torstai 22. elokuuta 2013

Kakku ja kassi.

Ihan salakavalasti sitä alkuviikosta tuli taas yksi kynttilä lisää kakkuun. Päivä todella tuntui kesän viimeiseltä päivältä. Ja synttäriaamuna säikähdin täyttäväni vuoden enemmän mitä oikeasti täytinkään. Toisaalta..kuka niitä vuosia enää tarkalleen laskee, kun henkinen ikä on kuitenkin ylitetty jo ajat sitten?
Ei sen enempää omasta vanhenemisestani.. vaan siirrytään tähän pakettiin, joka ei ollut minulle, vaan minulta äidille. Meillä on sama syntymäpäivä ja yllätin hänet vähän aiemmin pinkeän pinkillä paketilla.
Paketin sisältä paljastui kassi. Punaista pellavaa ja syksynlehtiä sivutaskuna (hihnojen jakamana kolme lokeroa). Kassi on sisältä vuoritettu ja se on tuntuu tosi kestävältä. Lisäsin laukkuun myös nauhakujallisen pussukan. Siihen voi sujauttaa vaikka varalle kauppakassin. Käytin laukkuun tätä tutoriaalia: Poppyseed fabrics: Super easy tote bag. Tästä tuli tosi kiva, täytyy varmaan tehdä samankaltainen myös itselle. Tutoriaali oli yllättävän helppo ja se on helposti muunneltavissa moneen makuun, suosittelen!

maanantai 19. elokuuta 2013

17.8.

Viikonloppuna oli onnellisen pariskunnan häät. Näin häävierasta hymyilyttää ihana hääjuhla vieläkin! Koska kesän mekko-saldo tuntui onnettomalta, päätin tehdä uuden juhlamekon häihin. Meinasi kiire tulla (kuten aina), mutta valmista tuli ajoissa. Ja siitä tuli juuri sellainen mitä paperille suunnittelin: hyvin laskeutuva, siinä on pitsiä yläosassa ja ennen kaikkea se on mukava päällä, ei vetoketjuja, ei nappeja!
Ja tältä mekko näyttää kokonaisuudessaan. Puolikellohelma, tuubimainen yläosa vyötärönauhalla ja joustavasta pitsistä olkaimet. Haastetta toi kankaan joustavuus ja se, että tahdoin esille mahdollisimman vähän näkyviä saumoja. Myös olkaiten valmistaminen neljästä kappaleesta oli melko mielenkiintoista.
Ja tältä mekko näytti häissä ylläni. Kaverina itsetehty koteloclutch ja ohut vyö (miehen ehdotuksesta!). Mekko oli todella mukava päällä, ei kiristänyt eikä sitä tarvinnut lainkaan nykiä ja asetella paremmin.
Ja koko asun juttu oli ikään kuin takana. Pitsiä ja vähän kiireessä kyhätty muka-graafinen-hiusnuttura.
Ja eikä siinä vielä kaikki. Tietty uudet korvikset tein pujottamalla helmiä pitkään koruneulaan. Ja mekon leikkuupaloista syntyi miehelle taskuliina. Ja pisteeksi iin päälle kynnet mekon kanssa sävy sävyyn!
Häälahjaksi annoimme toiveen häälahjalistalta. Kaupan laittama paperirusetti oli mielestäni ruma ja vaihdoin sen isoon kukkakoristeeseen, jonka tein serveteistä. Myös kortti tuli mätsättyä kukan sävyihin.

"Rakkaus ei ole samaa kuin katsoa toisiaan silmiin, se on katsomista yhdessä samaan suuntaan."
Antoine de Saint-Exupéry

perjantai 16. elokuuta 2013

Tee-se-itse: kotelobolero.

Päivän paras juttu sitten lähes katastrofaalisen sattumuksien päivän jälkeen: onnistunut ompelus. Se on uusi mukavuus-bolero-neuletakki-mikälie. En osaa oikein nimetä tuota vaatekappaletta, mutta ihanan mukava lörttömäinen kotelo se ainakin on. Hyvin laskeutuvaa ja pehmeää, lähes joustamatonta neulosta.
Takaa se on pepun peittävä. Se suojaa, peittää, lämmittää - melkein tekee mieli koteloitua siihen illaksi!
Sama malli on varmasti monelle tuttu joko muualta tai jopa tämän blogin alkutaipaleilta. Mutta otetaan vielä kertauksen vuoksi yhden kuvan tutoriaali boleron valmistamiseen. Valitse isohko kangaskappale (vrt. minun oli 80 cm x 105 cm plus sauma- ja kääntövarat) ja taita se oikeat puolet vastakkain. Ompele B-saumakohdat. Voit kokeilla kuinka pitkästi tahdot saumojen kulkevan, esimerkiksi vähän yli puolenvälin on hyvä. Käännä reunat kädenteistä nurjalle (aukot A). Huolittele myös jäljelle jäävä aukko. Ja sitten voitkin huomata, että bolerohan on valmis! Voisi sanoa, että se on viiden surrautuksen bolero, valmistuu varmasti helposti ja nopeasti kokemattomammallakin ompelijalla! 

torstai 15. elokuuta 2013

Korkkialusta.

Huomaatteko tässä katselukulmassa kenties jotain uutta? Siellä se tuttu Marlon Brando tähyilee, lasiset kynttiläjalatkin ovat vanhat...mutta hei minkäs päällä kynttilät seisovat? Kyllä vain, siellä se on..!
Se on tehty kokonaan skumppa- ja viinipullon korkeista! Keräsin niitä ennen isoon lasipurkkiin, mutta enää ei jaksa. Poiskaan ei raskinnut keräystä heittää, niin pistin ne mieluummin mattoveitsellä viipaleiksi. Korkkimatto-tutoriaalin löytää täältä: créme de la craft: Cork Tile Placemet From Wine Corks.
Tutoriaalissa viipaleet yhdistetään kuumaliimapyssyn avulla, mutta täältä oli liimat loppu. Vaihtoehto b: tavallinen jokapaikan erikeeperi käyttöön. Eivät ne sillä yksistään tahtoneet toisiinsa tarttua, joten liimasin korkit ns. softis-levyn (kaksivärinen, alta punainen ja päältä musta) päälle. Kyllä toimii näinkin!

maanantai 12. elokuuta 2013

Värikimara.

Viime viikonloppun juhlittiin hyvän ystäväni polttareita. Teemana olivat sporttivartin värihelvetti. Eli urheilullisuus, 80-luku ja päälle vielä neonvärit! Pistin teemaa peliin kynsiin asti. Säärystimetkin tein!
Asu 1: Juoksutrikoot ja body, HM - Urheiluliivit, Gina Tricot - Lenkkarit, ? - Korvakorut, Dorothy Perkins
Säärystimet, sivusta solmittava hame, pää- ja hikipannat: diy
Asu 2: Mekko ja sukkahousut, HM - Laukku, kirppis -  Korkkarit, Spirit Store
Juoksuvyö, kaulakoru, bandeau, hiusnauha ja kahden vaihtoehdon barbiekorkkari-korvikset: diy
Rakensin varalta jopa kaksi teema-asua pitkän päivän varalle. Ostettua ja itsetehtyä. Yllättävän paljon teemaan sopivaa vaatetta löytyi jo ihan valmiina. Ja HM:n alesta tuli sopivasti vastaan vielä sporttinen mekko, jonka alle lisäsin bandeaun (ks. alla), kaulaan neonvärisen kaulakorun ja vyötärölle "spybeltin".
Tämän bandeaun tein sillä silmällä, että voisin jatkossa pitää sitä muutenkin mekkojen alla. Kangas kaksinkerroin, edestä menee ristiin solmulle. Napakkuudesta tuli hyvä, pysyy päällä kiristämättä!
Myös tämän solmittavan "hameen" tein sopivasta palasta "uikkarikangasta". Vähän leikkausta ja oli valmista alle minuutissa. Ja oli muuten hyvä lisä, sopi hyvin yhteen vihreän pääpannan (ks. alla) kanssa!
Tässä sensuurin iskemä näyte jumppa-asusta. Todella "kaunista", eikö? Harmi, etten voi näyttää koko porukan yhteiskuvia, oltiin melkoinen värikimara! Kaikki olivat niin mahtavasti panostaneet asuihin!
Sellaset oli vaatteet. Jo asut nostivat fiiliksen ihan omalle tasolle. Ja kyllähän olikin hauskat polttarit!