muutamat setit, valkoisille pohjille kaksipuoleisesti. Leikkelin naistenlehtiä, kuvastoja ja mainoksia saadakseni visuaalisesti kivoja kalenterikuvia. Niitä sitten ilta pari liimailin ja loput ajat mietin miten teen itse kuukaudet pohjille. Ostamani leimat osottautuivat liian isoiksi, joten päädyin kirjaamaan päivät ihan käsin (jaiks!) kalligrafia-kynällä. Harmillisesti piti vielä nämä tussaukset kontaktoida, koska pienikin kosteus sormissa tuntui levittävän myös musteen kuivumisen jälkeen.

Iso työ kaikkiaan kalentereissa oli, mutta kivana sarjatuotantona ne menivät. Ja olivat ihasteltuja! Nyt pitää ehkä vielä tehdä yksi kappale ihan vain itselle. Vielähän tässä hyvin ehtii ennen kuin vuosi vaihtuu!