Aiemmin esittelemäni
korutaulu (ks.täältä) tuntui olevan tykätty postaus, joten päätin aloittaa tämän viikon samalla aiheella. Nyt kuitenkin vaakatasossa - kun ei siihen korutauluun kaikkea saa ripustettua.
Eli ihan perinteisesti koruloota - rullia ja korut rullien väliin. Olen tehnyt samankaltaisia ennenkin, nyt ensimmäistä kertaa näin isossa koossa. Rullasin mainoslehtisistä putkia ja kiersin ympärille kangasta. Liimaa laitaan ja rullat muovilaatikon pohjalle. Helppoa ja yksinkertaista. Ensin meinasin tehdä rullat vaihtelevin sävyin, mutta päädyin kuitenkin vain yhteen väriin ettei mene kokonaisuus liian sekavaksi..
Puuduttavan odotuksen (miksi liima ei koskaan kuivu tarpeeksi nopeasti?) jälkeen korujen lataus boxiin!
Kokeilin laatikkoa myös sormuksilla (kaikki kuvassa olevat muuten itsetehtyjä), mutta ei tuohon mennyt edes puolia sormuksistani.. totesin laatikon olevan sitten kuitenkin sopivampi nappikorviksille.
Joten sormukset palasivat vanhaan, hyväksi todettuun laatikkoon, joka oli alkujaan konvehtirasia (!) .
Mutta entäs ne kaikki muut korvakorut? Apua mikä kasa. Eihän tuosta löydä kaikille edes paria, nyyh.
Yritin helpottaa korvakorujen tuskastuttavaa kaaosta tekemällä toisen korulaatikon kaltevalla alustalla (paksua pahvia, joka ensin päällystin valkoisella hyllypaperilla ja sitten vahvalla pitsillä).
Mutta eihän siihenkään kaikki mahtuneet. Täytyy tehdä vielä toinen samanlainen, ehkä se auttaisi.