torstai 23. huhtikuuta 2015

DIY: käyntikortit.

Ai niin! Tein blogiani/kirjaani varten ensimmäistä kertaa käyntikortteja! Hassuja turhakkeita, mutta myös osin hyödyllisiäkin.
Alkujaan lähdin tekemään näitä julkkareiden lahjakasseja varten, mutta nyt tein satsin lisää. Aion jakaa kortteja aina, kun tulee keskustelua jonkun kanssa blogista/kirjasta/ylipäätään itse tekemisestä tai kierrätyskäsitöistä. Myös ekologisuus ja tee-se-itse-meininki pilke ovat syitä miksi en lähtenyt teettämään kortteja. Tahdoin itte tehdä. Ja edes vähän kierrättäen. Itse tietolärpäkkeet piti printauttaa, mutta pohjat on pelastettu roskis-tuomion saaneilta pilkkupahveilta. Liimaa en näihin käyttänyt ollenkaan, vaan kiinnitin puolet toisiinsa ompelemalla. Se tuo myös persoonallisen lisän.
Näiden korttien tekeminen oli kyllä ihan lepposaa pikkupuuhaa. Surrur, tikit paperin laitaa myöten ja reunojen leikkaaminen (ja leikkuujämien kerääminen paperinkierrätykseen). Cora toimi laadunvalvojana. Tommonen lähietäisyyden kyttääjä se on, saa välillä varoa ettei sakset leikkaa nenänpäästä palaa pois.

12 kommenttia:

  1. on tossa ollut sulla hommaa! mulla meinas viime vuonna joulukalenteria väsätessä jo alkaa kunnolla kyllästyttämään se 24:n pussin ompelu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, ettei noita ihan yhdeltä istumalta jaksanut.. :D paperin tikkaus on kyllä helppoa ja nopeaa, mutta on se aika tylsää toistaa monen monta kertaa samaa :D

      Poista
  2. Oi vitsit, että miten kivoja käyntikortteja!

    Hahaa! Meillä myöskin katti seuraa välillä vähän turhankin läheltä puuhailujani.. Milloin on nenä ihan liki ja milloinka se huiskuttaa hentäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vinopino :) oi, sielläkin siis nelijalkainen stalkkailee ksäitöitä ;)

      Poista
  3. Hieno idea tuo ompelu. Persoonalliset ja kauniit käyntikortit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) ompelua voi tehdä myös muihin kortteihin, esim. viime jouluna käytin tikkausta joulukortteihin :)

      Poista
  4. Jopa oli kiva idis jälleen<3
    Meidän karvakuono onneksi kyttäilee vain ruokaa, lenkkikaveria ja joskus syliä...luulee olevansa sylikoira. Paino 35kg...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) voi, tarvitsee isotkin karvakuonot välillä syliä :) <3

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.